Kaustisella kaikki ovat pelimanneja!

”Yleisön ja esiintyjien väli on kuin veteen piirretty viiva.”

– Mestarikansanlaulaja Jussi Asu

Kaustisen 56. kansanmusiikkijuhlat järjestetään 10.-16.7.2023.

Kaustisen Folk Music Festival tarjoilee käsin poimitun monipuolisen otannan suomalaisen kansanmusiikin ja kansantanssin osaamisesta sekä vuosittain vaihtuvan kansainvälisiä yhtyeitä ja perinteistä esittelevän ohjelmakokonaisuuden.

Festivaaliohjelma koostuu paikallisperinteitä kunnioittavan pelimanni- sekä muun perinnemusiikin lisäksi kotimaisesta nykykansanmusiikista, kansainvälisistä esiintyjistä, kansantanssista, koko kansan suosikeista, lasten musiikista, poikkitaiteellisista ja festivaalialuetta elävöittävistä ohjelmanumeroista sekä osallistavasta toiminnasta.

Festivaalin 2023 ohjelmateema on Rauha, jota tuodaan esiin mm. globaali ihmisten välisen hyvän tahdon ja ymmärtämisen kautta sekä huomioimalla yksilöllisen mielenrauhan merkitystä kiireisen elämänmenon keskellä. Maakuntateemana on vuorossa Keski-Suomi ja ohjelmassa näkyy lisäksi Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen teema vuodelle 2023, joka on Arkistojen äärellä.

Esiintyjien toivotaan ottavan teemat huomioon mahdollisuuksien  mukaan laatiessaan ohjelmistoa ensi kesän juhlia varten.

Esiintyjille
Your content goes here. Edit or remove this text inline or in the module Content settings. You can also style every aspect of this content in the module Design settings and even apply custom CSS to this text in the module Advanced settings.
Pelimannit

Lämpimästi tervetuloa  Kaustisen 56. festivaaleille 10.-16.7.2023!

Pelimannit; soittajat, tanssijat ja laulajat ovat Kaustisen festivaalin sydän.

 

Festivaalin aikana pelimanni- ja majoitusvastaanotot palvelevat Musiikkilukiolla (Meerbucshintie 1).

Kysymyksiin saa vastauksia festivaalitoimiston väeltä!

pelimannit@kaustinen.net
p. 040 3582 198

 

Tiedotamme vuoden 2024 pelimannihausta nettisivuillamme sekä sosiaalisessa mediassa @kaustinenfmf.

Pelimannimajoitus

Pelimannimajoitukset varaus on avattu!

Majoitus varataan ensisijaisesti esiintymispäivien välisiksi öiksi, jotta kaikille löytyy varmasti majoituspaikka.

Majoituksen varaaminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella. Majoitusvuorokauden hinta on 25 euroa.

Varauksen voi tehdä oheisen linkin kautta: Pelimannimajoitus 2023 -varauslomake.

Pelimannimajoituksen tarkempi ohjeistus hintoineen on löydettävissä myös nettisivuiltamme osoitteesta Kaustinen.net/pelimannimajoitus-2023

Pelimannimajoitus toteutetaan yhteismajoituksena koululuokissa ja liikuntasaleissa. Tiloissa majoitutaan lattiapaikoilla, joissa on käytössä patja, peitto ja tyyny, mutta omat liinavaatteet tulee ottaa mukaan. Majoitustilat on pääasiassa jaoteltu erikseen miehille ja naisille, mutta osa tiloista on myös sekamajoitustiloja. Liikuntarajoitteen tai muun painavan syyn puitteissa voimme majoittaa yksittäisiä henkilöitä myös sänkypaikoille. Sänkypaikkatarpeesta tulee kuitenkin ilmoittaa etukäteen.

Majoituspaikat

Yhteismajoitustiloja pyritään järjestämään Kaustisen Urheilutalolle, Alakoululle, Puumalan koululle, Järvelän kyläkoululle sekä Vetelin liikuntakeskukselle. Osa majoituskohteista ei sijaitse festivaalialueen välittömässä läheisyydessä, mutta näiden majoituspaikkojen ja festivaalialueen väliä pystyy kätevästi kulkemaan festivaalibussilla, jonka vapaa käyttö kuuluu pelimannimajoituksen hintaan.

