Muistan

Konsta Jylhä.

Konsta Jylhä. Kuva YLE.

Muistan, kun lähdimme koko perhe Kaustiselle kansanmusiikkijuhlille, paremmat päällä.

Muistan avaran festivaalikatsomoksi muunnetun koulun kentän penkkiriveineen keskellä Kaustisen kirkonkylää.

Muistan ympärilläni vellovan ihmismassan jonottaessamme perheeni kanssa Kalliopaviljongille konserttiin.

Muistan Konsta Jylhän ja muiden Purppuripelimannien jäyhän ja vaatimattoman olemuksen heidän soittaessaan suoraan kuulijoiden sydämiin.

Muistan ihmetyksemme, kun paksuihin turkisasuihin sonnustautuneet eskimot tanssahtelivat iloisesti hymyillen paahtavan auringon alla kentän keskelle rakennetulla lavalla.

Muistan grillatun makkaran tuoksun ja savuisen maun.

Muistan pienen pojan, joka soitti Järvelän pelimannien eturivissä varmoin ottein.

Muistan elämäni ensimmäisen hipin, harmaaseen vilttiin kietoutuneen rauhan rakastajan, joka asettui istumaan lattialle Äimä-yhtyeen konserttia kuuntelemaan.

Muistan valkoiset polvisukat ja oranssin froteemekon – ja hiostavan kertakäyttösadetakin.

Muistan koulun jumppasalin seinälle viritetyn, kiehtovan ja koristeellisen morsiustaivaan.

Muistan taalainmaalaiset tyylikkäissä kansallispuvuissaan  ja heidän soittonsa omanlaisensa, tunnistettavan poljennon.

Muistan Kalliolta aukeavan laajan näkymän maalaismaisemaan.

Muistan festivaalit aloittaneen pelimannien juhlavan kulkueen.

Muistan kavalkadien persoonalliset hahmot ja Kaustisen murteella lausutut sutkaukset.

Muistan lasta pitkästyttäneet juhlapuheet kovilla puupenkeillä istuessamme.

Muistan Kankaan pelimannit ja Heikki Laitisen muhevalla äänellään väkevästi laulamat balladit urheilutalolla.

Muistan unkarilaisten vauhdikkaat kansantanssit, miesten läiskyvät nahkasaappaat ja naisten värikkäinä hulmuavat hameet.

Muistan Kalliopaviljongin kattoon rummuttaneen rankan sadekuuron, joka voimallaan peitti Ykän, Matin ja Liisan soiton ja laulun.

Muistan juhlaväen, vanhat ja nuoret, kaverit ja pimenevän illan sekä kotiin ja syksyyn – ja koko loppuelämään asti – kantaneen kansanmusiikki-innostuksen.

Muistan Aaro Kentalan johtamassa eläytyen Hääkuoroa, joka lauloi sydämensä kyllyydestä Kruunu-Marjaanaa.

Muistan tyylien, kielten, murteiden ja ihonvärien ihanan sekamelskan.

Muistan lähipelloille levittäytyneen telttameren ja sateessa joskus mutavelliksi muuttuneet väliaikaiset parkkipaikat.

Muistan tarinaa iskeneen, esiintymisestä silminnähden nauttineen Vimpelin Väinämöisen.

Muistan tutut kaustislaiset sävelmät, eksoottisina sykkivät rytmit ja uusia äänimaailmoja avanneet oudot soittimet.

Muistan ilon, ylpeyden ja hämmennyksenkin ihmisten äänessä, että tällaista meillä täällä, Keski-Pohjanmaalla.

Sen kaiken muistan.

Hilkka Rauhala

Tiedotuspäällikkö,

joka oli mukana ensimmäisillä festivaaleilla ja siitä eteenpäinkin aika usein.

Share