Tanssin iloa – kansantanssiryhmä Kirjavat Kaustisella vuonna 2017. Kuva Teresa Nurmioja.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat eivät ole tärkeä näyttämö ainoastaan kansanmusiikille – se on myös oiva paikka nähdä, mitä maamme kansantanssissa tällä hetkellä tapahtuu. Festivaalivierailla on lisäksi monipuoliset mahdollisuudet syventää viikon aikana omaa tanssiosaamistaan.

Kansantanssin kansainvälisessä ohjelmatarjonnassa näkyvät tänä vuonna Viron 100-vuotisjuhlallisuudet.

Kansantanssiryhmä Segapidi tulee Pohjois-Viron Haljalasta ja on moninkertaisesti palkittu, kertoo kansantanssiohjelman tuottaja Ira Korkala. He esittävät taidokkaasti oman seutunsa perinteisiä kansantansseja.

Kotimaisesta kansantanssin huipusta mainittakoon Siepakat Rovaniemen Saarenkylästä, joka liittyy myös tämän vuoden maakuntateemaan Lappi. Lappia edustaa myös kansantanssiryhmä Jutarinki Sodankylästä. Motora Joensuusta juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan ja Kaustisella heiltä nähdään juhlaohjelmistoa neljän eri ryhmän esittämänä sekä viime vuonna Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi tehty Sadan vuoden rakkaustarina -esitys, jossa musiikki ja tanssi kuljettavat päähenkilöitä Ainoa ja Akselia vuodesta 1917 tähän päivään.

Lauantain 14.7. nähdään myös mielenkiintoinen kansantanssiuutuus, kun työryhmä Härät eli tanssijat Arttu Peltoniemi ja Jari Haavisto sekä kansainvälistä mainetta niittänyt harmonikkataiteilija Johanna Juhola tutkiskelevat mitä sävyjä kansantanssi saa miesparin esittämänä.

Suomalaisella kansantanssikentällä elää edelleen vahvana perinteinen näkemys paritanssista miehen ja naisen välisenä tanssina, työryhmä kertoo. Teoksessa paritanssin osapuolet vaihtelevat saumattomasti viejän ja seuraajan roolien välillä. Tarkoituksena ei ole sanella yleisölle tarkkaan määriteltyä poliittista sanomaa esityksen muodossa, vaan olemme keskittyneet koreografiassamme kahden miehen välisen tanssin kauneuteen.

Rovaniemellä toimiva Tanssiteatteri Rimpparemmi tuo Kaustiselle Riku Immosen koreografian Liikenteessä. Hupaisassa lasten tanssiteatteriesityksessä vihreä ja punainen liikennevalo liikkuvat läpi kaupungin välillä törmäillen ja riidellen, mutta aina yhteiset säännöt löytäen.

Oulun seudulta vierailee koko perheelle suunnattu esitys Owla ja kadonnut walkia, jossa sadun taika kietoutuu suomalaiseen kansanperinteeseen ja Oulun paikallishistoriaan. Käsikirjoituksesta vastaa Elena Vuoksiola, koreografiasta Hanna Poikela, musiikin sävellyksestä Erja Mesimäki ja lavalla nähdään yli 90 eri-ikäistä ammattitanssijaa ja kansantanssin harrastajaa.

Antti Savilammen viimeinen Yökatrilli

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla erittäin suosittu perinne on jo 37 vuoden ajan tanssittu Yökatrilli, jonka mestarikansantanssija Antti Savilampi on nyt ilmoittanut vetävänsä viimeistä kertaa. Perinne jatkuu uusissa käsissä, ja jatkaja nähdään luonnollisesti Savilammen vastaparina tämän vuoden katrillissa torstaina 12.7.

Viime vuonna alkanut Petri Kauppisen kehittämä Iltavilli-tanssitusformaatti saa myös jatkoa tänä vuonna perjantaina 13.7.

Olemme saaneet siitä hyvää palautetta, Iltavilli tuntui sopivan erilaiselta Yökatrillin rinnalla, Ira Korkala toteaa. Jatkamme siis konseptin kehittämistä, tänä vuonna ehkä hiukan matalammalla hullutteluasteella.

Mukaan tanssimaan

Festivaalivieraita tanssittavassa tarjonnassa tämän vuoden uutuus on tanssijamiworkshop Maunon makasiinilla – sosiaalisen kansantanssin työpaja, jossa lähtökohtana on musiikin ja tanssin yhteys. Workshop sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille! Lapsille on omat päivittäiset tanssituokionsa, joissa Kaustisen nuorisoseuran Ottoset esiintyvät ja tanssittavat lapsia.

Päivittäin voi oppia uutta sekä Tanssituvassa Keskipohjanmaa-areenalla että Kallioklubin tanssiworkshopeissa, kertoo Ira Korkala. Tarjolla on kaikenlaista virolaisista kansantansseista ja purppurista argentiinalaiseen tangoon ja flamencoon.

Tanssista innostuneille festivaalivieraille on lisäksi tarjolla monta oivaa mahdollisuutta pyörähtää itse tanssilattialla, maanantain akustisista pelimannitansseista lauantai-iltaan asti, jolloin voi tanssia niin Virve Rostin, kolumbialaisen dj:n kuin Suomen suurimman pelimanniorkesteri Orivesi All Starsin tahtin.

Tanssitärppejä Kaustisella:

Segapidi, ma 9.7.–ke 11.7.
Siepakat, ke 11.7.–pe 13.7., pääesitys to 12.7. klo 15.15. Keskipohjanmaa-areena, Pohjoisesta tuulee pe 13.7. klo 14.30 Keskipohjanmaa-areena
Motora, ma 9.7–ke 11.7., Sadan vuoden rakkaustarina ke 11.7. klo 15 Keskipohjanmaa-areena
Härät la 14.7. klo 18.45 Keskipohjanmaa-areena
Rimpparemmi: Liikenteessä to 12.7. klo 12 Kaustinen-sali
Owla ja kadonnut walkia la 14.7. klo 12 Keskipohjanmaa-areena
Hei me tanhutaan taas! Kaustisen Nuorisoseuran Ottoset to 12.7. klo 13 Keskipohjanmaa-areena
Yökatrilli to 12.7. klo 00 Keskipohjanmaa-areena
Iltavilli pe 13.7. klo 23 Keskipohjanmaa-areena

51. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 9.-15.7.2018.
Kesän ohjelmatiedot löytyvät kotisivuilta
http://www.kaustinen.net
Yhteistyössä Kaustisen kunnan 150-vuotisjuhlat