(F)RANS TAKKA
(F)RANS TAKKA
| KE | 16.30 - 17.30 | PH Nordgren -sali |
| TO | 15.00 - 15.20 | Sivutupa |
(F)RANS TAKKA koostuu Keski-Pohjanmaan konservatorion musiikin ammattiopiskelijoista. Yhtye soittaa omia sovituksia sekä perinteisistä kansansävelmistä että sävelletystä kansanmusiikista. Yhtyeen soittimina toimivat pääosissa harmooni, kitara, laulu, ja viulut kolmin kappalein, mutta lavalla saatetaan nähdä ajoittain myös laajempaa soitinkirjoa.
1Tipe
1Tipe
| MA | 22.00 - 23.00 | Kestikievari |
| TI | 11.30 - 12.00 | Kino |
1Tipe on seinäjokinen lauluntekijä, joka yhdistelee erilaisia musiikkityylejä. Tuottelias artisti omaa tunnistettavan tavan säveltää ja sanoittaa, eikä kappaleiden värikästä kirjoa tai esiintymisten hurmosta voi selittää, se on jännittävämpää kokea. 1Tipen uusi albumi Kapteenin Loki esittelee artistin muuntautuvaa tyyliä koostuen rikkaasta kokoelmasta soundeja ja säveliä. Levyllä kuullaan mm. perkussioita, epäsoittimia, torvia ja urkuharmonia, joiden lomassa 1Tipe kertoo matkalaisen tarinoita ja tulkitsee hullunkurisia runoja.
EN
1Tipe is songwriter from Seinäjoki who is known for his unique songwriting style and for mixing a lot of different genres together. His new album ”Kapteenin Loki” introduces even more of that style: mixing genres and playing with bunch of different instruments and non-instruments. You can hear metallic sounds coming from the trash cans and an iron rod while the horns, violin and organs roar like the sea. At the same time 1Tipe is telling you stories and perfoming weird poems. 1Tipe performs with his wild band and you can't really explain the trance that happens in live shows, it's more exciting to feel it!
A. Briedis
A. Briedis
| KE | 19.30 - 19.50 | Massikka |
| TO | 15.30 - 15.50 | Sivutupa |
A. Briedis on Vantaalla asuva liettualainen trubaduuri, joka esittää musiikkia kitaran säestyksellä. Hänen ohjelmistonsa koostuu liettualaisista, irlantilaisista, suomalaisista, amerikkalaisista, slaavilaisista ja muidenkin kansojen kansanlauluista, samoin myös modernimmasta folk-musiikista ja omistakin kappaleista.
EN
A. Briedis is a troubadour from Lithuania - who has been living in Finland for quite a while. He sings and plays guitar, specializing in traditional music from Lithuania, Ireland, Finland, the United States, Slavic countries and other corners of the world. He also performs modern folk music and original material.
A. P Puro & Emäntä
A. P Puro & Emäntä
| LA | 14.30 - 14.50 | Sivutupa |
| LA | 20.00 - 20.30 | Marjaananvillen kahvila |
A. P Puro & Emäntä on virkistävä kuplettipyrähdys maailman myllerryksissä. Tämä hyvän mielen voimaduo läväyttelee ihmisluonteen kiemuroita kutkuttavasti suoraan silmille. Kup`n`Kull ja huputitiheijaa!
EN
A. P Puro & Emäntä is a refreshing couplet style music playing duo in the midst of the turmoil of the world. This feel-good power duo brings the wirdings of human nature straight to your eyes and ears. Kup`n`Kull and huputitiheijaa as we sing in Finland.
A.P Puron Kupletit
Aapintuvan pelimannit
Aapintuvan pelimannit
| KE | 19.00 - 20.00 | Kaustinen-sali |
| PE | 17.30 - 18.30 | Kestikievari |
| SU | 11.15 - 12.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
Aapintuvan pelimannit on kaustislaisen pelimannien ydinjoukko, joka treenaa talvet ja johon ulkokaustislaisten on helppo liittyä mukaan. Mauno Järvelän ja Timo Valon johdolla Aapit ylläpitävät Kaustislaisen Viulunsoiton Elävää Perintöä, mutta taipuvat tangoihin tanssikeikoilla, uusien sävellyksien pariin ja muodostavat vankan pohjan kaustislaisissa kavalkadeissa.
Aapo & Mikko
Aapo & Mikko
| TO | 22.00 - 22.45 | Pelimannitalon iso tupa |
| PE | 00.40 - 01.10 | Sivutupa* |
Vain taivas on rajana, kun monessa liemessä keitetyt kitaristit Aapo Nieminen ja Mikko Malmivaara yhdistävät voimansa. Näitä kahta kaverusta yhdistää rakkaus pelimanniperinteeseen ja palava halu laajentaa käsityksiä siitä, mitä kitaramusiikki voi olla. Keikoilla kuullaan kaksikon omia sävellyksiä ja tulkintoja pohjoismaisista pelimannikappaleista. Vaikka näiden vikkeläsormisten kitaristien soitto äityykin toisinaan varsinaiseen ilotulitukseen, eivät he kaihda kaikista herkimpiäkään sävyjä. Viime- ja toissavuoden festivaaleilla Aapo ja Mikko ehtivät kartuttaa ympärilleen jo pienen kulttimaineen, joten paluu pelimannilavoille on odotettu, taas kerran. Duon muusikot ovat ennestään tuttuja mm. Polenta ja HUIPPU -yhtyeistä.
EN
The sky is the limit when seasoned guitarists Aapo Nieminen and Mikko Malmivaara join forces. These two musicians share a deep love for the Nordic folk tradition and a burning desire to expand the boundaries of guitar music. Their repertoire includes original compositions alongside interpretations of traditional folk tunes. While their lightning-fast fingers often set off musical fireworks, Aapo and Mikko are equally unafraid to explore the most delicate nuances of sound. At last year’s festival, Aapo and Mikko managed to build a small cult following around them, making their return to Kaustinen a highly anticipated one.
Aaret
Aaret
| TI | 16.30 - 16.50 | Santerin kabinetti |
| KE | 15.45 - 16.15 | Juhlapiha |
Aaret on norjalais-suomalainen duo, joka on erikoistunut Pohjois-Norjan kveenivähemmistön musiikkiin. Duon ohjelmisto koostuu sekä perinteisestä kveenimusiikista että uusista lauluista ja sävelmistä, jotka sisältävät kveenin kieltä ja kveeniteemoja. Gro Raattama: laulu, viulu, kantele Jani Suvanto: kitara, cittern, avainviulu
EN
Aaret is a Norwegian-Finnish duo that specializes in the music of the Kven minority of northern Norway. Aaret’s repertoire consists of both traditional Kven music as well as newly written songs and tunes with Kven language and thematics. Gro Raattama: vocals, fiddle, kantele Jani Suvanto: guitar, cittern, nyckelharpa
Afrocosmos
Afrocosmos
| PE | 18.00 - 19.30 | Kallioklubi |
| LA | 13.00 - 13.30 | Kestikievari |
| LA | 18.30 - 19.00 | Sopukka |
Afrocosmos on toiminut aktiivisesti 2003 vuodesta. Afrocosmos on esiintyessä hyvin interaktiivinen ja valoisarumpuryhmä, joka esittää länsiafrikkalaista musiikkia suomalaisin silmin suodatettuna. Ryhmän musiikki sisältä traditionaalista ja suomenkielistä laulua, kaihoisaa rummun rytkettä, kevyttä linnun viserrystä, melodisia Balafonin juoksutusta. Sekä alkukantaisia rytmejä kuten Sinte, Lolo ja paljon muita mukaansa tempaavia biisejä. Afrocosmos group sivut: https://www.facebook.com/afrocosmos2003
EN
Afrocosmos has been active since 2003. Afrocosmos is a very interactive and bright drum group performing West African music filtered through Finnish eyes. The group's music includes traditional and Finnish singing, eerie drumbeats, light chirping of birds, melodious running of the Balafon. As well as primitive rhythms such as Sinte, Lolo and many other captivating songs. Afrocosmos group pages: https://www.facebook.com/afrocosmos2003
SV
Afrocosmos har varit aktiv sedan 2003. Afrocosmos är en mycket interaktiv och ljus trumgrupp som framför västafrikansk musik filtrerad genom finska ögon. Gruppens musik inkluderar traditionell och finsk sång, kusliga trumslag, lätt fågelkvitter, melodisk körning av Balafon. Samt primitiva rytmer som Sinte, Lolo och många andra fängslande låtar. Afrocosmos gruppsidor: https://www.facebook.com/afrocosmos2003
Afrocosmos & Pauliina Diallo
Afrocosmos & Pauliina Diallo
| PE | 18.00 - 19.30 | Kallioklubi |
| LA | 13.00 - 13.30 | Kestikievari |
Afrotanssi livesäestyksellä: Tule mukaan tanssimaan ja heittäytymään Länsi-Afrikan rytmien vietäväksi! 🌞 Tunnilla liikutaan kokonaisvaltaisesti – askelletaan, joustetaan, tömistetään ja hypähdetään ( hypyt voit myös jättää tekemättä), annetaan käsien, lantion ja rintakehän elää musiikin mukana. Liikekieli on luonnollista ja helposti omaksuttavaa – tähän tanssiin on helppo hypätä mukaan, olipa kokemusta tai ei! Mukana livesäestys by Afrocosmos!
Tunnilla on iloinen, rento ja kannustava tunnelma. Tanssi nostaa kuntoa, vapauttaa kehoa ja mieltä, ja saa energiavirran liikkeelle. Afrocosmos & Pauliina Diallo on esiintyessään hyvin interaktiivinen ja rytmikäs ryhmä. Pauliina Diallon ääni ja tanssi tuovat mukanaan alkukantaisia, traditionaalisia lauluja ja maanläheisiä tansseja, joissa Diallo yhdistelee omia sulavia koreografioitaan länsiafrikkalaisiin perinteisiin liikkeisiin. Esityksissä Diallo tanssii, laulaa ja soittaa yhdessä Afrocosmos-ryhmän kanssa. Lavalla kuullaan melodisia balafonin juoksutuksia, hentoa linnun viserrystä sekä länsiafrikkalaisten rumpujen rytmejä ja rytkettä.
EN
Afro Dance with Live Music: Come join us to dance and immerse yourself in the rhythms of West Africa! 🌞 In this class, you’ll move your whole body—stepping, bouncing, stomping, and jumping (you can also skip the jumps if you prefer). Let your arms, hips, and chest flow with the music. The movement style is natural and easy to follow, making it simple to jump in whether you have prior experience or not!
Featuring live music by Afrocosmos! The class has a joyful, relaxed, and encouraging atmosphere. Dancing improves your fitness, frees both body and mind, and gets your energy flowing. Afrocosmos & Pauliina Diallo is a highly interactive and rhythmic group in performance. Pauliina Diallo’s voice and dance bring primal, traditional songs and earthy dance styles, where she blends her own fluid choreography with traditional West African movements. In performances, Diallo dances, sings, and plays music together with the Afrocosmos group. On stage, you’ll hear melodic balafon runs, gentle birdsong-like sounds, and the rich rhythms and beats of West African drums.
Ahjolan Pelimannit
Ahjolan Pelimannit
| KE | 16.20 - 16.50 | Wiljami |
| TO | 14.30 - 15.00 | Puolimatka |
Ahjolan pelimannit on aktiivinen pelimanniyhtye, joka soittaa suomalaista, pohjoismaista ja muiden maiden kansanmusiikkia moniäänisesti ja avaralla asenteella. Yhtyeen ohjelmisto koostuu sekä perinteisistä että kansanmuusikoiden tekemistä sävelmistä. Viulut, kitarat, haitari, puhaltimet, harmoni ja kontrabasso saavat tanssijalan nousemaan.
EN
Ahjolan pelimannit is an active amateur folk music group that plays Finnish, Nordic and other countries' folk music with an open attitude. The band's repertoire consists of both traditional and folk musicians' tunes. The violins, guitars, woodwinds, accordion, reed organ and double basses invite you to dance!
SV
Ahjolan pelimannit är ett aktivt spelmansband som spelar finsk, nordisk och andra länders folkmusik med en öppen attityd. Bandets repertoar består av både traditionella och folkmusikers låtar. Violinerna, gitarrerna, dragspelen, träblåsinstrumenten, tramporgeln och kontrabasarna kommer att få upp dina dansfötter.
Ahjolan Tanhuajat ja Meluhaitta
Ahjolan Tanhuajat ja Meluhaitta
| TI | 17.30 - 18.00 | Kestikievari |
| KE | 15.00 - 16.00 | KPO-areena |
Kansantanssitoimintaa Ahjolassa on ollut jo 1950-luvun lopulta lähtien. Vuosikymmenien vaihtelevista trendeistä huolimatta Ahjolan ryhmät ovat pyrkineet säilyttämään tyylinsä ja perinnettä kunnioittavan omaleimaisuutensa. Tällä hetkellä Ahjolassa toimii kansalaisopiston puitteissa kolme kansantanssiryhmää Maanantai-ryhmä, Tiistai-ryhmä ja Bygarit. Tunnelmia laidasta laitaan rakennetaan Eija-Stiina Paakkasen, Anna Vaksholman ja Janne Pöyhösen ohjauksessa. Viikkoharjoituksia säestää Kirsi Aatsinki, mutta keikoilla Ahjolan Tanhuajia rytmittää Meluhaitta, joka on alunperin Ahjolan ryhmien pitkäaikaisen säestäjän Jouni Järvelän nimeämä poppoo.
Aholan pelimannit
Aholan pelimannit
| TI | 13.50 - 14.20 | Juhlapiha |
| TI | 17.15 - 17.45 | Fiuli |
| KE | 10.00 - 10.30 | Marjaananvillen kahvila |
Aholan pelimannit on pieni, kolmen sukupolven perheorkesteri läntiseltä Uudeltamaalta. Lähtökohtamme on suomalaisessa ja lähialueelta lainatussa pelimannimusiikissa ja kansanlauluissa. Ryhmämme on yhdessä muokannut ja sovittanut kappaleet yhtyeelle sopiviksi, ja jonkin verran teemme myös omaa musiikkia. Soittimina laulu, viulu, kitara ja harmoni, satunnaisesti myös kaksirivinen haitari ja 16 -kielinen kannel.
