Festivaalin järjestelyt jatkuvat

 

 

Aluehallintoviraston asettaman määräyksen mukaan, julkisten yli kymmenen henkilön kokoontumisten kieltäminen on voimassa 13.4.2020 saakka. Toimenpiteen tarkoitus on uuden koronaviruksen (covid-19) aiheuttaman epidemian rajoittaminen.  

Henkilöstömme on siirtynyt toimistolta etätyöhön, mutta palvelee teitä normaaliin tapaan puhelimitse ja sähköpostitse. Pahoittelemme mahdollisista muutoksista koituvaa haittaa ja epävarmuutta. Kiitos ymmärryksestäsi ja kärsivällisyydestäsi tässä vallitsevassa tilanteessa. 

Seuraamme tilanteen kehittymistä jatkuvasti ja toimimme annettujen viranomaismääräysten, ohjeiden ja suositusten mukaisesti sekä tiedotamme tilanteesta nettisivujemme uutisosiossa että sosiaalisen median kanavillamme.   

“Pääasia että soitethan” totesi kaustislaisen viulunsoiton kukoistukseen innoittanut Santeri Isokangaskin aikoinaan, eli rauhallisin mielin kohti parempia aikoja musiikin voimalla. 

Share