Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkifestivaali järjestetään heinäkuun toisella viikolla jo 58. kerran, 7.–13.7.2025. Vuoden teemoja ovat Siirtolaisuus, Me yhdessä ja Häme. Festivaalin vuoden 2025 yhtye on Loimolan voima, muita kotimaisia kärkinimiä ovat mm. juhlavuosiaan viettävät Kimmo Pohjonen, Frigg ja Freija, kansainvälisiä nimiä kanadalainen Le Diable à Cinq ja turkkilainen Light in Babylon. Perinteiseen tyyliin Kaustisen viikko koostuu myös tuhansista pelimanneista, sadoista esityksistä päivittäin, laajasta oheisohjelmasta ja runsaista osallistumismahdollisuuksista jokaiselle.
Kaustisella syvennytään historiallisesti merkittävään, globaaliin ja aina ajankohtaiseen aiheeseen, kun kesän 2025 festivaaleilla teemana on siirtolaisuus. Teemakonsertit, teemaan tuotannollaan osuvat esiintyjät sekä oheisohjelmat valaisevat ja heijastelevat aihetta monipuolisesti ja tuovat esiin, miten ihmisten liikkuminen eri syistä ympäri maailman on muovannut ja rikastuttanut kulttuureja, yhteisöjä ja identiteettejä ja luonut uusia tapoja nähdä ja kokea maailmaa.
– Mikään kulttuuri ei ole syntynyt tyhjiössä. Ihmiset ovat aina vieneet mukanaan jotain tärkeää lähtiessään ja samalla ottaneet vaikutteita vastaan uudessa kotimaassaan tai ympäristössään. Tämä ilmiö on muovannut ja muovaa edelleen perinteitä ja kulttuureja kautta aikojen, summaa ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki teeman taustoja.
Erityisesti Pohjanmaalta lähdettiin aikanaan Amerikan-siirtolaisiksi, mikä näkyy tänä päivänäkin alueen kulttuuriperimässä. Ohjelmassa kuullaan runsaasti Kaustisen ja lähialueen soittajien aiheeseen liittyviä konserttikokonaisuuksia. Tutkimusta, musiikkia ja näyttämötaiteita yhdistävä Haavemaa-hanke tuo festivaaleille sekä iltamat että siirtolaisuusteeman pääkonsertin, jossa musiikilliset tarinat siirtolaisuudesta heräävät henkiin. Konsertin house bandina toimii Laitakaupungin orkesteri, ja solisteina esiintyvät mm. Aija Puurtinen ja Paleface. Konsertissa kuullaan sekä tutumpia että historian katveisiin jääneitä lauluja.
Festivaalilauantain kansainvälisessä seminaarissa tarkastellaan siirtolaisuutta, muuttoliikettä ja perinteen siirtymistä ja turvaamista eri näkökulmasta.
Vuoden yhtye 2025: Loimolan voima – Folkrockia ja karjalaista kulttuuriperintöä
Siirtolaisuusteemaa sivuaa myös Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye 2025 Loimolan Voima. Valinta julkistettiin Eläköön Folk! -gaalassa Folklandia-risteilyllä perjantaina 10.1.2025.
Useita palkintoja kahminut yhtye tuo folkrock-ilmaisun ja karjalan kielen yhdistelmällä tuoretta näkökulmaa suomalaiseen kansanmusiikkiin. Rohkea akustisten ja elektronisten elementtien sekoittaminen tekee yhtyeen musiikista moniulotteista ja ajankohtaista. Yhtye on onnistunut tuomaan karjalan kielen sekä kulttuurin suuremman yleisön ja erityisesti nuorten tietoisuuteen. Valinnalla halutaan korostaa kulttuurisen monimuotoisuuden merkitystä sekä karjalaisen identiteetin ja historian ymmärtämistä; Loimolan Voima jatkaa kansanmusiikin perinteiden uudistamista ja tuo karjalaisen kulttuuriperinnön ylpeästi osaksi nykypäivää.
Musiikkia ilman rajoja
Kaustinen Folk Music Festivalin estradeilla nähdään jälleen useita juhlavuoden viettäjiä. Maailmanmainetta niittänyt viuluperinteen moderni lähettiläs, 25 vuotta täyttävä Frigg tuo mahtavan meininkinsä KPO-areenalle. 20-vuotias Freija näyttää jälleen vetovoimansa niin aikuis‑ kuin lapsiyleisön keskuudessa. Suomen kansainvälisesti tunnetuin harmonikkataiteilija, säveltäjä ja yhteiskunnallinen aktivisti, Pro Finlandiallakin palkittu Kimmo Pohjonen saapuu pitkästä aikaa Kaustiselle niin viime vuonna vietetyn 60-vuotisjuhlansa kuin Hämeen maakuntateeman puitteissa. Häneltä kuullaan kaksi kokonaisuutta: juhlavuoden kantaaottavan sooloteoksen 60 Zone lisäksi mittavan uran kattava klubikeikka räjäyttänee Kalliopaviljongin.
Festivaalilavoilla nähdään myös muun muassa myös ihastuttava nousukiidossa oleva duo Emma & Matilda, folkin ja protestilaulujen alkulähteiltä ponnistava Paleface ja Laulava Unioni, ja ihastuttavat perinnetietoiset pienyhtyeet Aléa sekä Puronaho & Alakotila trio.