EN
Ahola Pelimannit is a small, three-generation family folk band from western Uusimaa. We play mostly Finnish and other Nordic folk songs. Our group has together modified and arranged the songs to suit the band, and we also make some of our own music. The instruments are vocals, violin, guitar and harmonium, occasionally also a two-row accordion and a 16-string kannel.
Ahti ja Hauenleuat
Ahti ja Hauenleuat
| LA | 11.30 - 11.50 | Sivutupa |
| LA | 16.00 - 16.30 | Kraatari |
Ahti ja Hauenleuat on Helsingistä lähtöisin oleva yhtye, jonka keulahahmo Ahti Pelttari on pitkän musiikkiuran tehnyt laulaja-lauluntekijä. Alkuperäinen punkin energisyys kanavoituu nykyisin tarkkasilmäiseen ihmiselämän havainnointiin ja siitä syntyvään elämänmakuiseen musiikkiin. Kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat Ahdin atraimesta. Hauella on nykyisin kolme leukaa, kun ryhmäämme on 2025 Kaustisen jälkeen liittynyt löymäsoittaja.
EN
Ahti ja Hauenleuat is a Helsinki based group, led by Ahti Pelttari. All music and lyrics are by Ahti himself. His musical background stems from punk rock and has evolved into attentive observation of fellow humans. After our debut at Kaustinen 2025 we have been joined by a percussionist.
Ahvenisjärvi-teoria
Ahvenisjärvi-teoria
| MA | 20.45 - 21.15 | Sopukka |
| TI | 12.10 - 12.30 | Juhlapiha |
Ahvenisjärvi-teoria on tamperelainen kansanmusiikkikollektiivi, joka opiskelijaelämän sykkeessä on löytänyt iloa yhdessä soittamisesta ja aina silloin tällöin myös muille esiintymisestä. Jousin, pillein, kitaroin, harmonikoin ja perkussioin kokoonpano soittaa kaikenlaista kansanmusiikkia tutuista ja turvallisesta värssyistä aina modernimpaan ohjelmistoon saakka. Viime kesänä yhtye esiintyi Kaustisella nimellä TAKLauS.
EN
Ahvenisjärvi-teoria (Ahvenisjärvi Theory) is a fresh collective of students from Tampere who have found joy in playing folk tunes together and occasionally even from performing them to others. With the power of strings, guitar, flute, accordion and even a double bass, the collective tackles all kinds of music from old and trusted folk tunes all the way to more modern repertoire. Last summer the band played at Kaustinen with the name TAKLauS.
Ai mikä?
Ai mikä?
| TI | 13.00 - 13.20 | Sivutupa |
| TI | 17.20 - 17.50 | Kraatari |
Olemme joukko iloisia kansanmuusikoita Uudeltamaalta. Ystävystyimme Folk it-leirillä muutama vuosi sittenä. Soitamme monipuolisesti kansanmusiikkia niin Suomesta kuin ulkomailta.
EN
Olemme perintö joka elää. Vi är ett glatt gäng folkmusiker från Nyland. Vi blev vänner på Folk it-lägret för några år sedan. Vi spelar en mängd olika folkmusik från både Finland och utlandet. Vi är ett levande arv. We are a happy group of folk musicians from Finland. We became friends at the Folk it-camp a few years ago. We play a wide variety of folk music from both Finland and abroad. We are a living legacy.
Aikuisnäppärit
Aikuisnäppärit
| KE | 10.00 - 10.30 | Soittosali |
| TO | 20.45 - 21.45 | Maunon makasiini |
Aikuisnäppärit on kaustislainen aloittelevien ja ruostetta karistelevien aikuisten pelimanniryhmä, joka koostuu lasten näppäriryhmän vanhemmista sekä muista hieman varttuneemmalla iällä pelimannimeiningistä innostuneista aikuisista. Ryhmää ohjaa Arto Järvelä, ja harjoitukset on kellotettu lasten näppäriharjoitusten kylkeen, jotta voi viskata sikiänsä näppäriopejen päänvaivaksi ja häipyä soittelemaan omiaan täysikasvuisessa seurassa. "Nuotin vieressä on tilaa" ja "aina jollain osuu" ovat voimalauseitamme.
Aila Rauhalan kanteletytöt
Aila Rauhalan kanteletytöt
| PE | 10.00 - 10.30 | Soittosali |
| PE | 16.00 - 17.00 | Kaustinen-sali |
Aila Rauhalan kanteletytöt on mestaripelimanni Aila Rauhalan kanteleoppilaista muodostunut, perinteistä perhonjokilaaksolaista (Kaustinen, Halsua, Veteli ja Perho) tyyliä kunnioittava yhtye. Vuosien varrella mukaan on tullut myös uusia soittajia jatkamaan perinnettä. Yhtye soittaa sekä Aila Rauhalan että muiden kanteleensoittajien ja mestaripelimannien säveliä. Festivaaliohjelmistossa Aila Rauhalan kanteletytöt on ollut vuosikymmenestä toiseen luotettava kansanmusiikkia ylläpitävä elementti.
Akkapelimannit
Akkapelimannit
| MA | 21.15 - 22.15 | PH Nordgren -sali |
Akkapelimannit on ryhmä kaustislaisen pelimannimusiikin parissa kasvaneita klassisen musiikin ammattilaisia, jotka ovat jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan soittaneet ja laulaneet yhdessä. Yhtyeen kaustislainen tradikappaleohjelmisto on laaja, ja sen lisäksi ohjelmissa on aina mukana myös sävellettyä kansanmusiikkia; yhtyeen jäsenten ja sukulaisten uusia kappaleita sekä vanhempien kaustislaisten säveltäjämestareiden musiikkia. Vuonna 2020 ilmestyneestä Akkapelimannien debyyttilevystä on sanottu mm. seuraavaa: ”Yhtyeen valtti on paitsi taito – kaikki ovat kouliintuneita ammattimuusikoita – myös perinpohjainen perinteen tuntemus, yli sukupolvien kantava.” HS 11.8.2020. Yhtyeessä soittavat Kreeta-Maria Kentala, Kaija Saarikettu, Maria Pulakka, Minna Järvelä ja Leenakaisa Sandberg, Päivikki Wirkkala-Malmqvist, viulu ja laulu; Merja Wirkkala, harmooni ja laulu; Kaarina Nisonen, harmooni ja Jaana Virkkala, basso.
EN
Akkapelimannit is a group of classical music professionals who grew up within the tradition of Kaustinen folk fiddling music and have been playing and singing together for over thirty years. [1.1] The band's repertoire of traditional Kaustinen tunes is extensive, and their programs always include composed folk music as well: new pieces by band members and relatives, and music by older Kaustinen composer-masters. [1.1] About Akkapelimannit's debut album released in 2020, the following has been said: "The band's strength is not only skill—everyone is a trained professional musician—but also a thorough knowledge of the tradition, carried over generations." HS 11.8.2020.
Akustiset Kesäkeijut
Akustiset Kesäkeijut
| TI | 14.45 - 15.15 | Kaustinen käy kylään 2 |
| KE | 15.30 - 15.50 | Sivutupa |
Kesäkeijut toimivat kesärauhan tuojina. Kokoonpanonsa koostuvat akustisista soittimista ja ominaisuuksista joita he elämänsä aikana ovat oppineet. Keijut löysivät toisensa Kaustisen musiikkilukiosta ja toivovat että heidän lentonsa kestää pitkään. Kesän aurinko paistaa ja kukat kukkivat kun lavalle astelee Akustiset Kesäkeijut.
Alavin Group
Alavuden Kaksiriviset
Alavuden Kaksiriviset
| PE | 16.50 - 17.20 | Wiljami |
| LA | 14.00 - 15.00 | Mondo |
Alavuden Kaksiriviset viettää tänä vuonna 40-vuotista juhlavuottaan. Alavuden Kaksiriviset on vuonna 1986 perustettu kansanmusiikkiyhtye ja yhtye on ensimmäisen kerran esiintynyt Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 1986. Yhtye on yksi vanhimpia suomalaisia kaksirivisyhtyeitä ja tunnettu monipuolisesta kaksirivismusiikistaan. Ryhmään kuuluu noin 25 soittajaa mukaan luettuna harmoonin, basson ja muiden soitinten komppiryhmä. Ryhmän perustaja ja taiteellinen johtaja on mestaripelimanni, director musices Airi Hautamäki. Ryhmän johtaa ja opetustyöstä paikkakunnalla vastaa musiikin maisteri Miia Palomäki.
EN
Alavuden Kaksiriviset is a folk music group founded in 1986. The group is one of the oldest Finnish two-row accordion groups and is known for its versatile music. The group includes about 25 players, including the accordion players, bass and other instruments. The group's founder and artistic director is director musices Airi Hautamäki. Miia Palomäki leads the group and is responsible for the teaching work.
Alavuden Kaksiriviset 40 vuotta – Airi Hautamäki 70 vuotta taiteilijana
Alavuden Kaksiriviset 40 vuotta – Airi Hautamäki 70 vuotta taiteilijana
| LA | 14.00 - 15.00 | Mondo |
Alavuden Kaksiriviset juhlistaa 40-vuotista taivaltaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla konsertissa, joka on samalla kunnianosoitus yhtyeen perustajalle ja taiteelliselle johtajalle Airi Hautamäelle hänen 70-vuotistaiteilijajuhlansa kunniaksi.
Vuonna 1986 perustettu Alavuden Kaksiriviset on yksi suomalaisen kaksirivismusiikin uranuurtajista, tunnettu monipuolisesta ohjelmistostaan ja vahvasta pelimanniperinteen vaalimisesta. Yhtyettä johtaa nykyisin musiikin maisteri Miia Palomäki, joka jatkaa ryhmän pitkiä perinteitä Alavudella.
Juhlakonsertissa lavalle nousee Alavuden Kaksirivisten lisäksi Airin musiikillisen elämäntyön varrella syntyneitä kokoonpanoja. Airi ja Pojat – mestarikansanlaulaja Juhani Lautamaja (basso) ja Timo Saukko (harmooni) – ovat kulkeneet Airin rinnalla jo 1990-luvulta lähtien vankkumattomana komppiryhmänä. Airi ja NaisMestarit syntyi vuonna 2022, kun Airi Hautamäki kokosi yhteen pitkäaikaisia oppilaitaan soittamaan perinteisen kaksirivismusiikin lisäksi myös iskelmällisempää ohjelmistoa. Instrumentaalikappaleiden rinnalla kuullaan taidokkaita laulutulkintoja. Alavuden Minipelimannit perustettiin Nuorison Taidetapahtumaa varten vuonna 1988, ja jo seuraavana vuonna ryhmä sai kunnian olla kaikkien aikojen ensimmäinen Speliyhtye. Alkuaikoina yhtye esiintyi ahkerasti hurmaten yleisön taidokkaalla soitollaan. Vuosien myötä soittajat kasvoivat ja lähtivät eri puolille maata, mutta yhteinen sävel ei ole kadonnut – aina kohdatessa tutut kappaleet heräävät eloon ja soittamisen ilo on tallella.
Ali ja Hintti
Ali ja Hintti
| TI | 19.20 - 19.50 | Marjaananvillen kahvila |
| KE | 10.00 - 10.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
Ali ja Hintti soittaa kaksrivispohjaista musiikkia paitsi laulukappaleissa. Musiikkialana kansanmusiikista iskelmään.
EN
Ali ja Hintti plays folk music and also composed music and songs, 2-row accordion, mandolin, guitar etc.
Allikko
Allikko
| TI | 14.15 - 14.45 | Kaustinen käy kylään 2 |
| TI | 18.00 - 18.20 | Massikka |
Allikko on vuonna 2025 perustettu kolmihenkinen yhtye Karjalohjalta, jonka soitossa kuuluu pelimannimusiikin ilo! Yhtye soittaa eritoten suomalaisia ja pohjoismaisia kansansävelmiä kahdella viululla ja lyömäsoittimilla, joskus myös laulaen ja haitarilla.
EN
Allikko is a joyful three-woman folk trio from Karjalohja, founded last year. They play mainly Finnish and Scandinavian folk tunes with two fiddles and percussion, occasionally enriched by accordion and singing. At the heart of Allikko is the joy of making music together and a shared love for exploring folk traditions.
Alma & Lotta – Uutta Kummempi
Alma & Lotta – Uutta Kummempi
| PE | 12.30 - 13.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
| PE | 22.20 - 22.40 | Soittosali |
Alma & Lotta – Uutta Kummempi -duo yhdistelee musiikissaan folk-, pop- ja gospel-tyylejä. Mukana on enimmäkseen itse kirjoitettuja kappaleita, mutta myös kansainvälistä musiikkia. Duolta kuullaan akustisen soitinnuksen sävyin laulua, kitaraa, selloa ja ukulelea. Tule mukaan lämminhenkiseen musiikkihetkeen!
EN
Come and share the joy of new and old folk, pop, and gospel music with us!
SV
Kom och delta i glädjen av ny och gammal folkmusik, pop och gospel med oss!
Alusvasara
Alusvasara
| LA | 12.30 - 13.00 | Puolimatka |
| LA | 19.30 - 20.00 | Wiljami |
Alusvasara on keskisuomalaislähtöinen kansanmusiikkiyhtye, jonka ohjelmisto nojaa perinteiseen kansanmusiikkiin. Yhtye on toiminut jo yli 30 vuoden ajan, ja Kaustisen Folk Music Festival on ollut olennainen osa Alusvasaran kesää vuodesta toiseen. Tervetuloa keikoille!
EN
Alusvasara is a folk music band from Central Finland, whose repertoire is based on traditional folk music. The band has been together for over 30 years, and the Kaustinen Folk Music Festival has been an integral part of Alusvasara's summer year after year. Welcome to the gigs!
