Kaustisen kansanmusiikkijuhlia järjestävän Pro Kaustinen ry:n maanantaisessa vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus vuodelle 2019. Puheenjohtajaksi valittiin kaustislainen Ira Korkala, joka on toiminut hallituksissa aikaisempina vuosina ja vaihtaa nyt paikkoja Sirpa Lahden kanssa, joka siirtyy hallituksen jäsenen rooliin. Kaustislainen Tiina Pajukangas jatkaa hallituksessa. Lisäksi valittiin kaksi uutta jäsentä.

Uusina jäseninä hallitusperheeseen saatiin kokkolalainen Sampo Purontaus, joka toimii päätyökseen Kokkolan kaupungin kulttuuritoimenjohtajana. Vakituisena festivaalikävijänä Sampo kokee festivaalit imagoltaan ainutlaatuisina ja konseptiltaan toimivana, minkä taustalla on kaustislaiset vahvuudet.  Kotiseutu- ja perinnetyön aktiivina Sampo on upea lisä hallitukseen ja mainittakoon vielä, että Sampon väitöskirja on koskenut kansalaisten osallisuutta kulttuuriseen päätöksentekoon – kulttuuriperintötyötä siis parhaimmillaan.

Toiseksi uudeksi jäseneksi valittiin Kaustisella syntynyt, nykyisin Halsualla perheensä kanssa asuva Petri Jylhä, joka toimii päätyökseen Kaustisen seutukunnan kehittämisjohtajana. Petrillä on ollut läheinen suhde festivaaleihin lapsuudesta saakka ja nuorena Petri kulki muun festivaalijärjestelyjoukon mukana kesätöissä. Oma äiti lauloi Hääkuorossa vuosikymmeniä ja musiikkiharrastus elää vahvasti Petrin lasten kautta. Hallituksessa Petrin vahvuutena on mm. aluekehitys, laajat verkostot sekä elinkeinoelämän tuntemus.

Uusi hallitus aloittaa toimintansa vuoden alusta. Festivaalien operatiivisesta johdosta vastaa edelleen toiminnanjohtaja Silja Heikkilä.

Tervetuloa uudet jäsenemme, täysillä purjeilla eteenpäin seuraavaa kesää kohti!

Sampo Purontaus

Petri Jylhä