Miljoonia kuulijoita ympäri maailman tavoittanut, Istanbulin monikulttuurisesta sydämestä ponnistava Light in Babylon lumoaa yleisönsä yhdistämällä itämaisen ja välimerellisen perinteen vivahteet omintakeiseksi etnofolkiksi. Ripauksen quebeciläistä juhlatunnelmaa tuo viiden multi-instrumentalistin ja laulajan energinen yhtye Le Diable à Cinq, joka hurmaa räjähtävällä lavakarismallaan ja lämpimällä yhteispelillään. Kansanmusiikki-instituutin kansainvälinen hanke tuo Kaustiselle myös esiintyjiä ja asiantuntijoita Makedoniasta, Georgiasta, Slovakiasta, Kroatiasta, Latviasta, Portugalista, Virosta ja Sardiniasta.
Yhteisön voima, maakuntaperinteet ja mestaripelimannit esillä
Kansanmusiikin ja kansantanssin alan vuoden 2025 yleisteema Me yhdessä korostaa sitä, mistä Kaustisella on aina kysymys; festivaaliviikolla voi irrottautua arjesta ja upota osaksi soivaa ja tanssivaa yhteisöä esiintyjänä, kuulijana, osallistujana tai kokeilijana keikkojen, työpajojen, jamien, yhteislaulun ja monipuolisen oheisohjelman merkeissä. Yhteiseen karnevaalitunnelmaan pääsee jälleen virittäytymään maksuttomana avajaispäivänä maanantaina, ja avajaisjuhlan kohokohtana saadaan jälleen uusia nimiä mestaripelimannien arvostettuun joukkoon.
Maakunnista valokeilaan ja läpivalaisuun pääsee Häme yhteistyössä Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävien ja Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa. Pääkonsertti ja muut suuret yhteisnumerot tuovat esiin alueen perinteen ja soittajat kaikessa moninaisuudessaan. Maakuntateema kutsuu juhlimaan monipuolista kulttuuriperintöä sekä yhdessä tekemistä, joka on Kaustisen festivaalin sydämessä.
Kuten aina, parastaan panevat myös paikalliset; alueen Unesco-luetteloitu perinne näkyy viikon jokaisena päivänä satojen soittajien, tanssijoiden ja laulajien voimin. Kaustisen perinteen lisäksi festivaalin laaja ja suosittu elävän perinnön ohjelma tutustuttaa kansallisten ja Unescon luetteloiden huomioimiin ilmiöihin muun muassa Elävän perinnön pisteellä, viihtyisässä ja suuren suosion saavuttaneessa saunakylässä sekä luennoilla ja seminaareissa.
Aina yhtä kovatasoinen Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään festivaalin alkuviikon ohjelmassa nyt jo 14. kerran. Viime vuoden sooloimprovisaatiokisailun jälkeen tänä vuonna palataan kilpailun nimikkopelimannin tuotantoon. Kilpailuun voivat osallistua pienyhtyeet, ja ohjelmiston tulee perustua Konsta Jylhän sävelmistöön. Kilpailun järjestävät Pelimannitalo ja Kansanmusiikki-instituutti.
Lasten Kaustinen – Osallistavaa iloa ja kansainvälisiä säveliä
Monitaiteisessa ja monia osallistumismahdollisuuksia tarjoavassa Lasten Kaustisen ohjelmassa nähdään muun muassa ainutlaatuisen uran suomalaisessa lastenkulttuurissa luonut koko perheen suosikki Mimmit. Näppärien Folkskandia-tapahtumassa sadat suomalaiset lapset ja nuoret saavat vieraita Pohjoismaiden ja Viron lisäksi aina Shetlannista asti. Tiistaina ja keskiviikkona KPO-areenalla nähtävissä konserteissa esitettävä ohjelmisto vie yleisön matkalle osallistujamaiden musiikilliseen perinteeseen. Lastenteltalla ohjelmaa eteenpäin johdattelevat festivaalin omat Tradilinnut. Aamusta iltaan ja koko viikon virikkeitä ja viihtymistä ja ohjattua toimintaa kaikenikäisille tarjoavan ohjelman toteuttamisessa ovat mukana Lastenkulttuurikeskus Lykyn rautaiset ammattilaiset.
Showcase‑, Jaettuna parempi‑ ja pelimannihaut käynnissä
Kaustinen Folk Music Festival on nostanut esiin nousevia ja kansainvälistyviä kansanmusiikin nimiä vakiintuneella showcase-konseptillaan. Haku showcase-yhtyeeksi on käynnissä 16. helmikuuta saakka. Music Finland antaa valituille yhtyeille valmennusta markkinointiin, verkostoitumiseen ulkomaisien delegaattien kanssa sekä kansainvälisten kontaktien luomiseen ja Yle Radio 1 taltioi showcase-yhtyeiden konsertit.
Lue lisää: https://kaustinen.net/showcase/
Jaettuna parempi -konsepti tarjoaa mahdollisuuden elävän musiikin säestykseen sellaisille kansantanssiryhmille, joilla ei ole omia soittajia. Hakuaika jatkuu tammikuun loppuun.
Lue lisää: https://kaustinen.net/jaettuna-parempi/
Joulukuussa alkanut pelimannihaku on käynnissä 31.1.2025 kello 17 saakka.
Lue lisää: https://kaustinen.net/pelimanneille/
Kaustinen Folk Music Festival 7.–13.7.2025