Ampiais-Siivilä
Ampiais-Siivilä
| PE | 11.00 - 11.30 | PH Nordgren -sali |
| LA | 15.30 - 16.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
Ampiais-Siivilä eli Pruiksman veljekset Eemeli ja Viljami on Oululaislähtöinen duo, joka soittaa omia sävellyksiä, sekä kotiseudulta Pohjois-Pohjanmaalta löydettyjä perinnesävelmiä, jotka ovat jääneet pitkiksi ajoiksi soittamatta. Duo tuo soitollaan esille Pohjois-Pohjanmaan ainutlaatuista pelimaniperinnettä. Yhtyeen soittimisto koostuu pääasiassa kahdesta viulusta, mutta mandoliinia kuullaan myös. Duo muodostettiin vuoden 2022 lopulla kun veljekset päättivät alkaa keikkailemaan keskenään. Ampiais-Siivilä debytoi Kaustisen festivaaleilla vuonna 2023, ja on keikkaillut aktiivisesti siitä lähtien. Duolle myönnettiin vuoden 2025 Folklandialla Vuoden Nuori Pelimanni- tunnustus.
EN
Ampiais-Siivilä (Eemeli & Viljami Pruiksma) is a fiddle duo from Oulu. Ampiais-Siivilä plays their own compositions and traditional music from Northern Ostrobothnia.
SV
Ampiais-Siivilä (Eemeli & Viljami Pruiksma) är en fiol duo från Uleåborg. Ampiais-Siivilä spelar sina egna kompositioner och traditionell musik från Norra Österbotten.
Amyrit
Amyrit
| KE | 12.45 - 13.30 | Maunon makasiini |
| KE | 18.00 - 18.45 | Kestikievari |
| TO | 11.10 - 11.30 | Soittosali |
10-vuotisjuhlaansa v. 2026 viettävä Amyrit on Kankaanpään musiikkiopistossa toimiva aikuisten soittajien pelimanniorkesteri, jonka vetäjänä ja taiteellisena johtajana toimii Anna-Mari Yrjänä. Parisenkymmentä soittajaa ja vinkeät sovitukset takaavat monipuolisen soinnin eri soittimineen. Amyrit elvyttää ja ylläpitää paikallista, erityisesti kankaanpääläistä pelimanniperinnettä. Tanssitamme mielellämme yleisöä pelimannisoitolla sekä vanhalla tanssimusiikilla ja tarvittaessa muuntaudumme vaikka salonkiorkesteriksi Wanhain tansseihin!
Andrey Kuzmenko
Andrey Kuzmenko
| KE | 19.15 - 19.45 | Fiuli |
| TO | 14.00 - 14.20 | Massikka |
Hyvää iltapäivää. Kirjoitan ja sävellän itse omia laulujani. Tällä hetkellä minulla on niitä hieman yli kolme tusinaa. Sanoitukset on kirjoitettu kaunokirjallisella kielellä, ilman kiroilua tai säädyttömiä sanoja. Lauluni ovat ukrainaksi ja venäjäksi. Tähän mennessä olen esittänyt niitä pienissä konserteissa Haminassa ja Kotkassa. Lauluillani on syvällinen merkitys, jonka haluan välittää ihmisille.
EN
Good afternoon. I am the author and composer of my own songs. Currently, I have just over three dozen. The lyrics are written in literary language, without swearing or any obscene words. My songs are in Ukrainian and Russian. Until now, I have performed them at small concerts in the cities of Hamina and Kotka, Finland. My songs carry a deep meaning that I want to convey to people.
Anna Blachowska & Arttu Nousiainen
Anna Blachowska & Arttu Nousiainen
| TI | 11.30 - 12.00 | Sopukka |
| TI | 15.15 - 15.35 | Juhlapiha |
| KE | 10.40 - 11.10 | Setori |
Anna Blachowska, Keski-Puolan perinteistä ammentava viulisti, ja Arttu Nousiainen, lyömäsoittaja ja rumpali soittavat perinteistä, rouheaa ja autenttista musiikkia puolalaisista kylistä. He tuovat mukanaan melodioita ja rytmejä Keski-Puolasta. Tämä on musiikkia tanssia, rituaaleja ja yhteisiä kokoontumisia varten. Esityksen keskiössä on yhteisöllisyys: musiikkia, jonka tahtiin tanssitaan, soitetaan ja lauletaan. Mukaan saattaa myös eksyä paloja Artun itäsuomalaisista juurista. Hypää mukaan hurjiin oberkoihin ja polkkiin! Anna Blachowska – viulu, laulu Arttu Nousiainen – bęben obręczowy, laulu
EN
Anna Blachowska, a Polish violinist drawing from the traditions of Central Poland, and Arttu Nousiainen, a percussionist and drummer from Finland, come together to play raw, old, and authentic music from Polish villages. Their sound draws from Central Poland, the kingdom of three-beat rhythms. This music is made for dancing, rituals, and communal gatherings. At the core of the performance is togetherness: music to dance, play, and sing to. Along the way, they may add a few subtle things from Arttu’s roots in eastern Finland. Get ready for some crazy oberkas and polkas!
Anni
Anni
| MA | 19.30 - 19.50 | Sivutupa |
| MA | 23.00 - 23.20 | Soittosali |
Anni on laulaja-lauluntekijä, jolle musiikin kirjoittaminen on pakopaikka hullulta maailmalta. Kun asiat tuntuu liian vaikeilta kokea tai puhua, ne voi kirjoittaa lauluksi. Musiikki on tapa jäsentä ajatuksia ja purkaa pääkopan kaaosta sekä väylä yrittää ymmärtää tätä maailmaa. Anni kirjoittaa lauluja ennen kaikkea itselleen ja hänen musiikissaan yhdistyy vahvat tunteet ja lyriikat monipuoliseen taustaan musiikin ammattilaisena. Tämä artistiprojekti on tapa saada pöytälaatikkoon kertyneitä kappaleita maailmalle ja haaveena on kehittyä musiikintekijänä ja tehdä enemmän töitä musiikin tekijäpuolella.
EN
Anni is a singer-songwriter who writes music because is the best way to figure out this crazy world. Music is the main link to our thoughts and emotions and Anni writes song mainly to herself. Her music is combination of strong emotions and lyrics and it reveals her many-sided background as an professional musician.
Anni Luoma Duo
Anni Luoma Duo
| KE | 17.30 - 17.50 | Sivutupa |
| KE | 23.15 - 23.45 | Soittosali |
Anni Luoma Duon muodostavat laulaja-lauluntekijä Anni Luoma sekä kitaristi Antti Honkanen. Duo soittaa Luoman kirjoittamaa popmusiikkia, jossa on vahvoja vivahteita niin folkista, soulista kuin iskelmästäkin. Kappaleiden arkirealistinen sanoma on aina kuorrutettu toivon näkökulmalla. Luoma julkaisi vuonna 2025 debyyttialbumin, jonka laulut ovat soineet listoilla, radiossa ja keikoilla.
EN
Singer-songwriter Anni Luoma and guitarist Antti Honkanen are Anni Luoma Duo. The Duo plays folkish pop music written by Luoma. Luoma released her debut album in 2025. The songs are all about everyday life of middle-aged people but always coated with some hope and laughter.
ANSEL showroom – tulevaisuuden yhteydet musiikin ja luovien alojen käyttöön
ANSEL showroom – tulevaisuuden yhteydet musiikin ja luovien alojen käyttöön
| KE | 09.00 - 10.00 | PH Nordgren -sali |
| PE | 09.00 - 10.00 | PH Nordgren -sali |
ANSEL-showroomissa esitellään uuden teknologia mahdollisuuksia musiikin, kulttuurin ja luovien alojen yhteistyössä. Showroomissa pääset tutustumaan teknologiaan, jonka avulla ääni ja kuva voidaan siirtää eri paikkojen välillä reaaliajassa. Tämä mahdollistaa esimerkiksi etäyhteydet harjoituksiin, opetukseen, konserttituotantoon ja kansainväliseen yhteistyöhön – ilman perinteisten verkkoyhteyksien viivettä. Esittelyssä on matalan viiveen yhteysteknologiaa sekä siihen liittyvää laitteistoa. Päivän aikana toteutetaan myös demoja, joissa yhteyksiä testataan eri lokaatioiden välillä. Näet käytännössä, miten low latency-teknologia avaa uusia mahdollisuuksia musiikin tekemiseen ja esittämiseen. Tule kurkistamaan, miltä tulevaisuuden yhteistyö näyttää – ja kuulostaa. ANSEL (Access the North with the Speed of Light) on kansainvälinen kehittämishanke, jossa rakennetaan ja testataan erittäin nopeita ja matalan viiveen yhteyksiä Pohjoismaiden välillä. Tavoitteena on luoda uusia mahdollisuuksia luoville aloille, koulutukselle ja kulttuuriyhteistyölle.
EN
The ANSEL showroom showcases the possibilities of new technology in collaboration across the music, cultural, and creative sectors. In the showroom, you can explore technology that enables the real-time transmission of audio and video between different locations. This enables, for example, remote connections for rehearsals, teaching, concert production, and international collaboration—without the latency of traditional network connections. The showcase features low-latency connection technology and related hardware. Demos will also be held throughout the day to test connections between different locations. You’ll see firsthand how low-latency technology opens up new possibilities for making and performing music. Come take a peek at what future collaboration looks and sounds like. ANSEL (Access the North with the Speed of Light) is an international development project that builds and tests ultra-fast, low-latency connections between the Nordic countries. The goal is to create new opportunities for the creative industries, education, and cultural collaboration.
Anssi Känsälä
Anton V. kivi
Anton V. kivi
| TO | 15.00 - 15.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
| TO | 01.20 - 01.50 | Sivutupa* |
Anton V. Kivi on uusi tamperelainen laulaja-lauluntekijä, joka esittää kantaaottavaa pienieleistä indiefolkia. Lyriikkavetoisissa kappaleissaan Anton V. Kivi käsittelee ihmisyyden vaiettuja kipupisteitä sekä yhteiskunnallisia teemoja, kuten ilmastonmuutosta, mielenterveyskriisiä ja kapitalismikritiikkiä. Laulujen intiimi tunnelma pakottaa kuuntelijan tietoisesti keskittymään musiikkiin ja pohtimaan siinä esiin nostettuja aiheita. Kiven debyytti-EP "Huomaa" julkaistiin loppuvuodesta 2025 ja siltä irrotetut kolme singleä pääsivät kaikki soittoon Yle Radio Suomessa.
EN
Anton V. Kivi is a new singer-songwriter from Tampere who performs minimalistic indie folk. In his songs Anton V. Kivi often deals with social issues such as climate change, the mental health crisis and criticism of capitalism. The intimate atmosphere of the songs forces the listener to consciously focus on the music and reflect on the topics raised in it. Kivi's debut EP "Huomaa" was released in late 2025 and the three singles released from it were all played on Yle Radio in Finland.
Antti Kliimaksi
Antti Kliimaksi
| LA | 17.00 - 17.30 | Kalliokrouvi |
| LA | 21.00 - 21.20 | Massikka |
Me olemme Antti Kliimaksi, Kokkolan söpöin kansanmusiikkiyhtye (tai ainakin 13. söpöin)! Soitamme itse sävellettyä ja perinteistä kansanmusiikkia, joka menee taatusti jalan alle ja pään päälle.
EN
We are Antti Kliimaksi, the cutest folk music ensemble from Kokkola (or at least the 13th cutest!) We play both traditional and composed folk music that will make you spin!
Antti Paalanen
Antti Paalanen
| LA | 16.00 - 16.30 | Juhlapiha |
| LA | 01.15 - 02.15 | KPO-areena* |
Örisevä haitaristi Antti Paalanen yhdistelee musiikissaan kansanmusiikin, teknon ja rockin elementtejä. Antti sijoittui toiseksi Uuden Musiikin Kilpailu 2026 -kilpailussa kappaleellaan ”Takatukka”. Viime kuukausina Antti Paalanen on noussut valtavaan suosioon sosiaalisen median ilmiönä omaperäisillä haitaricovereillaan artistien, kuten Aviciin, Rammsteinin ja Scooterin kappaleista. Yhteensä ”Antin hanurikoulu” -videot ovat keränneet yli 10 miljoonaa katselukertaa vain kahdessa kuukaudessa. Antti Paalasen musiikillinen ilmaisu on kehittynyt orgaanisesti. Lapsena häntä kiehtoivat yhtä lailla kansanmusiikkiperinne kuin MTV:n kautta tutuksi tulleet yhtyeet, kuten Twisted Sister, W.A.S.P. ja AC/DC. Antti aloitti soittamisen mestaripelimanni Airi Hautamäkin opissa Alavudella vuonna 1986. Myöhemmin hän syventyi kansanmusiikin opintoihin Sibelius-Akatemiassa. Matkan varrella hän omaksui myös mongolialaiseen perinteeseen pohjautuvan kurkkulaulun, jota hän hyödyntää syvässä, murisevassa laulutavassaan. Tämä omintakeinen yhdistelmä on tuottanut jo neljä sooloalbumia, joista tuorein on Rujo (2019), sekä lukuisia julkaisuja eri kokoonpanojen kanssa. Uusi albumi ilmestyy kesän 2026 kynnyksellä. Kiertueillaan Antti on esiintynyt ympäri Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa, Hongkongia ja Japania. Erityisesti Ranskassa hänet nähdään nykyisin festivaalien päälavoilla. Lavalla Antin yhden miehen yhtye luo massiivisen, sykkivän kokonaisuuden bassosta, harmoniasta, melodiasta ja rytmistä. Usein hänen keikkansa päättyvät siihen, että yleisö jää lähes transsiin – ja laulaa Paalasen hypnoottisia kappaleita vielä pitkään esityksen päätyttyä.
EN
Finnish accordionist and throat singer Antti Paalanen blends elements of folk music, techno, and rock. He placed second at Uuden Musiikin Kilpailu 2026 with his song “Takatukka.” In recent months, Antti Paalanen has risen to massive popularity as a social media phenomenon through his original accordion covers of songs by artists such as Avicii, Rammstein, and Scooter. Altogether, the “Antti’s School of Accordion” videos have amassed over 10 million views in just two months. Antti Paalanen’s musical expression has evolved organically. As a child, he was equally fascinated by local folk music traditions and by bands he discovered through MTV, such as Twisted Sister, W.A.S.P., and AC/DC. He later immersed himself in folk music studies at the Sibelius-Akatemia. Along the way, he also adopted throat singing based on Mongolian traditions, a technique he uses in his deep, growling vocals. This unique combination has already resulted in four solo albums, the latest being Rujo (2019), as well as numerous releases with various ensembles. A new album will be released in spring 2026. On tour, Antti has performed across Europe, North America, Hong Kong, and Japan. In France in particular, he now appears on major festival stages. On stage, Antti’s one-man band creates a massive, pulsating combination of bass, harmony, melody, and rhythm. More often than not, his shows end with audiences left in a trance, singing Paalanen’s hypnotic songs long after the music has stopped.
