Tiedote 8.6.2017

Tarjonneeko mikään muu kesätapahtuma niin runsasta ohjelmistoa lapsille kuin Kaustisen kansanmusiikkijuhlat? Kyse ei todellakaan ole mistään oheisohjelmasta, vaan viikon kestävästä monipuolisesta ja toiminnallisesta lastenjuhlasta.

Kypärämyssyraivarinestoleikistä ukulelejameihin

Lastenteltta leikkipuistoineen on perinteinen perheiden suosikkipaikka ja tukikohta. Lastenteltan kävijät, joista vanhimmat ovat jo ehtineet aikuisikään, muistavat laulavat ja soittavat Tradilinnut liki parinkymmenen vuoden ajalta.
”Touhu alkoi vuonna 1999”, kertoo Anne-Mari Hakamäki, yksi alkuperäisistä Tradilinnuista ja nykyään Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelmapäällikkö. ”Alkuvuosina lasten kanssa musisoivat ja leikkivät ’linnut’ olivat Ala-Könni-opiston opiskelijoita, nykyiset Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opiskelijoita. Mukava ja turvallinen meno Tradilintujen siipien suojassa jatkuu.”

Musisoinnin lisäksi lapset ja varhaisnuoret löytävät tekemistä työpajoista, joissa tanssitaan ja askarrellaan muun muassa soittimia, koruja ja keppihevosia. Pienimmäisten kanssa voi opetella vaikka kypärämyssyraivarinestoleikin vauva- ja taaperomuskareissa Iholla-salissa. Isommat voivat kokeilla jousiammuntaa tai biisintekoa.

”Työpajoja ja toimintaa on ohjelmassa enemmän kuin koskaan”, vakuuttaa Lasten Kaustisesta vastaava Veera Luomala. ”Jos ihan koko aikaa ei jaksa touhuta, voi vetäytyä lastenhoitohuoneeseen viereiselle alakoululle laittamaan ruokaa, levähtämään tai vaipanvaihtoon. Uusi palvelu perheille on 4H:n lapsiparkki, josta saa tarvittaessa lastenhoitoapua.”

Valloittavat Mukulamatineat

Tiistaina lapset valtaavat koko suuren Keskipohjanmaa-areenan. Mukulamatineoiden tähtinä loistaa hämmentävän suuri joukko Näppäreitä sekä pieniä ja isompia Ottosia. Kummallakin harrastusjoukolla on nykyään oma matineansa.

Uusia näppäreitä riveihin saadaan näppärikursseilta, jollainen on parhaillaan käynnissä Kaustisella. Kurssilla musisoi noin 300 pelimannia eri puolilta Suomea, ikähaitari on taaperoista nuoriin ja aikuisiin. Kursseja järjestetään ympäri vuoden eri puolilla Suomea ja Mauno Järvelä, näppärifilosofian oppi-isä on levittänyt näppäripedagogiikkaa myös ulkomaille.

Ottoset edustavat Kaustisen vahvana elävää tanhuperinnettä. Nuorisoseuran harrastusryhmissä käy viikoittain noin 180 lasta ja nuorta 3-vuotiaista parikymppisiin. ”Se on paljon 4300 asukkaan kunnassa”, kehaisee Kaustisen Nuorisoseuran puheenjohtaja Ira Korkala. ”Pitkät perinteet varmasti vaikuttavat, mutta myös määrätietoinen työ. Viimeisin buumi syntyi, kun kymmenisen vuotta sitten perustettiin 3-vuotiaiden ryhmä”, Korkala arvelee. Myös lapsi-vanhempi -ryhmät tukevat tätä ”kansanperinnekylpyä”.

Suosikkiesiintyjiä koko viikon

Lastenjuhlia vietetään koko viikon ajan konserteissa Lastenteltalla, Keskipohjanmaa-areenalla, Iholla, Pelimannitalossa ja Kansantaiteenkeskuksella.

Orffit, jotka itse asiassa syntyivät Kaustisella 21 vuotta sitten, ovat yhteiskeikalla Laitakaupungin orkesterin kanssa. TV-tähdet Siina ja Nalle pistävät pystyyn riemukkaat lastenjuhlat lasten pelimanniyhtyeiden sekä Pentti Rasinkankaan and Jarmo Romppaisen kanssa. Emma-palkitun Tuuletar-yhtyeen esitykseen ’Pohjanneito ja varastetut kultalangat’ voivat kuulijatkin osallistua laulaen ja äänimaisemia luoden. Timo Parvelan luomat hahmot Maukka ja Väykkä tuovat estradille paitsi musiikkia ja tanssia, myös kerrottuja ja näyteltyjä tarinoita. 10-vuotisjuhlaansa viettävä Henxelit saa kaikenikäisten menojalan vipattamaan ja sokerina pohjalla on Satu Sopanen Tuttiorkestereineen.

Mukulamatineat Keskipohjanmaa-areenalla ti 11.7. klo 13 ja 17
Orffit ja Laitakaupungin orkesteri Keskipohjanmaa-areenalla ti 11.7. klo 15
Siina ja Nalle ystävineen Keskipohjanmaa-areenalla ke 12.7. klo 12.30
Tuuletar Lastenteltalla ke 12.7. klo 16
Pentti Rasinkangas ja Jarmo Romppainen Lastenteltalla to 13.7. klo 16.30
Maukka ja Väykkä Kaustinen-salissa pe 14.7. klo 15 (pikavisiitti Lastenteltalla pe 14.7. klo 14)
Henxelit Lastenteltalla la 15.7. klo 11
Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri Lastenteltan kantelejameissa la 15.7. klo 17.15 ja Keskipohjanmaa-areenalla su 16.7. klo 11.30

Lastenteltan ja työpajojen ohjelma >>>

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Tiedotuspäällikkö Tove Djupsjöbacka
p. 040-6585340
press(a)kaustinen.net