Pelimannimajoitukseen käytettävien majoitustilojen selvitystyö on vielä käynnissä. Tästä syystä emme vielä ota vastaan majoitusvarauksia pelimannimajoitukseen. Ilmoitamme majoitusvarauksen alkamisesta tällä sivulla ja hyväksytyille pelimanneille lähetettävällä pelimannikirjeellä.

Jaettuna parempi!

Kansantanssiryhmä onko unelmissanne ensi kesän onnellisimmat päivät, mutta ryhmä on ilman elävää musiikkia?

Tässä oiva vaihtoehto elävän musiikin ja tanssin yhteen saattamiseksi.

Jaettuna parempi! -konseptin keskeinen ajatus on mahdollistaa kansantanssiryhmille esiintymiskokemus elävän musiikin kanssa sekä sytyttää ja vahvistaa kipinää tanssisoittoa kohtaan.

Lähetä hakemus 28.2.2023 mennessä.

Ohjeet ja lisätietoa löytyy Kaustinen.net/jaettuna-parempi/

Mestaripelimannit

Mestaripelimanni, mestarikansanlaulaja ja mestarikansantanssija on arvonimi, jonka myöntää Kaustinen Folk Music Festival henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkia tai kansantanssia ja niiden harrastamista. Mestaripelimanneja on nimetty vuodesta 1970 alkaen.

Esityksiä mestaripelimanneiksi, mestarikansantanssijoiksi ja mestarikansanlaulajiksi otetaan vastaan ympäri vuoden. Esitykset voi lähettää osoitteeseen matti.hakamaki@kaustinen.fi tai soittaa numeroon 040 574 1917.

Alta löytyy aikaisempina vuosina nimetyille mestaripelimanneille tarkoitettu ilmoittautumislomake kesän juhlia varten. Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään ilmoittautumislomakkeen 31.3.2023 mennessä.

Mestaripelimannien ilmoittautumislomake
Apua lomakkeen täyttämiseen saa p. 040 358 21 98.

Artistit

Festivaaliohjelman täydentää kansanmusiikin ja kansantanssin ammattilaisten loppuun hiotut konsertit. Kaikki festivaalivieraat ja opetuksesta innostuneet saavat osallistua monien ammattilaisten oppiin koko festivaaliviikon ajan.

Artistiksi hakevat esiintyjät voivat saada korvauksen esiintymisestään. Vapaamuotoisen hakemuksen voi laittaa joko sähköpostilla suoraan ohjelmajohtajalle etunimi.sukunimi@kaustinen.net tai osoitteeseen artists@kaustinen.net. Tarjoukset kannattaa lähettää elo-joulukuun aikana.

HUOM! Saamme artistitarjouksia niin paljon, että valitettavasti kaikkiin viesteihin ei ole mahdollista vastata. Kaikki hakemukset kuitenkin käydään läpi ja neuvottelut käydään jokaisen mahdollisen yhtyeen tai ryhmän kanssa erikseen. Voit tiedustella tilannetta joko sähköpostitse tai suoraan ohjelmajohtajalta puhelimitse.

Usein kysyttyä?
Tänne on koottu pelimannien usein esittämiä kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Löytyisikö sieltä apua mieltä askarruttavaan asiaan?

Jaettuna parempi! -haku on auennut

Jaettuna parempi! -haku on auennut

Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu Jaettuna parempi -konsepti saa jatkoa ja kansantanssiryhmien haku on käynnissä. Jaettuna parempi! -konseptin keskeinen ajatus on mahdollistaa kansantanssiryhmille esiintymiskokemus elävän musiikin kanssa sekä sytyttää ja...

Ääniteatteri Iki-Turso on valittu Vuoden yhtyeeksi Kaustisella

Ääniteatteri Iki-Turso on valittu Vuoden yhtyeeksi Kaustisella

Ääniteatteri Iki-Turso heittää ilmaan kysymyksen, onko runolaulu Itämeren alueen räppiä. Tohtorit ja maisterit Eila Hartikainen (vas.), Juha Valkeapää, Maari Kallberg, Anna-Kaisa Liedes, Ilona Korhonen, Taito Hoffrén, Heikki Laitinen ja Outi...

Jaa