Anttila & Kumpp
Anttila & Kumpp
| PE | 20.30 - 20.50 | Massikka |
| LA | 15.20 - 15.50 | Marjaananvillen kahvila |
Anttila & Kumpp esittää suomenkielisiä balladeja: Runoihin sävellettyjä lauluja, uusia käännöksiä, sekä omia laulujaan.
EN
Anttila & Kumpp performs ballads in Finnish: songs composed for poems, new translations, and their own songs.
Anttilan pelimannit
Anttilan pelimannit
| KE | 21.00 - 21.30 | Soittosali |
| TO | 11.30 - 12.00 | Juhlapiha |
Anttilan pelimannit on Anttilan suvusta koostuva pelimanniyhtye. Kaustislainen Anttilan suku on perheyhteisö, jolla on vahvat musiikilliset juuret niin perinteisessä kansanmusiikissa kuin eksoottisemmassakin ohjelmistossa. Yhtyeessä soittaa nykyään pelimanneja kolmessa sukupolvessa. Anttilan pelimannit on tunnettu monipuolisesta soittimistostaan. Perinteisen kaustislaisen viulun ohella yhtyeen keikalla voi kuulla muun muassa harmonin, rumpujen, laulun ja jopa ukulelen somia säveliä. Anttilan pelimannien ohjelmisto on monipuolista. Se ei ole rajoittunut koskaan mihinkään musiikkityyliin, mikä näkyy yhtyeen monipuolisessa tuotannossa. Ohjelmisto pohjautuu yhtyeen jäsenten omiin sävellyksiin sekä perinteiseen kaustislaiseen kansanmusiikkiin. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on tärkeä kiinnekohta Anttilan pelimanneille.
EN
Anttila’s Pelimannit is a folk music group made up of members of the Anttila family. The Anttila family from Kaustinen is a close-knit family community with strong musical roots both in traditional folk music and in more exotic repertoire. Today, the group includes folk musicians from three generations. Anttila’s Pelimannit is known for its wide range of instruments. Alongside the traditional Kaustinen fiddle, their performances may feature instruments such as the harmonium, drums, vocals, and even the gentle tones of a ukulele. The repertoire of Anttila’s Pelimannit is diverse and has never been limited to a single musical style, which is reflected in the group’s varied output. Their program is based on the members’ own compositions as well as traditional Kaustinen folk music. The Kaustinen Folk Music Festival is an important focal point for Anttila’s Pelimannit. Anttilas pelimanner är en spelmansgrupp som består av medlemmar ur släkten Anttila. Anttilasläkten från Kaustby är en familjegemenskap med starka musikaliska rötter både i traditionell folkmusik och i mer exotisk repertoar. I dag spelar spelmän från tre generationer i ensemblen.
SV
Anttilas pelimanner är kända för sitt mångsidiga instrumentval. Förutom den traditionella kaustbyska fiolen kan man på deras konserter höra bland annat harmonium, trummor, sång och till och med de mjuka tonerna från en ukulele. Anttilas pelimanners repertoar är mångsidig och har aldrig varit begränsad till någon enskild musikstil, vilket återspeglas i ensemblets breda produktion. Programmet bygger på gruppmedlemmarnas egna kompositioner samt traditionell kaustbyfolkmusik. Kaustby folkmusikfestival är en viktig samlingspunkt för Anttilas pelimanner.
ANTTILAT YHTYE
ANTTILAT YHTYE
| TI | 21.30 - 22.15 | Juhlapiha |
| LA | 20.30 - 21.15 | Juhlapiha |
Perinteistä, ja uudempaa tanssimusiikkia
Anturan Alta
Anturan Alta
| TI | 16.00 - 16.20 | Massikka |
| KE | 11.30 - 12.00 | Santerin kabinetti |
Omin sovituksin perinteistä kansanmusiikkia kaksrivisellä kriuhnaasten ja laulua luikauttaen. Rytmiä antavat arkisesta elämästä löytyneet asiat, kuten linnunpönttö ja kossupullo. Yhtyeen kokoonpanossa vaihtelevasti sukua ja ystävyyttä. Pelimannihenki on tärkein:" Niin pitää pelata, jotta tunnelma säilyy."
Anu Myllyniemi
Anu Myllyniemi
| KE | 19.00 - 19.20 | Sivutupa |
| TO | 12.30 - 13.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
Anu Myllyniemi tarjoaa keski-ikäisestä elämänkokemuksesta kumpuavan laulusettinsä mandoliinin säestyksellä. Ohjelmisto yhdistää mm. suomenniemeläisen pelimannin Tekla Kokkolan, Sabrinan sekä tekijän omaa tuotantoa, jotka tulkitaan artistin vähäeleisellä ja omaleimaisella tyylillä.
EN
Anu Myllyniemi presents a set of songs inspired by her middle-aged life experiences, accompanied by mandolin. The program combines works by, among others, Finnish folk musician Tekla Kokkola, Sabrina, and the artist’s own compositions, all interpreted in her minimalistic and distinctive style.
Arkibanjo
Arkibanjo
| KE | 23.00 - 23.45 | Kalliokrouvi |
| TO | 12.30 - 12.50 | Sivutupa |
| TO | 14.40 - 15.10 | Kraatari |
Arkibanjo on vakavasti otettava ikämiesbändi, joka soittaa naurettavaa musiikkia. Arkibanjon musiikin tyylilaji taitaa olla kupletti, mikä tarkoittaa letkeätä meininkiä ja huumoripitoisia riimejä. Yleisön kiitokset tulevatkin yleensä sanoituksista ja välittömästä keikkatunnelmasta. Arkkareiden keikkaohjelmisto on enimmäkseen ikiomaa tuotantoa, mutta joukkoon sattuu lainakappaleita, niin sanoitukset ovat aina omasta takaa. Lauluääntä käyttää eniten tenori Pentti, mutta kaikki laulavat innolla stemmoja. Intrumentteja on aikamoinen liuta: kitarat, mandoliini, ukulele, dobro ja huuliharppu ja haitari. Paras soittaja on Perttu, hän hallitsee myös trumpetin ja huilun. Cajon-rummut ja sähköbasso antavat Arkibanjolle jykevän kompin. Arkibanjon tyyliin voi tutustua youtube-kanavalla ja lisätietoja Arkkareista paljastetaan kotisivuilla (arkibanjo.fi)
EN
Arkibanjo – serious band that plays ridiculous music
SV
Arkibanjo – Ett seriöst band som spelar löjlig musik
Asuntoautopuisto
Asuntoautopuisto
| TI | 17.00 - 17.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
| KE | 13.45 - 14.15 | Kino |
| KE | 14.00 - 14.30 | Kestikievari |
Asuntoautopuisto on tuore helsinkiläinen yhtye joka yhdistelee musiikissaan folkkia, bluegrassia ja jazzia. Laajataustaisista muusikoista koostuvan yhtyeen musiikissa on läsnä myös paljon improvisaatiota.
EN
Asuntoautopuisto, roughly translated as motorhome park or trailer park is a band that fuses folk with bluegrass and jazz.
Aunen sanat
Aunen sanat
| PE | 17.15 - 17.45 | Fiuli |
| LA | 13.00 - 13.30 | Santerin kabinetti |
Kuoreveteläisen kotiseutuneuvos Aune Laaksin (1912–1994) sodanaikaisessa Suomessa kirjoittamat runot saavat uuden elämän moniäänisen laulun, kitaran, viulun ja sellon siivittämänä Aunen veljen kahden jälkeläisen (Aunen kanssa kuvassa v. 1992) ja heidän ystäviensä tulkitsemana.
EN
The poems written by Kuorevesi-based Aune Laaksi (1912–1994) in wartime Finland are given new life, enhanced by polyphonic singing, guitar, violin, and cello, interpreted by two descendants of Aune's brother (pictured with Aune in 1992) and their friends.
AVA Roos
AVA Roos
| TO | 22.40 - 23.00 | Soittosali |
| PE | 11.15 - 11.45 | Kaustinen käy kylään 2 |
Tervetuloa keskeneräisyyden ja vanhemmuuden kääntöpuolien syövereihin sekä mielenterveyden rajamaille. AVA Roosin musiikki sijaitsee kaukana nykypopista, mutta sukeltaa välillä rockin ja punkin perinteisiin ja jää sitten rennosti kellumaan jonnekin indie-folkin sumuun. Vaikka instrumentteina on laulu ja akustinen kitara, lopputulos pyritän pitämään yllättävänä. Mikään aihepiiri ei ole liian outo soveltuakseen laulullisen tutkiskelun kohteeksi. Kaikki sanoitukset ja sävellykset syntyvät sinnikkäällä käsityöllä ja lyriikkakoukkuja on aseteltu taidokkaasti eriskummallisiin paikkoihin sävellysten antaessa niille keinussa vauhtia. AVA Roosin röyhkeä suorapuheisuus ja itseironinen huumori lävistää kulissit ja sydämet. Uskallamme antaa laatulupauksen: emme päästä kuuntelijaa helpolla. Mutta lupa on tulla ihan vain kellumaan sinne sumuun kanssamme.
EN
AVA Roos is an indie-folk duo creating music that is unafraid of uncomfortable truths. Their songs invite listeners to linger in the mist, where vulnerability, sharp humour, and raw honesty meet — and where simplicity leaves room for surprise.
BAB
BAB
| KE | 19.45 - 20.15 | Pelimannitalon kahvio |
| TO | 12.10 - 12.30 | Soittosali |
BAB eli Big Alphabet Boys on Tiina Aholan nimeämä duo jonka jäsenet koostuvat henkilöistä Iitu Saarenkunnas ja Laila-Fiona Sippola. Soitamme perinteistä sekä sävellettyä kansanmusiikkia itse tehdyin sovituksin, keikoillamme kuullaan ainakin kitaran, viulun ja ehkä harmonin sekä mandoliinin kaunista sekä rouhean rajua svengaavaa sointia. Tämä Kokkolan Hesburgerissa nimensä saanut duo haluasi että tulisit kuuntelemaan heidän keikkaansa jos niikseen vain tulee ja paikalle kerkiää, me tykätään soittaa yksinkin mutta yhdessä se on vielä kivempaa.
Bal Folk with the Brunsviga Folk Orchestra (GE)
Bal Folk with the Brunsviga Folk Orchestra (GE)
| TI | 21.00 - 22.30 | Maunon makasiini |
| LA | 18.00 - 19.00 | Maunon makasiini |
Bal Folk on eurooppalainen yhteisöllinen kansantanssiperinne, jossa kaikki voivat osallistua; et tarvitse aiempaa kokemusta etkä omaa paria. Saksalainen The Brunsviga Folk Orchestra soittaa illassa elävän musiikin tahtiin tanssit, joita on opeteltu päivän työpajassa.
EN
The Brunsviga Folk Orchestra will play Bal Folk pieces that have been practiced in the workshop previously. A selection from the following dances will be played: Bø / Voudet Rääkkylässä, Hargalaten, Rumpenisserne, Krölle Bölle Polka (Näppärit Version), Silia vallsi, Söbensprung, Polka Medley, An Dro Additional: Halvlang Hopsa, Hylkerne, Eufori, Lygtemænd, Måneskinsmenuet, Slattenlangpat (Brysteryster), Tøbrud, Troldballehus vals, Tumult, Den vandrende Kæmpe (Kæmpekæden), Vigtigpråsen
Balkan Voyage
Balkan Voyage
| MA | 23.15 - 00.00 | Pelimannitalon iso tupa |
| TI | 13.45 - 14.15 | Kino |
Kymmenhenkinen The Balkan Voyage vie kuulijansa matkalle läpi Balkanin niemimaan kukkuloiden, jatkaen meritse aina Turkkiin, Lähi-Itään ja Egyptiin saakka. Matkalla tarttuvat melodiat yhdistyvät nopeisiin tempoihin ja kiihkeisiin taqsimeihin (sooloihin), lopputuloksen ollessa yhdistelmä perinteistä ja modernia äänimaailmaa. The Balkan Voyage on voimakas ja elävä yhdistelmä laulua, puhaltimia, kielisoittimia ja perkussioita. Tule matkalle mukaan avoimin mielin ja korvin, äläkä unohda pitää istuimesta kiinni, kun purjehdimme läpi arvaamattoman Välimeren!
EN
A ten-piece Balkan Voyage takes the audience across the sea to the valleys and hills of the Balkans, over the fields of Turkey, and even further to the sands of the Middle East. On this journey, catchy melodies blend with fast tempos and passionate taqsims (solos), resulting in a rich mix of traditional and modern sounds. Balkan Voyage is a vibrant combination of singing, blowing, stringing, and percussion — all performed in an extroverted fashion! So hop on board with your ears and eyes open, and don’t forget to hold on to your seats as we sail through the furious waves of the Balkan Sea!
Barlast
Barlast
| KE | 21.15 - 22.15 | Kallioklubi |
| TO | 16.30 - 17.30 | PH Nordgren -sali |
FI Barlast juhlii 10-vuotista taivaltaan Kaustisen kansanmusiikkifestareilla! Barlast on musiikillisen vuorovaikutuksen ja ilmaisun laboratorio, joka yhdistää vaikutteita pohjoismaisesta kansanmusiikista, nykymusiikista, jazzista ja taiderokista. Yhtye on esiintynyt klubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa ja Japania sekä julkaissut viisi albumia. Lisäksi Barlast on säveltänyt musiikkia kahteen kokeelliseen elokuvaan, joista toista esitettiin livenä vuosina 2019 - 2022 yhdessä mediataiteilija Nina-Maria Oförsagdin kanssa. Syksyllä 2025 julkaistulla Imitation Game -levyllä Barlast asetti Alan Turingin AI-käsitteen kansanperinteen kontekstiin ja loi koneoppimismalleja, jotka matkivat levyllä vierailevan laulajan Amanda Kauranteen laulamia karjankutsuja ja kansanlaulua. Levy huomioitiin muun muassa World Music Charts Europe listasijoituksella. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Barlast soittaa valikoituja kappaleita vuosien varrelta kvartettikokoonpanolla.
