Kantelekohtaamisia Kaustisella

15.05.2021

Ritva Kangas ja Sanni Virta nauttimassa festivaalitunnelmasta vuonna 2018. Kuva: Pasi Virta

Kun mietin Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, mieleen nousevat upeat kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Näin voi tapahtua aivan yllättäen Pelimanni-ravintolan terassilla, Kappelin grillin jonossa, Keskipohjanmaa-areenalla tanssiessa tai vaikkapa rinteessä keskellä yötä. Musiikin lisäksi Kaustisella parasta onkin kansanmusiikkiväen yhteen kokoontuminen ja eri sukupolvien kohtaaminen – kaikkia meitä yhdistää rakkaus samaan asiaan. Vuosien varrella olen tavannut esimerkiksi veteliläisen tunnetun kanteleenrakentaja Leander Laasasen tyttären Ritva Kankaan ja persoonallisen kantelepelimannin Voitto Isosaaren.

Visionäärin hirvensarvikanteleet

Keskipohjalaisen mestaripelimannin, kanteletaituri Voitto Isosaaren tapasin vuonna 2014, sinä kesänä, kun olin juuri päässyt opiskelemaan kansanmusiikkia Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Tätä erityistä pelimannituttavuutta ja persoonallista taiteilijaa en unohda koskaan. Hän tuli sattumalta kuuntelemaan soittoani Santerin kabinettiin ja kertoi soittavansa kanteletta. Juttelimme tietenkin kanteleista ja pelimannimusiikista. Tapasimme vielä useita kertoja festivaaliviikon aikana. Myöhemmin tajusin, kuinka laajasti Isosaari tunnettiin kantele- ja kansanmusiikkipiireissä, niin hänen visionäärin luonteensa kuin kehittämänsä hirvensarvikanteleet.

Valitettavasti Voitto Isosaari menehtyi seuraavana syksynä 2014. Vaikka tuttavuutemme jäi lyhyeksi, muistelen suurella lämmöllä kohtaamistamme. Mestaripelimannin arvonimen Vetelistä kotoisin oleva Isosaari sai vuonna 2000. Hän toimi aktiivisena puuhamiehenä kanteleasian edistämiseksi ja perusti muun muassa vuonna 2011 Kanteleportaalin, jonka saatesanoissa lukee: ”P.S. Tämä on sitten iloisen hauskaa, ei ikärajoitusta, ei pääsyvaatimusta. Takuu, opit viidessä minuutissa!”

Kaustisen festivaali mahdollisti tällaisen ainutlaatuisen, ihanan kohtaamisen, jossa pitkän soittajan uran tehnyt pelimanni ja täysin uransa alussa oleva kaksikymppinen opiskelija saattoivat tavata.

Kanteleystävyys yli sukupolvien

Toisesta upeasta kohtaamisesta Kaustinen Folk Music Festivalilla on kehittynyt oikea kanteleystävyys! Veteliläisen kanteleensoittaja Ritva Kankaan kanssa olemme kirjekavereita ja festivaaleilla näemme tietysti aina. Tapasimme vuoden 2017 festivaaleilla, kun Ritva Kangas tuli kuuntelemaan keikkaani Kaustisella. Soiton jälkeen aloimme keskustella. Tiesin, että Ritva soittaa kanteletta, mutta siinä keskustellessamme historia aukesi ihan uudella tavalla silmieni eteen. Ritva kertoi hänen isänsä olleen Leander Laasanen, tuo tunnettu Perhonjokilaakson kanteleiden rakentaja. Perinne tuli eläväksi, kun sain kuunnella Ritvan tarinoita isästään. Ritva kertoi, kuinka isä oli tehnyt kanteleita suksitehtaan töiden ohessa, ja kuinka Ritva ja muutkin sisarukset soittivat kanteletta. Innostukseni kasvoi koko ajan, kun kävelimme festivaalialueen läpi innokkaasti jutellen. Miten uskomaton sattuma!

Seuraavana päivänä sain kutsun Ritvan kotiin Veteliin, jossa sain kuulla hänen soittoaan ja muisteluitaan. Vetelin oma kantelemalli, 7-kielinen kantele tuli tutuksi, samoin Ritvan hieno soittotaito, improvisaatiokyky ja laulaminen. Ritva muisteli, kuinka kaikki tunnetut kanteleensoittajat kävivät ostamassa Leander Laasasen kanteleita aikoinaan. Lisäksi hän mainitsi tunnettuja kantelepelimanneja, jotka kävivät soittamassa hänen veljensä Kullervon kanssa, kuten Alaspään veljekset ja Eino Tulikari; historia muuttui keskustelun edetessä jälleen enemmän todeksi.

Tämän jälkeen olemme olleet kirjekavereita jo vuosia. Välillä Ritva myös soittaa minulle, ja saan kuunnella puhelimen välityksellä hänen kanteleen soittoaan. Olen hyvin onnellinen tästä kanteleystävyydestä yli sukupolvien. Toivottavasti pääsemme pian taas nauttimaan Kaustisen festivaalin tunnelmasta ja luomaan myös uusia, unohtumattomia kohtaamisia.

Teksti: Sanni Virta

Kirjoittaja on Kantele-lehden päätoimittaja ja keväällä 2021 valmistuva kansanmusiikin maisteri

Kuva: Pasi Virta