Yona, valokuva: Tero Ahonen

Yona.Valokuva Tero Ahonen

Ohjelmassa runsaasti yleisötansseja sekä useampi näyttely

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla löytyy musiikkia moneen makuun. Tämän kesän tähtiesiintyjiä ovat muun muassa Anssi Kela ja Olavi Uusivirta. Myös tuoreempia nousevia kykyjä kuten vastikään Teosto-palkinnon ehdokkaana ollut laulaja-lauluntekijä Laura Moisio on nostettu mukaan ohjelmistoon.

Täysin ainutkertainen konsertti kuullaan torstaina, kun populaarimusiikin legenda Pave Maijanen nousee lavalle; ohjelmassa on varta vasten Kaustiselle koottu kokonaisuus. Sovituksista vastaavat Ville Ojanen ja Juha Kujanpää, jotka soittavat myös housebandissa yhdessä Tarmo Anttilan, Markus Luomalan ja Anssi Salmisen kanssa.

”Pave on valinnut tähän tilaisuuteen kappaleita, jotka sopivat hyvin folk-meininkiin”, kertoo kaustislaislähtöinen Ville Ojanen. ”Tietysti mukana on myös niitä suurimpia hittejä kuten Lähtisitkö, Elämän nälkä ja Jano, jotka on rohkeasti saatettu uudenlaiseen asuun.”

”Rumpuja ei ole mukana ollenkaan, mistä seuraa väistämättä erilainen meininki: kappaleiden sävyt tulevat hyvin esiin. Maijasen omien biisien lisäksi mukana on muutama perinnelaulu.”

Pave Maijanen Kaustinen Special nähdään torstaina 14.7. klo 21 Keskipohjanmaa-areenalla.

Laulaja Jesse Kaikuranta on nähty Kaustisella esiintymässä useita kertoja. Tänä vuonna hän vierailee Heikki Salon isännöimällä Tekosyy-klubilla yhdessä lauluntekijä Heidi Maria Paalasen kanssa. Luvassa on heidän yhteistyössä tekemiensä kappaleiden lisäksi myös Kaikurannan tulkintoja Paalasen muille artisteille tekemistä biiseistä. Lisäksi Kaikuranta tekee ensimmäistä kertaa yhteistyötä Kaustisella toimivan ammattikansanmusiikkiyhtye Tallarin kanssa.

”Ohjelmassa tulee olemaan sekä minun omaa musiikkiani että ihan perinteistä kansanmusiikkia”, kertoo Jesse Kaikuranta. ”Odotan tätä yhteistyötä oikein innoissani. Kaustiselle on muutenkin aina kiva palata!”

Jesse Kaikuranta esiintyy Tekosyy-klubilla maanantaina 11.7. klo 20.30 Café Mondossa sekä perjantaina 15.7. Tallarin kanssa klo 21 Keskipohjanmaa-areenalla.

Jos tanssijalkaa vipattaa, suuntaa Kaustiselle

Tänä vuonna Kaustisella satsataan yleisön tanssittamiseen, mitä onkin kovasti toivottu. Erityisesti perjantaina on luvassa muhkea tanssikimara, johon kuuluu niin perinteisempää kansanmusiikkia kuin iskelmää Matti Eskon esittämänä. Tanssiperjantai käynnistyy 15.7. klo 15.15, kun laulajatar Yona sukeltaa tangon tunnelmiin. Bändi on tällä kertaa vahvistettu jousilla ja haitarilla, ja vieraana mukana on tangokuningas Kyösti Mäkimattila. Ystävysten musiikillinen yhteistyö alkoi Tango à la Yona -levyllä pari vuotta sitten.

“Tuntuu upealta päästä ison orkesterin ja ystäväni Kyöstin kanssa lavalle”, Yona iloitsee. “Tanssijoille musiikkini voi olla pieni haaste, koska se on rytmisesti hyvin polveilevaa, mutta setin loppupuolella on tulossa enemmän tanssittaviakin kappaleita.”

Yona vieraanaan Kyösti Mäkimattila pe 15.7. klo 15.15 Keskipohjanmaa-areenalla.

Yleisötansseissa huomioidaan myös festivaalin puhallinsoitinteemaa. Lauantai-iltana Juhlapihalla on luvassa torviseitsikkojen ja -orkestereiden tanssit, joissa mukana on muun muassa Kaustisen Torviseitsikko, Pirttiperän seitsikko ja Terjärv Big Band.

Torviseitsikkojen ja -orkestereiden tanssit pyörähdellään lauantaina 16.7. klo 19.30 Juhlapihalla.

”Viimeinen paimensoittaja” Teppo Repo esillä Kansansoitinmuseossa

Suomen kansansoitinmuseossa avautuu Kaustisen kansanmusiikkijuhlien puhallinteeman merkeissä tunnetuinta paimenpuhaltimien soittajaamme Teodor ”Teppo” Repoa (1886–1962) esittelevä kokonaisuus. Inkeriläislähtöinen Repo oli multi-instrumentalisti, joka soitti ja rakensi itämerensuomalaisten kansojen lähes kadonneita paimenpuhaltimia ja myös sävelsi itse.

Näyttelyyn kuuluu myös oheisohjelmaa: tiistaina 12.7. klo 14 Museosalissa Minna Hokan osallistavassa konsertissa tutustutaan perinnepuhaltimien luonnikkaaseen olemukseen. Kello 16 soitinrakentaja ja tutkija, MuT Rauno Nieminen esittelee soivalla luennollaan paimenpuhaltimia, Repoa ja hänen musiikkiaan.

Kansansoitinmuseon perusnäyttely esittelee Perhonjokilaakson kansanmusiikin historiaa 1800-luvun lopulta aina festivaalien syntyyn asti. Suomen kansansoitinmuseo Kansantaiteenkeskuksessa on avoinna festivaalien ajan klo 10–21, muutoin arkisin klo 11–15.

Lisäksi Festivaalipuistossa voi tutustua kansallispukuihin Kansallispukuklinikalla ja soitinrakentajien myyntinäyttelyyn. Myös viime vuonna suosion saanut tatuointipiste jatkaa toimintaansa.

 

Lisätietoja:

Tiedotuspäällikkö

Hilkka Rauhala

p. 040 6585 340

press@kaustinen.net