EN
Barlast celebrates its 10th anniversary at the Kaustinen Folk Music Festival! Barlast is a laboratory for musical interaction and expression, combining influences from Nordic folk music, contemporary music, jazz, and art rock. The band has performed at clubs and festivals across Europe and Japan and released five albums. In addition, Barlast has composed music for two experimental films, one of which was performed live in 2019–2022 in collaboration with media artist Nina-Maria Oförsagd. On the album Imitation Game, released in the fall of 2025, Barlast placed Alan Turing's AI concept in the context of folk tradition and created machine learning models that mimic the cattle calls and folk songs sung by Amanda Kauranne, who featured on the album. The album was recognized with a listing on the World Music Charts Europe, among others. At the Kaustinen Folk Music Festival, Barlast will perform a selection of songs from over the years with a quartet lineup.
bassoAvain
bassoAvain
| TI | 15.15 - 15.45 | Kino |
| KE | 11.30 - 11.50 | Massikka |
Matalien jousisoitinten hypnoottista voimaa. Kiristääkö ylätaajuudet päätäsi? Ota OPM - oma patja mukaan ja tule rentoutumaan kanssamme bassotaajuuksille. Konsertissa saa pötköttää.
EN
Come experience the hypnotic power of lower strings. Being your own mattress and let the deep frequencies relax you.
SV
BassoAvain TRE låga stråkinstrument spelad med hypnotisk kraft och ändlös improvisation. Glöm inte ta din egen madrass med!
Belgae
Belgae
| TI | 18.15 - 18.45 | Fiuli |
| KE | 12.30 - 13.00 | Pelimannitalon kahvio |
Flaamilaisporukka muutti Itä-Suomeen ja alkoi kiinnostamaan (vielä enemmän) omasta kulttuurista. Laulamme hollanninkielisiä lauluja vanhasta kotimaastamme ja soitamme tanssimusiikkia Leuvenin seudulta.
EN
Very old and not so old songs from Belgium and dances from the Leuven area, brought to you by a Flemish family band who got lost in North Karelia.
Bellman-kvartetten
Bellman-kvartetten
| PE | 19.00 - 19.20 | Massikka |
| LA | 11.00 - 11.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
Virittäytykäämme 1700-luvun tukholman kosteaan tunnelmaan, naurakaamme, laulakaamme, tanssikaamme!
SV
Låt oss stämma in i 1700-talets berusande stämning i Stockholm – låt oss skratta, sjunga och dansa! Let us tune into the boozy, drink-soaked atmosphere of 18th-century Stockholm—let us laugh, sing, and dance!
Bergmans Spelmanslag
Bergmans Spelmanslag
| KE | 12.00 - 12.15 | Pelimannitalon iso tupa |
| KE | 20.00 - 20.45 | Soittosali |
Yksi vanhimmista Turunmaan Saaristossa asuvista pelimannisuvuista on "Lillmälö-Bergmanit". Pelimanni-perinteet ovat lähtöisin 1700-luvulta. Yhteydet Turun Saaristomeren kuntiin ja Ahvenanmaalle ovat vaikuttaneet musiikkityyliimme jo viime vuosisadan alusta. Kappaleiden esitystapa on perinteinen, kaikki soittavat viulua ja tapa säestää viululla on omintakeinen. Yhtye on viimeisen kymmenen vuoden aikana käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen, ja Lillmälön pelimanneja edustaa nykyään kaksi sukupolvea. Kaikki soittajat ovat sukua keskenään yhtä lukuun ottamatta, ja ovat kotoisin Lillmälön saaresta Paraisilta.
EN
The Bergman family, or "Lillmälö Bergmän" has been described as one of the oldest folk groups in Turunmaa, dating back all the way to the 18th century. The unique sound of the group draws inspiration from folk musicians from the archipelago and the Åland isles from the 19th century, and the music is can be described as major dominated with a characteristic way of playing the rhythm. Bergmans Spelmanslag has gone through a generational shift in the last ten years, and the group is now represented by two generations of musicians, all of whom are related (with one exception). Half of the group still lives in Lillmälö, Parainen.
SV
Lillmälö-Bergmännen" har beskrivits som en av de äldsta spelmanssläkterna i Åboland med spelmanstradition från 1700-talet. Traditionen lever starkt vidare. Kontakten under tidigt 1900-tal med spelmän från öarna i skärgårdshavet och på Åland har satt sin prägel på lagets repertoar. Låtarna spelas med en för spelmanslaget traditionell spelstil: dur-betonad med karakteristisk sekund. Spelmanslaget har genomgått en generationsväxling de senaste 10 åren, och de aktiva spelmännen representeras nu av två generationer. Alla förutom en är släkt med varandra och hälften bor kvar i Lillmälö.
Bony Mäihiäinen
Bony Mäihiäinen
| TO | 18.00 - 18.30 | Kalliokrouvi |
| TO | 23.15 - 00.00 | Pelimannitalon iso tupa |
Bony Mäihiäinen ottaa lempikappaleenne ja tekee siitä version jota ette tienneet haluavanne kuulla. Keikoillamme on tyytyväisyystakuu: jos tykkäätte meistä, me tykätään teistä. Hei, me tykätään teistä vaikka ette tykkäisi takaisin. Me olemme täynnä rakkautta.
EN
Bony Mäihiäinen takes your favorite song and makes it a version you didn't know you wanted to hear. Bony Maihiainen is what happens when parents listen to Neil Young and forget contraception.
SV
Bony Mäihiäinen tar din favoritlåt och gör en version av den som du inte visste att du ville höra. Visste du att jättepraktbaggen har försvunnit från Finland, men att den fortfarande lever i Sveriges gamla tallskogar? Heja Sverige!
Borduna
Borduna
| PE | 18.00 - 21.00 | Soittosali |
| LA | 13.15 - 13.45 | Sopukka |
| LA | 16.40 - 17.10 | Kraatari |
Pelimannimusiikkia Pohjois-Pohjanmaan eteläosan jokilaaksoista
Brick Skatton
Brick Skatton
| PE | 22.45 - 23.45 | Juhlapiha |
| LA | 17.00 - 17.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
Brick Skatton on ylpeästi marginaalissa liikkuva SKA-bändi. Soitamme sekä omaa tuotantoa että huolellisesti sovitettuja (skattonoituja) klassikoita sellaisilta bändeiltä kuten Madness, The Specials tai The Clash. Jamaikalaisen SKA-musiikin lisäksi liikumme myös SKA-punkin ja reggaen puolella. SKA on tehty tanssittavaksi - tai hypittäväksi!
EN
Brick Skatton is a SKA band proudly on the margins. We play our own music and carefully arranged (skattoned) classics from bands such as Madness, The Specials and The Clash. SKA music is originated from Jamaica, and we also play SKA punk and reggae. Come with us to dance and jump!
BRO, Kontrakollektiivi
BRO, Kontrakollektiivi
| PE | 13.00 - 14.15 | KPO-areena |
BRO on Kontrakollektiivin produktiokohtainen työryhmä. Tällä kertaa BRO tuo lavalle seitsemän tanssijaa ja kolme muusikkoa jotka kaikki ovat kansantanssin ja -musiikin ammattilaisia, puoliammattilaisia sekä pitkän linjan harrastajia. Ryhmän ohjauksesta ja koreografioista vastaavat Emma Laitinen ja Sofia Timonen ja BROn sävelistä vastaa Olli Seikkula.
Brunsviga Folk Orchestra (GE)
Brunsviga Folk Orchestra (GE)
| TO | 15.15 - 16.15 | KPO-areena |
Brunsviga Folk Orchestra on Saksassa toimiva sukupolvien yli ulottuva pienois-sinfoniaorkesteri, jossa soittaa muusikoita lapsista senioreihin, 8-vuotiaista aina 80-vuotiaisiin asti. Orkesterin ohjelmisto liikkuu luontevasti bal folkin, rock-sovitusten ja klassisen musiikin välillä, yhdistäen eri tyylit yhteisölliseksi ja energiseksi kokonaisuudeksi.
Vuonna 2017 Brunsviga Folk Orchestra saapui ensimmäistä kertaa Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Siellä orkesterin taiteellinen johtaja Sasa Blumenstiel ja tanskalais-ruotsalaisen yhtyeen Trolska Polska keulahahmo Martin Seeberg kohtasivat – ja syntyi ajatus yhteisestä projektista. Koronapandemian viivästysten jälkeen folk-yhtye ja orkesteri toteuttivat vuonna 2022 vaikuttavan yhteiskonsertin, joka hurmasi niin esiintyjät kuin yleisönkin.
Yhteistyö syveni entisestään, kun Trolska Polskan Eufori-albumista luotiin orkesteriversio, joka esitettiin keväällä 2025 festiaaleilla Braunschweigissa. Yleisö kutsuttiin pukeutumaan peikoiksi, haltioiksi ja muiksi myyttisiksi olennoiksi ja juhlimaan kevättä hurmoksellisen musiikin ja tanssin siivittämänä.
Tämä suuri, kunnianhimoinen ja intohimoisesti toteutettu kokonaisuus palaa nyt Kaustiselle – paikkaan, jossa kaikki sai alkunsa ja johon liittyy erityisiä muistoja. Luvassa on ainutlaatuinen kohtaaminen kansanmusiikin, orkesterisoundin ja mielikuvituksellisen juhlan välillä.
EN
The “Brunsviga Folk Orchestra” is a small symphony orchestra, embracing musicians of all ages (from 8 to 80) (https://www.brunsviga-orchester.de/). It plays Bal Folk, rock music adaptations and classical pieces. In 2017, it followed the invitation to the Kaustinen Folk Festival. Here, Martin Seeberg, head of “Trolska Polska”, and Sasa Blumenstiel, head of the “Brunsviga Folk Orchestra”, met and decided to perform together. And in fact, after a delay due to Corona, folk band and symphony orchestra gave an outstanding concert in 2022 (https://youtu.be/TrSKVt4KmRQ?si=ns-pK_pD9FVxHa06). The combination of the Troll´s folk sound with the Brunsviga symphony orchestra was absolutely thrilling for performers and audience alike. Meanwhile, an orchestra version of the Troll`s CD „Eufori“ was created and performed during a two-day joint spring festival in 2025 in Braunschweig. The audience was invited to disguise wild and playfully - as trolls, dwarfs, elves etc. - and to celebrate spring with ecstatic music and dance. This huge and highly motivated project is what we will bring back to Kaustinen, the place where we first met and to which we have cherished memories.
Budget Anarchy
Budget Anarchy
| TO | 17.15 - 17.45 | Kalliokrouvi |
| PE | 12.00 - 12.30 | Puolimatka |
Budget Anarchy on tuore kymenlaaksolainen irkkumusa-yhtye. Bändin vaikutteet tulevat Poguesin ja Flogging Mollyn suunnalta. Yhtyeen jäsenet ovat vaikuttaneet mm. Rymäkässä ja Viikatteessa. Rempseä meno ja keski-iän vimma saavat yhtyeen keikat sujumaan lennokkaasti.
Bäckens spelmän
Bäckens spelmän
| PE | 13.50 - 14.10 | Soittosali |
| LA | 14.20 - 14.40 | Juhlapiha |
Olemme ryhmä, joka soittaa folkmusiikkia Härjedalenin maisemasta Ruotsista. Musiikki on kaihoisaa, pehmeää ja kuulostaa vanhalta. Julkaisimme CD:n, jolla on tällaisia kappaleita, vuonna 2023.
Yhtyeen jäsenet ovat Ulf Lindblom (viulu), Gunnar Stenmark (Härjedals-huilu jne.), Elisabeth Grönlund (Härjedals-huilu jne.), Kristjan Aunver (kontrabasso), Marianne Tove (viulu) ja Lena Hammarberg (viulu).
EN
We are a group who plays folkmusik from the landscape Härjedalen in Sweden on instruments such as violin, Härjedalsflute and contra bass. The music from Härjedalen is sad, soft and sounds old. We realsied an CD with this music the year 2023.
SV
Bäckens spelmän är en grupp som 2023 spelade in en CD med spelmanslåtar från Härjedalen men med focus på Lillhärdal. Tanken var att göra en inspelning av de låtar som traditionsenligt spelas med fiol också med instrument Härjedalspipa som är en pipa som utvecklats i Härjedalen. Den samlande länken var spelmannen, fiolbyggaren och byggaren av en ny version av Härjedalspipan Oskar Olofsson. Spelmannen Ulf Lindblom, är systerson till Oskar och Gunnar Stenmark är den person som tog över tillverkningen av Härjedalspipor när Oskar blivit för gammal. Stenmark har därefter utvecklat och tillverkar flera olika sorts pipor som är spridda över hela världen. Medlemmarna i gruppen är Ulf Lindblom fiol, Gunnar Stenmark Härjedalspipa m.m, Elisabeth Grönlund Härjedalspipa m.m., Kristjan Aunver kontrabas, Marianne Tove fiol och Lena Hammarberg fiol. Musiken är vemodig, mjuk och låter gammal. Vi gav ut en CD med sådana låtar år 2023.
Caol Cú
Caol Cú
| KE | 22.15 - 22.45 | Kalliokrouvi |
| TO | 11.00 - 11.20 | Sivutupa |
Caul Cúgrave; eli Koirasalmi soittaa perinteistä ja uudempaa folkkia eri traditioista enimmäkseen skotlantilaiseen tyyliin. Caol Cúgrave; plays traditional and folk music from various traditions mostly in a Scottish style.
Capoeira!
