Kunnanjohtaja Arto Alpia luovuttaa Saara Långille Vuoden ulkokaustislainen -palkinnon kyläsoitossa 2017.

Kunnanjohtaja Arto Alpian mukaan moni kuvittelee Kaustisen kuntaa isommaksi paikaksi kuin mitä se todellisuudessa on.

– Monesti veikataan asukasluvuksi 10 000 henkeä, mutta 4 300 täällä asuu… Asukasmäärä ei ole meillä juurikaan kasvanut, muttei vähentynytkään, mikä on ilman muuta pienelle pitäjälle positiivista.

Kaustinen tunnetaan kulttuurista, mikä näkyy muun muassa kuntastrategian kuvavalinnoissa. Ei pelkkää ilmakuvaa, kunnanjohtaja hymyilee.

Kansanmusiikkijuhlilla olen käynyt joka vuosi vuodesta 1986 ja muutamia vuosia olin myös ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja. Juhlilla on saanut tutustua monenlaiseen musiikkiin ja tietysti ihmisiin, suomalaisiin ja ulkomaisiin tähtiin.

– Heti ensimmäisellä kerralla ymmärsin että festivaali on olotila! Se on paljon enemmän kuin sarja konsertteja – merkityksellinen on tunnelma, se yleinen fiilinki joka luodaan.

Kunnanjohtaja kuvailee itseään musadiggariksi ja maultaan monipuoliseksi, kaikenlainen juureva musiikki kiinnostaa. Pyynnöstä hän kuitenkin mainitsee joitain suosikkeja.

Niistä mitä festareilla kuulee, niin erityisesti kelttisävytteinen musiikki kyllä kolahtaa. Ja Timo Rautiainen – pidin kovasti jo Trio Niskalaukauksesta ja sitten kävikin niin, että hän innostui kansanmusiikista ja tuli tänne Kaustiselle Ala-Könni-opistoon opiskelemaankin! Soundit on tavallaan vähän samat, moni Niskalaukauksen biisi taipuu varsin hyvin kansanmusiikkityyliinkin.

– Akustisuus on mielestäni se Kaustisen festivaalin juttu, toki on ymmärrettävää että äänentoistoa tarvitaan esimerkiksi areenalle.

Kyläsoitto 2017.

Ulkokaustislaiset kokoontuvat

Kunnanjohtajan festivaaliviikkoon mahtuu musiikin lisäksi monenlaisia tehtäviä. Kansanmusiikkkijuhlille on perinteisesti kutsuttu kaikenlaisia vieraita, joita kunnanjohtaja sitten isännöi.

Esimerkiksi ratkaisevat neuvottelut ensimmäisen Suomen maaseudulle rakennetun tietoverkon, joka yhdisti Kaustisen seutukunnan kunnat, rahoituksesta käytiin juuri kansanmusiikkijuhlilla, Arto Alpia kertoo.

Nykyään kunnanjohtajan tehtäviin kuuluu esimerkiksi Vuoden ulkokaustislaisen palkitseminen torstaina kyläsoiton yhteydessä. Ulkokaustislaisuus onkin mielenkiintoinen käsite – Kaustisella aiemmin asuneet toivotetaan joka kesä tervetulleeksi Kaustiselle. Tilaisuudessa vaihdetaan ennen kaikkea kuulumisia, vaikka kunnanjohtaja toki myöntää, että olisi hienoa saada ihmisiä harkitsemaan paluumuuttoa… Palkinto vuoden ulkokaustislaiselle on jaettu 2000-luvulta alusta lähtien ja sen on saanut muun muassa Harri Tastula, Saara Lång, Vesa Tapio Valo, Merja Wirkkala ja moni muu merkittävä hahmo niin kulttuurin kentältä kuin yritysmaailmasta.

Joskus 1990-luvulla ryhdyttiin ensimmäistä kertaa aktiivisesti kutsumaan ulkokaustislaisia juhlille. Muistan sen ensimmäisen tilaisuuden vanhassa Soittosalissa. Sinne tuli ihmisiä, jotka eivät olleet tavanneet vuosikausiin, vanhoja rippikoulukavereita jotka eivät olleet niiden aikojen jälkeen toisiaan tavanneet. Purppuripelimannit soittivat ja, kun itse aloitin oman tervetulosanani, niin lopetin sen saman tien, kun salissa alkoi aivan hurja puheensorina!

Maaseutua ja vilskettä

Tänä vuonna Kaustisen kunta näkyy Festivaalipuistossakin erityisen paljon 150-vuotisjuhliin liittyen. Nimikkokonserttisarjan lisäksi heillä on oma nimikkolava ja suunnitteilla on oma tietopiste, josta saa tietoa muun muassa yrittäjyydestä, tonteista ja muista kunnan palvelusta.

No milloin junantuomasta tulee oikea kaustislainen?
– Sitä pitää kyllä kysyä syntyperäisiltä kaustislaisilta, alunperin Lapualta kotoisin oleva kunnanjohtaja Alpia nauraa.

– Itse aloitin tässä tehtävässä vuonna 1991 eli olen nyt viihtynyt täällä 27 vuotta. Tämä on kerta kaikkiaan mielenkiintoinen ja hieno paikka! Koti on kilometrin päässä keskustasta ja tuntuu siltä kuin kesämökillä olisi, linnut visertävät metsikössä joenvarrella.

Täällä Kaustisella on tietynlaista hienoa maaseutumaisuutta ja samalla tapahtumien tuomaa vilskettä, on ravit ja festivaalit, moukarikarnevaalit jne. Musiikkilukio vetää tänne opiskelijoita ympäri Suomea, mikä tuo elävyyttä ja väriä paikkakunnalle. Monen silmissä Kaustinen on tavallaan isompi paikka kuin mitä se oikeasti on, koska ollaan aika paljon esillä ja meillä tapahtuu!

Vuoden ulkokaustislainen 2018 julkistetaan Puumalan kyläsoitossa to 12.7. klo 10.30.

Tove Djupsjöbacka

Jaa