Capoeira!
| KE | 12.15 - 12.45 | Laulureki |
| KE | 16.00 - 16.30 | Setori |
Capoeira! on yhden naisen kevyt aloitus tuoda tämä brasilialainen, musiikkiin kietoutunut kamppailulaji Kaustiselle. Soitan perinteisiä capoeirasoittimia, kertoilen hieman lajista ja niiden valmistamisesta, ja laulan brasilianportugaliksi sekä muiden että itseni kirjoittamia lauluja. Rytmiin mukaan liittyminen on toivottua muttei pakollista! Omia juuria Brasiliaan minulla ei tietääkseni ole, mutta lajia nyt seitsemän vuotta harrastaneena koen sen peruuttamattomasti muuttaneen minua parempaan suuntaan. Etenkin musiikki vei mukanaan ja tänä aikana olen oppinut sitä tarpeeksi halutakseni tuoda sitä muidenkin kuin capoeristojen ulottuville.
EN
Capoeira! brings this music filled martial art from Brazil to Kaustinen. I have with me some traditional instruments, information about the art itself and building them, and a whole bunch of songs from both other writers and myself, all sung in Brazilian Portugese. Joining the rhythm is encouraged but optional.
Ceihäxet
Ceihäxet
| TO | 15.20 - 15.50 | Setori |
| PE | 14.00 - 14.30 | Pelimannitalon kahvio |
Ceihäxet esittelee haitarin ja erilaisten huilujen avulla musiikkia Pohjoismaista ja Brittein saarilta. Sointia värittelevät välillä myös kampiliira ja jouhikko. Tervetuloa!
Chickadee
Chickadee
| KE | 22.45 - 23.15 | Santerin kabinetti |
| TO | 14.30 - 15.00 | Sopukka |
Chickadee soittaa ja laulaa tarinoita Ameriikan takamailta. Duon käsissä soivat kitara, mandoliini ja viulut old-time - ja folkmusiikin hengessä. Laulu kulkee stemmoissa. Ohjelmisto koostuu coverkappaleista ja omista sovituksista nojautuen amerikkalaiseen perinnemusiikkiin, unohtamatta Euroopasta muuttaneiden siirtolaisten mukanaan tuomia mausteita. Amerikkalaisen kansanmusiikin rikkaasta perimästä kumpuavat monenlaiset tunteet ja tarinat, haikeista balladeista hymyn huulille nostaviin poljentoihin.
EN
Stories from the Appalachian mountains sung and played by a duo.
Clovers
Common Spine Collective: Gallinago gallinago - taivaanvuohi
Common Spine Collective: Gallinago gallinago - taivaanvuohi
| TO | 21.30 - 22.30 | Kallioklubi |
Common Spine Collective : Reetta-Kaisa Iles - Ville Rauhala - Janne Teivainen
Gallinago Gallinago - Taivaanvuohi Visuaalinen konsertto tanssivalle ihmisäänelle, kontrabassolle, elektroniikalle ja joillekin torville Taivaanvuohi (Gallinago Gallinago) - On eräänlainen kurppa, jonka mäkätyksen kuuleminen iltaisin tuo onnea, mutta yöaikaan enteilee kuolemaa. Se on vanhojen eukkojen sielulintu. Taivaanvuohessa elää kuolemaa pettäneen pelurin sielu, joka ei pääse Taivaaseen, eikä Helvettiin, vaan on tuomittu liitämään ikuisesti maailmojen välissä. “Me mitättömät harmaat mäkättäjät kahlaamme pakoon vääjäämätöntä loppua. Pelkäämme kuolemaa niin paljon, että emme uskalla elää. Pelkäämme elämää, koska se muistuttaa liikaa kuolemasta.” Esiintyjä Reetta-Kaisa Iles : laulu, tanssi, koreografia, sävellys, tekstit Esiintyjä Ville Rauhala : kontrabasso, sävellys, äänisuunnittelu, tekstit Esiintyjä Janne Teivainen : valo- ja videosuunnittelu, tekstit, elektroniikka ja ne torvet Antrea Kantakoski : pukusuunnittelu
EN
A visual concerto for a dancing human voice, double bass, electronics and some horns Gallinago gallinago – It is a kind of “snipe”, whose nagging calls, when heard in the evening, brings good luck, but at night they are an omen of death. It is the spirit bird of old women. The snipe carries within it the soul of a gambler who cheated death, a soul that can get neither to Heaven nor Hell, but is doomed to hover eternally between worlds. “We, the insignificant, dull grumblers wade away from the inevitable end. We fear death so much that we don’t dare to live. We fear life because it reminds us too much of death.” Performer Reetta-Kaisa Iles: vocals, dance, choreography, composition, texts Performer Ville Rauhala: double bass, composition, sound design, texts Performer Janne Teivainen: lighting and video design, texts, electronics, and those horns Antrea Kantakoski: costume design
Dance Workshop by the Brunsviga Folk Orchestra (GE)
Dance Workshop by the Brunsviga Folk Orchestra (GE)
| TI | 18.15 - 19.15 | Maunon makasiini |
| LA | 13.00 - 14.00 | Maunon makasiini |
The Brunsviga Folk Orchestra (Saksa) johdattaa Bal Folk -tanssien maailmaan elävän musiikin säestyksellä. Tanssit opetellaan yhdessä ja niitä harjoitellaan niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Tule rohkeasti mukaan, aiempaa kokemusta tai tanssiparia ei tarvita!
EN
The Brunsviga Folk Orchestra will play a selection of Bal Folk pieces and instruct the audience how to dance them. The dances will be repeated and practiced as desired. The following dances are possible: Bø / Voudet Rääkkylässä, Hargalaten, Rumpenisserne, Krölle Bölle Polka (Näpperit Version), Silia vallsi, Söbensprung, Polka Medley, An Dro Additional: Halvlang Hopsa, Hylkerne, Eufori, Lygtemænd, Måneskinsmenuet, Slattenlangpat (Brysteryster), Tøbrud, Troldballehus vals, Tumult, Den vandrende Kæmpe (Kæmpekæden), Vigtigpråsen
Dark Nights And Guiding Lights
Dark Nights And Guiding Lights
| KE | 23.30 - 00.00 | Pelimannitalon kahvio |
| TO | 11.30 - 12.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
Yhtye joka esittää omaa musiikkia duona kansanmusikkiityylillä ja soolona singer-songwriter ohjelmistoa.
EN
A band project performing original music in the form of folk music as a duo and in the form of singer-songwriter music as a solo performance. Capturing glimpses of guiding lights amongst the dark nights.
Dear in the Headlights
Deira (ES)
Deira (ES)
| TO | 23.00 - 00.00 | Mondo |
| PE | 21.45 - 22.45 | KPO-areena |
Deira on kolmikon muodostama kelttiläisen kansanmusiikin yhtye Asturiasta, Espanjan luoteisrannikolta – alueelta, jossa säkkipillit soivat yhtä luontevasti kuin Irlannissa tai Skotlannissa. Yhtyeen musiikki ammentaa vahvasti irlantilaisesta ja skotlantilaisesta perinteestä, mutta kuulostaa tuoreelta ja nykyaikaiselta.
Deira nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 2022, kun se voitti arvostetun Battle of the Folk Bands -kilpailun Glasgowssa – ensimmäisenä ei-skotlantilaisena yhtyeenä kilpailun historiassa. Sen jälkeen yhtye on esiintynyt Euroopan merkittävimmillä kansanmusiikkifestivaaleilla Ranskassa, Italiassa, Belgiassa ja Britanniassa, sekä Skotlannin Celtic Connections -festivaalilla peräti kolmesti.
Kaustinen on yhtyeen ensimmäinen konsertti Suomessa – ja samalla tilaisuus kuulla materiaalia tulevalta uudelta albumilta ennen sen julkaisua.
"Deira on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisen folk-kentän parhaiden uusien yhtyeiden joukossa." – Irish Music Magazine ★★★★★
EN
Deira is a contemporary Celtic folk trio based in Asturias (Spain), strongly influenced by Irish and Scottish music. They began their journey five years ago, and in 2022 became the first non-Scottish group to win the prestigious Battle of the Folk Bands in Glasgow. Since then, the band has not stopped growing and has recently taken part in some of the most important folk festivals in the UK and Europe, including the Interceltique de Lorient (France), Celtica (Italy), Dranouter, Zilleghem (Belgium), Festival de Ortigueira (Galicia), The Reeling, Shetland Folk Festival, Ceòl Cholasa or Celtic Connections (Scotland) on three occasions, where they presented their album Alba in concert. They have worked both live and in the studio with musicians such as Anxo Lorenzo, Ciarán Ryan (Dallahan), Borja Baragaño (Llan de Cubel) or Ian Stephenson (Kan) among many others. At their first concert in Finland, they premiered some of what will be their new album. Deira's sound is modern yet rooted in traditional folk, making them a unique and exciting addition to the international scene" "Deira has established themselves as one of the top new bands in the international folk scene" ***** Irish Music Magazine
Dendrocopos
Dendrocopos
| TI | 16.30 - 16.50 | Massikka |
| TI | 23.00 - 23.20 | Sivutupa |
Dendrocopos tarjoaa flamencoon nojaavaa instrumentaalimusiikkia, jota on inspiroinut pohjoisen Suomen luonto. Instrumentteina ovat kitara, huilu ja didgeridoo.
Die drei vom Sägewerk (GE)
Die drei vom Sägewerk (GE)
| KE | 20.15 - 21.00 | Pelimannitalon iso tupa |
| PE | 12.00 - 13.00 | PH Nordgren -sali |
Saksalainen trio sukeltaa huumorilla ja sydämellä eurooppalaisen tanssimusiikin historiaan viulun, alttoviulun ja baritonisaksofonin voimin. Yhtye edustaa 1800-luvun kyläyhtyeen henkeä, jolloin viulu oli yhtä yleinen kuin sähkökitara tänään. Trio maustaa ohjelmaansa mustalla huumorilla ja kyseenalaisilla totuuksilla. Kaustinen on yhtyeelle erityinen paikka kun osa sen jäsenistä soitti täällä jo vuonna 1976, ja nyt he palaavat takaisin.
EN
Die drei vom Sägewerk are devoted - humorous of course - to the migrational moves of European dance music. They represent a typical dance floor band of the 19. century - with fiddle, viola and bariton sax - known to traditionalists as deep saxonian horn - and they play creatively with the music of a past, when the violin was as popular in village ensembles as the E-guitar today. Their program includes stories full of black humor and doubtful truths. The violinists Christoph Czekalla and Sasa Blumenstiel were already “sawing” together in the seventies in their folk band “Doktorswiese" (Doctors Meadow) and in 1976 they made it to the “Kaustinen Folk Festival” in Finnland for the first time. About 40 years later they followed an invitation there again, together with the “Brunsviga Folk Orchestra”, where the bariton sax was played by Ulli Kleinfeldt. Back in Germany, the three concentrated on traditional European dance music. Starting with the old fiddle music from Northern Germany, music from England, Ireland and the Nordic countries is now in their program.
Donna & Sudenhurma
Donna & Sudenhurma
| PE | 22.45 - 23.15 | Santerin kabinetti |
| LA | 12.10 - 12.30 | Soittosali |
Itkuvirrestä ammentavia tummanpuhuvia säveliä, öistä lempeä ja sysiruusuja.
Donna Claudia
Donna Claudia
| PE | 15.00 - 15.20 | Sivutupa |
| LA | 15.00 - 15.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
Rummun, runolaulun, itkuvirren ja vienan joiun sekaista improvisationaalista tunnelmointia Karjalasta.
Dromos
Dromos
| TO | 20.15 - 20.40 | Soittosali |
| PE | 09.30 - 10.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
Dromos esittää kreikkalaista perinnemusiikkia 1900-luvun alkupuolelta. Laulut kertovat rakkaudesta, merestä, elämästä ja kuolemasta, Laulut esitetään suomeksi käännettyinä.
Dueling Banjos
Dueling Banjos
| TI | 13.30 - 13.50 | Massikka |
| KE | 18.15 - 18.45 | Syvälampi |
Kahden banjotaiturin mittelö juontaa inspiraationsa Pohjois-Amerikkalaisesta juurimusiikista.
EN
A face-off between two banjo players inspired by North-American roots music.
Duo Alakaarre
Duo Alakaarre
| TI | 18.00 - 18.30 | Setori |
| KE | 10.40 - 11.10 | Marjaananvillen kahvila |
Duo Alakaarre tempaa kuulijansa mukaan riemukkaisiin sävelmiin, joita et odottanut kuulevasi soitettavan kahdella haitarilla.
EN
Duo Alakaarre performs songs that have never been played on two accordions before.
Duo Anita Kaustinen ja Patrik Weckman
Duo Anita Kaustinen ja Patrik Weckman
| LA | 13.00 - 14.00 | Pelimannitalon iso tupa |
| LA | 17.00 - 17.20 | Soittosali |
Kahden mestaripelimannin duo Otto Hotakaisen jäljillä.
EN
The duo of two master folk players in the footsteps of Otto Hotakainen.
SV
Duon av två mästerspelman i fotspåren av Otto Hotakainen.
Duo Anna Makeev ja Kristi Mühling
Duo Anna Makeev ja Kristi Mühling
| LA | 12.40 - 13.00 | Soittosali |
| LA | 19.00 - 19.45 | PH Nordgren -sali |
Anna Makeevin ja Kristi Mühlingin duo yhdista marilaiset perinteiset laulut kokeilevaan virolaiseen kantelemusiikkiin. Enemmistö suomalais-ugrilaisista kansoista soittaa kanteleen tapaisia näppäiltäviä kielisoittimia, jollainen on myös marien rakas kansallissoitin kysle. Sen kanssa samankaltainen virolainen konserttikannel monipuolisine mahdollisuuksineen muodostaa sillan menneisyydestä tämän päivän musiikkiin ja yhdistettynä marilaisiin lauluihin luo jännittävia äänimaisemia. Anna Makeevin ja Kristi Mühlingin yhteistyö sai alkunsa suomalais-ugrilaisella festivaalilla "Hõimupäevad" (suom. Heimopäivät) Tallinnassa vuonna 2015. He ovat esiintyneet yhdessä Suomalais-ugrilaisessa maailmankongressissa Lahdessa 2016 ja monissa konserteissa Virossa, Latviassa ja Marinmaalla. Duo on esiintynyt vuonna 2023 Kuhmon festivaalilla "Sommelo" ja vuonna 2025 Narvassa joka toimi suomalais - ugrilaisena kulttuuripääkaupunkina. Vuonna 2017 duo julkaisi CD levyn "Toshkalme Toshkaltashem" (Askelen rapuihin). Albumi on tärkeä dokumentti marilaisen ja virolaisen musiikkikulttuurin vuoropuhelusta, ja se on saanut kiitosta jännittävistä ja meditatiivisista äänimaisemistaan.
EN
The duo of Anna Makeev and Kristi Mühling combines traditional Mari songs with experimental Estonian kannel music. The majority of Finno-Ugric peoples play plucked string instruments similar to the kannel, such as the kysle, the beloved national instrument of the Mari people. The Estonian concert kannel, which is similar to the kysle, offers versatile possibilities that create a bridge from the past to the music of today. Combined with Mari songs, it creates exciting soundscapes. The collaboration between Anna Makeeva and Kristi Mühling began at the Finno-Ugric festival "Hõimupäevad" in Tallinn in 2015. They have performed together at the Finno-Ugric World Congress in Lahti, Finland in 2016 and in numerous concerts across Estonia, Latvia, and Mari-El Republic. In 2023, the duo performed at the Sommelo festival in Kuhmo, Finland and in 2025, they performed in Narva, which was the Finno-Ugric Capital of Culture. In 2017, they released the CD "Tohskalme Toshkaltahsem" (The ladder I go up). The album is an document of the dialogue between Mari-El and Estonian musical cultures, and it has received praise for its exciting and meditative soundscapes.
duo AnnJa
duo AnnJa
| TI | 17.30 - 17.50 | Soittosali |
| KE | 11.15 - 11.45 | Pelimannitalon kahvio |
Mestaripelimanni Anneli Aho soittaa huipputämmäri Jaakko Järvelän kanssa jo toista vuotta duona. Soitettavia kappaleita kertyy mukavasti lisää ja yhteisiä harjoitushetkiä odotetaan innolla. Niitä kun ei välimatkan vuoksi ihan joka viikko tai edes kuukausi järjesty. Tulkaahan kuuntelemaan mitä soittelemme kesällä 2026!
EN
Anneli Aho and Jaakko Järvelä decided to form a duo last year and will continue playing together this year. Come and listen to what we will play in the summer of 2026.
Duo Do it Together
Duo Do it Together
| TO | 00.40 - 01.10 | Sivutupa* |
| PE | 12.00 - 12.30 | Kaustinen käy kylään 1 |
Duo Do it Together koostuu kahdesta innokkaasta muusikosta, Sannasta ja Artosta. Duo soittaa Kaustisella omia sävellyksiään sekä pelimannimusiikia pohjois- pohjanmaalta. Extrana kuullaan myös mukaansa tempaavia covereita mm. J. Karjalaiselta. Sanna Pylväs on opiskellut musiikinopettajaksi Oulun yliopistossa ja soittaa niin saksofonia, pianoa, kitaraa ja viuluakin. Arto Louhela on muusikko, joka tulee Oulun seudulta, ja on tunnettu omasta pehmeästä persoonallisesta saundistaan niin laulun kuin kitaransoitonkin puolella. Yhdessä tämä duo saa stemmat soimaan ja hymyn kasvoille!
Duo JJ
Duo JJ
| TI | 16.30 - 17.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
| KE | 13.00 - 13.20 | Sivutupa |
Omintakeisia lauluja ihmisen ja luonnon suhteesta.
Duo Juha & Marko
Duo Juha & Marko
| KE | 16.00 - 16.20 | Massikka |
| KE | 20.00 - 20.30 | Marjaananvillen kahvila |
Kaksirivisellä haitarilla sekä kitaralla/mandoliinilla esitettyä pelimannihenkistä musiikkia.
EN
Music in a folk‑style played on a two‑row accordion together with guitar or mandolin.
SV
Musik i folklig stil spelad på tvåradigt dragspel tillsammans med gitarr eller mandolin.
Duo Kahiste
Duo Kahiste
| TI | 15.20 - 15.50 | Marjaananvillen kahvila |
| PE | 16.00 - 16.30 | Kraatari |
Duo Kahiste on sielun- ja soittosiskosten Hili Varvikko-Tarvaisen ja Katja Lampisen pienyhtye, jossa molemmat soittavat 1-rivistä haitaria. Vaalimme keskisuomalaista 1-rivisen haitarin soittoperinnettä ja ohjelmistomme koostuu perinteisistä pelimannisävelmistä.
EN
Duo Kahiste is a small group by soul and musical sisters Hili Varvikko-Tarvainen and Katja Lampinen, both playing the one-row accordion. We cherish the Central Finnish tradition of one-row accordion playing, and our repertoire consists of traditional folk tunes.
SV
Duo Kahiste är en lilla gruppen av själs- och spel-systrarna Hili Varvikko-Tarvainen och Katja Lampinen, där båda spelar enradig dragspel. Vi vårdar den mellersta finländsk tradition av att spela enradigt dragspel och vårt program består av traditionella spelmansmelodier.
Duo Kihinä
Duo Kihinä
| LA | 15.30 - 15.50 | Sivutupa |
| LA | 21.45 - 22.15 | Wiljami |
Tamperelaisen Duo Kihinän (Outi Hietanen, laulu ja Jari Hietanen, harmonikka) ohjelmisto pitää sisällään kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia. Duoa sytyttää erityisesti ranskalainen, argentiinalainen ja suomalainen musiikki. Tulkinnoissaan Duo Kihinä kunnioittaa kappaleiden alkuperäiskieltä ja mentaliteettia sovittaen niitä omalla persoonallisella tavallaan.
EN
Duo Kihinä (Outi Hietanen, vocals, and Jari Hietanen, accordion) from Tampere combines folk music and world music in their repertoire. The duo is especially inspired by French, Argentine, and Finnish music. In their interpretations, Duo Kihinä respects the original language and mentality of the songs, adapting them in their own personal way.
SV
Den tammerforsbaserade Duo Kihinä (Outi Hietanen, sång, och Jari Hietanen, dragspel) framför en repertoar med folkmusik och världsmusik. Duon inspireras särskilt av fransk, argentinsk och finsk musik. I sina tolkningar respekterar Kihinä låtarnas ursprungliga språk och mentalitet och arrangerar dem på sitt eget personliga sätt.
Duo Kontio
Duo Kontio
| TO | 16.30 - 16.50 | Soittosali |
| PE | 17.30 - 17.50 | Santerin kabinetti |
Olemme pienkanteleita soittava tytär-äiti -duo, jonka ohjelmisto keskittyy enimmäkseen karhu- ja eläinaiheisiin kappaleisiin, myös omia sävellyksiä sisältäen. Duon jäsenistä 10-vuotias Hertta on soittanut kanteleita joitakin vuosia ja Pauliina on pitkän linjan kansanmuusikko. Duon harjoittelu tapahtuu useimmiten spontaanisti kodin olohuoneessa, ja molemmat soittajat ovat viehättyneitä 5- ja 11-kielisten kanteleiden erilaisista soinneista ja vähäsävelisestä musiikista.
EN
We are a mother–daughter duo playing small kanteles, with a repertoire focused mostly on bear- and animal-themed pieces, including our own compositions. Of the duo’s members, 10-year-old Hertta has been playing the kantele for several years, and Pauliina is an established folk musician. The duo’s practice most often takes place spontaneously in the living room at home, and both players are fascinated by the distinctive sounds of 5- and 11-string kanteles.
duo NokiSet
duo NokiSet
| TI | 14.00 - 14.30 | Pelimannitalon kahvio |
| KE | 15.20 - 15.50 | Marjaananvillen kahvila |
Perinteistä viulupelimannimusiikkia harmonitämmäyksellä soittava duo on esiintynyt jo 11 vuotta yhdessä. Tulethan kuuntelemaan ja katselemaan, sillä esityksistämme ei vauhtia eikä huumoria puutu!
EN
Anneli Aho and Kari Latvamäki have played together for eleven years already. Our performances are very entertaining if not humouristic
Duo Patina
Duo Patina
| KE | 11.45 - 12.00 | Pelimannitalon iso tupa |
| KE | 20.00 - 20.45 | Soittosali |
Patina on Tommi Pietiläisen ja Kristoffer Albrehctin perustama duo, joka esittää suomalaista ja pohjoismaista kansanmusiikkia mandoliineilla. Alunperin musiikkia on esitetty viuluilla, mutta mandoliineilla kappaleisiin tulee uusia sävyjä ja erilaista rytmiikkaa. Patina on esiintynyt monissa kansanmusiikkitapahtumissa sekä Folklandia-risteilyillä.
EN
Patina is a duo who specialises in traditional Finnish and Nordic fiddle music performed on mandolins.
SV
Patina är en duo som består av Tommi Pietiläinen och Kristoffer Albrecht. Duon framför finländsk och nordisk folkmusik på mandoliner. Ursprungligen har musiken framförts på fiol, men mandolinerna skapar nya nyanser och annorlunda rytmik. Patina har uppträtt vid många folkmusikevenemang och på Folklandiakryssningar.
Duo PauMatti
Duo PauMatti
| PE | 13.40 - 14.00 | Santerin kabinetti |
| PE | 16.30 - 16.50 | Massikka |
Duo PauMatti - Folk duo from Tönnö Duo Pau Matti on Tönnön kuningaskunnasta, Orimattilan liepeiltä kotoisin oleva kansanmusiikkiyhtye. Soitamme viulun, kitaran ja banjon sävelin pelimannihengessä musiikkia, josta tykkäämme - Ikivihreistä sävelistä pohjoismaisen kansanmusiikin kautta amerikkalaiseen bluegrassiin. Yhtyessä musisoivat: Matti Näveri – kitara, banjo Pauliina Pajala – viulu
Duo Veikkolan pojat
Duo Veikkolan pojat
| KE | 15.00 - 15.20 | Sivutupa |
| KE | 18.30 - 18.50 | Soittosali |
Ohjelmistomme on pääasiassa kansanmusiikkia Suomesta, Ruotsista, Eestistä ym. huuliharpulla ja hanurilla.
EN
We mainly play folk music from Finland, Sweden, Estonia etc with harmonica and accordion.
Duo Välkkyvä
Duo Välkkyvä
| PE | 16.00 - 16.30 | Santerin kabinetti |
| LA | 09.30 - 10.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
Duo Välkkyvä tuo Kaustiselle tunnemusiikkia laulelmien, rallien ja lappilaisen kansanmusiikin maustein. Esitämme uusia ja vanhoja, omia ja lainattuja kappaleita raikkaina sovituksina. Soitinvalikoimaamme kuuluu viulun, kaksirivisen haitarin ja kitaran lisäksi vaihtelevasti myös mandoliini, kazoo ja erilaisia rytmisoittima. Laulu kumpuaa meidän molempien sydämistä, ja kappaleet kertovat ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta iloineen ja suruineen.
Döda Notböckers Sällskap
Döda Notböckers Sällskap
Suomessa tunnetaan noin 70 käsinkirjoitettua nuottikirjaa 1700–1800-luvuilta, jotka sisältävät arvokasta kansanmusiikin tanssiohjelmistoa. Aineisto on hajallaan arkistoissa ja yksityisomistuksessa, ja kokonaiskuvan muodostaminen on vaikeaa: kirjojen olemassaolo, sisältö ja sijainti ovat usein epäselviä, ja digitaalisia kopioita on vähän. Döda Notböckers Sällskap toimii kokoavana verkostona, joka kartoittaa, dokumentoi ja edistää nuottikirjojen digitointia sekä parantaa niiden saavutettavuutta. Festivaalilla esittelemme työtämme seminaarissa ja konsertissa, joissa aineisto saa uuden elämän. Tavoitteena on luoda selkeä hakureitti nuottikirjoihin, yhdistää tietoa ja tukea tutkimusta, opetusta ja esitystoimintaa sekä tuoda “kuolleet” nuotit takaisin kuuluviksi.
EN
In Finland, around 70 handwritten tune books from the 18th and 19th centuries are known to contain valuable dance music from the folk tradition. The material is scattered across archives and private collections, making it difficult to form an overall picture: the existence, contents, and locations of many books remain unclear, and digital copies are scarce. Döda Notböckers Sällskap acts as a coordinating network that surveys, documents, and promotes the digitization and accessibility of these sources. At the festival, we present our work through a seminar and a concert, where the material comes back to life. Our aim is to create clear access paths to the tune books, connect information, and support research, education, and performance—bringing these “dead” notes back into sound.
Eerika Kapanen
Eerika Kapanen
| TO | 14.45 - 15.15 | Kaustinen käy kylään 2 |
| TO | 19.00 - 19.20 | Massikka |
| PE | 12.00 - 12.30 | Santerin kabinetti |
Eerika Kapanen laulaa ja soittaa erilaisia nokkahuiluja sekä hänen tutansa tekemää kanteletta ja sointusitraa. Ohjelmistossa on kesäisiä sävelmiä kansanmusiikin, populaarimusiikin ja taidemusiikin puolelta.
EN
Eerika Kapanen sings and plays various recorders, as well as a kantele and a autoharp made by her grandfather. The repertoire includes summer tunes from folk music, popular music and art music.
SV
Eerika Kapanen sjunger och spelar olika blockflöjter, samt en kantele och en ackordcittra som hennes morfar har gjort. Repertoaren innehåller sommarmelodier från folkmusik, populärmusik och konstmusik.
Eero ja Sisko Perttunen
Eeva-Leena Pokela ja Mari Kätkä
Eeva-Leena Pokela ja Mari Kätkä
| TI | 15.15 - 16.15 | KPO-areena |
Eeva-Leena Pokela ja Mari Kätkä ovat monipuolisia ja pitkän linjan muusikoita. E on suomalainen laulaja, säveltäjä, juontaja ja näyttelijä, joka on esiintynyt lukuisissa konserteissa, monissa lastenohjelmissa ja teatterilavoilla. Hän aloitti esiintymisensä lapsitähtenä vanhempiensa Marjatta ja Martti Pokelan kanssa ja on toiminut myös Sibelius-Akatemian lehtorina. M puolestaan on monipuolinen teatterimuusikko, harmonikansoittaja ja laulaja, joka on esiintynyt useiden eri artistien kanssa sekä kouluttanut laaja-alaisesti teatterin, lastenkulttuurin ja korkeakoulutuksen kentillä.
EN
Eeva-Leena Pokela ja Mari Kätkä are versatile, long-established musicians. Eeva-Leena is a Finnish singer, composer, host, and actress who has performed in numerous concerts, many children’s television programs, and on theatre stages. She began her career as a child star performing with her parents, Marjatta and Martti Pokela, and has also worked as a lecturer at the Sibelius Academy. Mari Kätkä is a versatile theatre musician, accordionist, and singer who has performed with a wide range of artists and has worked extensively as an educator across the theatre, children’s culture and University of Arts.
Eivor & Sirja
Eivor & Sirja
| MA | 22.00 - 22.30 | Santerin kabinetti |
| TI | 15.15 - 15.45 | Fiuli |
Olemme laulaja-lauluntekijäduo Kokkolasta. Yhteinen musiikkitaipaleemme alkoi lähes kymmenen vuotta sitten ja olemmekin tehneet runsaasti omia ja yhteisiä kappaleita. Musiikissamme kuulet ainakin amerikkalaisen ja irlantilaisen kansanmusiikin ja gospelin kaikuja. Laulamme kaksiäänisesti sekä englanniksi että suomeksi. Keikoillemme lähtee usein mukaan kitarat, harmonikka, viulu ja tinapillejä sekä erilaisia perkussioita.
EN
We are singer-songwriters from Kokkola, Finland. Our musical journey together started almost ten years ago when we started composing and arranging both of our individual songs for our duo. Our music is influenced by american and irish folk music and gospel and we sing both in finnish and english. We usually have many instruments with us including accordion, guitars, violin, percussions and tin whistles.
Elegia
Elegia
| TI | 17.30 - 18.30 | Kaustinen-sali |
| KE | 12.45 - 13.15 | Kaustinen käy kylään 2 |
Elegia on 106-vuotias diskanttikuoro, jonka perustivat Helsingin Työväenyhdistyksen naisjaoston jäsenet vuonna 1920. Tänään Elegia esittää monipuolista ohjelmistoa tavoitteellisella ja raikkaalla otteella, perinteitä arvostaen ja samalla uudistaen.
EN
Elegia is a 106 years old discant choir founded in 1920 by the women’s division of Helsinki workers’ association. Today Elegia sings versatile music with fresh and ambitious touch, respecting and modernizing the tradition.
SV
Elegia är en 106 år gammal diskantkör som grundades av Helsingfors arbetarförenings kvinnoavdelning år 1920. I dag uppför Elegia mångsidig musik med ett friskt och ambitiöst grepp, som både uppskattar och förnyar traditionen.
Elias Savisalo
Elias Savisalo
| KE | 17.15 - 17.45 | Syvälampi |
| TO | 13.20 - 13.40 | Soittosali |
Yks kaheli veikko, joka renkuttaa itsetehtyjä jouhikkoa ja kanteletta, sekä haitaria hiien villillä meiningillä. Roppakaupalla tulee omasta päästä ja toisinaan maanitukseksi menee väkisinkin.
EN
A village fool who "abuses" his self made bowed lyres and kanteles, as well as accordions in a wild, unholy manner. There will be bucket loads of improvisation, which sometimes compulsively turns into Karelian maanitus.
Eljas Riekkola ja Mukavat alusvaatteet
Eljas Riekkola ja Mukavat alusvaatteet
| MA | 20.30 - 21.00 | Massikka |
| TI | 10.00 - 10.20 | Sivutupa |
Laulaja-lauluntekijä Eljas Riekkola mukavine alusvaatteineen esittää akustisia kappaleita vaikeasta elämästä ja helposta rakkaudesta. Tai sitten toisin päin. Riekkolan koomisen traagisissa lauluissa putkan kylmällä lattialla nukkuvaa lämmittää sydämessä hehkuva rakkaus ja työtöntä perhettä sähkölaskun eräännyttyä takkaan pilkottu sohvaryhmä. Päärooleissa ovat tarttuvat tekstit ja oivaltavat melodiat, mutta projektiin kuuluu myös jokaisesta laulusta tehty DIY-musiikkivideo. Yhtye julkaisi esikoislevynsä keväällä 2026. Tutustu yhtyeeseen tarkemmin osoitteessa: mjrlevyt.fi/eljasriekkola
EN
Singer-songwriter Eljas Riekkola with his band “Comfortable Underwear” wants you to know that life might be hard, but love is easy. Or maybe it’s the other way around. In any case, the lyrics are catchy and the melodies funny, and there’s even a bunch of music videos: https://www.youtube.com/@EljasRiekkolaJaMukavat
Elli Harjuniemi
Elmi
Elmi
| TI | 10.40 - 11.00 | Santerin kabinetti |
| TI | 16.15 - 16.45 | Kaustinen käy kylään 2 |
Elmi on siskosduo pietarsaarelaisilla juurilla, jotka ovat sittemmin levittäytyneet Jyväskylä-Bamberg-alueelle. Siskoksilla on vahva tausta irlantilais-amerikkalaisen musiikin parissa, mikä näkyy myös nykyisessä ohjelmistossa. Kitaran ja erilaisten huilujen säestyksellä soitetut kappaleet koostuvat niin omista sävellyksistä, kuin myös muista folk-tyylisistä teoksista.
EN
Elmi is a sister duo with roots in Pietarsaari, who have since spread to Jyväskylä and Bamberg. The sisters have a strong background in Irish-American music, which is also reflected in their current repertoire. The songs, accompanied by guitar and various flutes, consist of their own compositions as well as other folk-style music.
Elojuhlaorkesteri
Elojuhlaorkesteri
| TI | 22.45 - 23.15 | Wiljami |
| KE | 10.30 - 10.50 | Sivutupa |
Elojuhla-orkesteri on Lauri Myllylän sävellyksiä soittava yhtye, joka koottiin ensimmäisen kerran syntymäpäiväfestivaalille vuonna 2022. Ohjelmisto koostuu raikkaista ja polveilevista instrumentaaleista, joista voi löytää mm. irlantilaisen ja suomalaisen kansanmusiikin, ehkä myös elokuvamusiikin sävyjä, sekä lauluista, joissa kuuluu elämän kipeys ja kauneus. Yhtye koottiin juhlistamaan elämää, ja toivomme, että musiikkimme voisi olla myös kuulijalle elämänjuhla.
EN
Elojuhla-orkesteri was formed in 2022 for a birthday festival. It plays compositions by Lauri Myllylä. Instrumental compositions are influenced by folk music from different countries, especially from Ireland and Finland. Songs with lyrics convey the beauty and pain of life, and often times they are dedicated to real persons. The orchrestra was formed to celebrate life, and we hope that listening to our music could be also a celebration of life.
Elsa ja enot
Elsa ja enot
| TI | 17.00 - 17.20 | Massikka |
| KE | 12.10 - 12.30 | Santerin kabinetti |
Enot ovat soittaneet jo lähes 30 vuotta yhdessä silloin tällöin mutta yhteiseen sisaren tytär Elsa liittyi mukaan pari vuotta sitten. Tarjoamme rentouttavan hetken mestaripelimanni Konsta Jylhän sävelien parissa. Mukaan saattaa livahtaa nuoremman enon tekemiä ralleja sekä vanhemman enon suomentamaa Amerikan perinnemusiikkia laulettuina.
EN
Elsa ja enot is Elsa and her uncles. We play the music of Konsta Jylhä, the well-know fiddle player from Kaustinen as well as the best of the songs written by the younger uncle who has longer hair.
SV
Elsa ja enot är Elsa och hennes morbröder. Vi spelar och sjunger musik av Konsta Jylhä, den berömda spelmannen och vissa utvalda låter som den yngre morbrodern har skrivit.
Emilia Liimatainen & Jaakko Kuikka
Emilia Liimatainen & Jaakko Kuikka
| TI | 15.00 - 16.00 | Kaustinen-sali |
| KE | 11.10 - 11.30 | Wiljami |
Stick Figure -esitys tutkii elottomien kappaleiden sekä ihmiskehon liikettä, ja näiden kahden rinnakkain asettamista. Esityksen äänimaailmaa rakentaa akustinen shakuhachi-huilu. Emilia Liimatainen (tanssi) on kiinnostunut taiteen, mysteerin ja inhimillisen kasvun leikkauspisteestä. Taiteessaan hän ammentaa kehoa ja alitajuntaa tutkivista menetelmistä, kuten autenttinen liike -harjoitteesta. Jaakko Kuikka (shakuhachi) tutkii keho-mielen maaston muotoja hiljaisuuden, liikkeen ja äänen kautta. Hän tutkii ääntä keholla, shakuhachi-huilulla, pianolla ja saksofonilla.
EN
The performance “Stick Figure” explores the living, moving human body, and movements of inanimate objects. The soundscape of the piece is created with the acoustic shakuhachi flute. Emilia Liimatainen (dance) is interested in the moving body in places where the processes of art, mystery and healing overlap. Jaakko Kuikka (shakuhachi) researches the terrains of the body-mind through stillness, movement and sound.
En Avant Deux
En Avant Deux
| TO | 19.30 - 20.00 | Santerin kabinetti |
| PE | 11.30 - 12.00 | Kaustinen käy kylään 1 |
En Avant Deux on ranskalais-suomalainen viuluduo Oulusta, joka on « kyläillyt » Europaan eri maissa sekä Pohjois-Amerikassa musiikin siivin omista olohuoneista käsin. Viululla soitellen duo on tutustunut mm. Ranskan eri alueiden, Ruotsin, Shetlandinsaarten, Bulgarian ja Makedonian kansanmusiikkeihin sekä Pohjois-Amerikan Old-timeen.
EN
En Avant-Deux is a French-Finnish duo that, based on their own living rooms, has paid visits to various European countries and North America on the wings of music. Playing the violin, the duo has explored folk music from different regions of France, Sweden, the Shetland Islands, Bulgarian an Macedonia, as well as Old-time music from North America .
Erkki Virkkala & Iikka Huntus
Erkki Virkkala & Iikka Huntus
| TO | 21.00 - 21.45 | PH Nordgren -sali |
| PE | 13.00 - 14.15 | KPO-areena |
Erkki Virkkala ja Iikka Huntus ovat nuoria suomalaisia viulisteja Kaustiselta, jotka muodostavat modernin kansanmusiikkiduon. Heidän musiikkinsa pohjautuu vahvasti Kaustisen perinteiseen pelimannityyliin, johon he yhdistävät vaikutteita jazzista ja klassisesta musiikista, luoden omaleimaisen ja energisen sointinsa.
EN
Erkki Virkkala and Iikka Huntus are young Finnish fiddlers and violinists from Kaustinen who form a modern folk music duo. Their music is strongly rooted in the traditional pelimanni style of Kaustinen, which they combine with influences from jazz and classical music, creating their distinctive and energetic sound.
Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag
Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag
| TO | 22.30 - 23.15 | Juhlapiha |
| PE | 11.30 - 12.00 | Kestikievari |
Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag on 51-vuotias iso kansanmusiikkia ja vanhaa tanssimusiikkia esittävä yhtye Espoosta. Soitamme paljon espoolaista musiikkia sekä muuta perinteistä kansanmusiikkia Suomesta ja muualta Euroopasta.
EN
Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag is a 51-year-old big band from Espoo performing folk music and old dance music. We play a lot of music from Espoo and other traditional folk music from Finland and other parts of Europe.
SV
Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag är ett 51-årigt spelmanslag från Esbo som framför folkmusik och gammal dansmusik. Vi spelar mycket musik från Esbo och annan traditionell folkmusik från Finland och andra delar av Europa.
Etelän yksiriviset
Etelän yksiriviset
| LA | 10.00 - 10.30 | Kraatari |
| LA | 17.30 - 17.50 | Soittosali |
"Etelän yksiriviset" on uusi kokoonpano, jonka tarkoituksena on tuoda esille ja ylläpitää yksirivisen harmonikan perinnettä. Ryhmän soittajisto koostuu tunnetuista pelimanneista, mestaripelimannista ja kansanmusiikin ammattilaisista.
EN
"Etelän yksiriviset" is a new ensemble whose purpose is to maintain the tradition of the single-row accordion. The group's line-up consists of well-known folk musicians and folk music professionals.
Etupakki & Takapakki
Etupakki & Takapakki
| PE | 15.15 - 15.45 | Kaustinen käy kylään 2 |
| LA | 15.15 - 15.45 | Kino |
Kun synnyt peukalo keskellä kämmentä, mutta päätät silti virkata himmelin. Yhtä lujasti omiin taitoihinsa uskova Etupakki & Takapakki kuljettaa kuulijan mumman kammarista nykypäivän DIY-todellisuuteen. Kappaleissa neulotaan villapaitaa, koska se on muodissa, puretaan silmukat kahdesti enemmän kuin tehdään uusia ja kysytään, miten mumma osasi kaiken ilman nettiä. Etupakki & Takapakki soittaa folkpoppia ronskilla otteella ja hyväntahtoisella huumorilla. Ohjelmistosta löytyy käsityöteemaisia sovituksia Basshunterista, Sonata Arcticasta sekä Leevi and the Leavingsista, joissa eurodance, metallinen melankolia ja suomalainen tarinankerronta punoutuvat samaan lankakerään. Etupakki & Takapakki tekee musiikkia niille, jotka eivät ehkä osaa – mutta tekevät silti.
EN
Etupakki & Takapakki blend folk and pop with bold humor, crafting covers of Basshunter and Sonata Arctica that fuse eurodance and metal melancholy. Etupakki & Takapakki make music for those who might not know how—but do it anyway.
Eturivin pelimannit
Eturivin pelimannit
| MA | 19.10 - 19.40 | Massikka |
| TI | 11.00 - 11.20 | Sivutupa |
Soitamme ja laulamme menevää kansanmusiikkia nuorella energialla.
EN
We play and sing folk music with young energy.
