Kansanmusiikkijuhlilla Kaustinen laulaa, soittaa ja tanssii

Kaustisen kunta viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan. Yksi merkittävä juhlan paikka on tietysti kansanmusiikkifestivaali, joka puolestaan juhlisti 50. vuottaan viime vuonna. Juhliva Kaustisen kunta tarjoaa festivaalin avajaispäivänä 9.7. kaikille festivaalivieraille ilmaisen sisäänpääsyn juhlille ja näkyy vahvasti muussakin viikon ohjelmassa.

Avajaisjuhlan yhteydessä Keskipohjanmaa-areenalla vietetään myös Keski-Pohjanmaan maakuntajuhlaa. Kunnan ja maakunnan puolesta tervetulosanat lausuu kunnanvaltuuston ja maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti Mäkelä, valtiovallan tervehdyksen tuo elinkeinoministeri Mika Lintilä ja juhlapuheen pitää Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet.

Festivaaliviikon aikana ohjelmassa on päivittäin Kaustinen 150 -nimikkokonsertteja, jotka tarjoavat edustavan kattauksen kaustislaista musiikki- ja tanssiosaamista. Lisäksi ohjelmassa on tunnelmallinen yhteislaulutilaisuus Kaustinen laulaa Keskipohjanmaa-areenalla perjantaina 13.7. Kaustisen kunta näkyy myös festivaalin avajaiskulkueessa sekä omalla nimikkolavallaan, Kaustinen 150 -Massikka-lava Musiikkilukion edustalla.

Yhteisöllisyys ja osallisuus juhlavuoden teemoina

– Juhlavuositoimikunta linjasi juhlavuoden teemoiksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden, kunnanjohtaja Arto Alpia kertoo. Se konkretisoituu modernilla tavalla perustamassamme Arviiti-tietokannassa, jonne kuka tahansa Kaustisen historiasta ja elävästä kulttuuriperinnöstä kiinnostunut henkilö voi toimittaa aineistoja. (http://www.arviiti.fi/)

Yhteisöllisyys ja kaustislaisen kulttuurin vahvuus näkyivät upeasti myös toukokuun lopulla Areenalla järjestetyissä laulajaisissa. Tunnelmallinen tapahtuma kokosi yhteen noin 3000 koululaista ja muuta kuntalaista.

Aikamoinen joukko, kun suhteuttaa sen Kaustisen asukasmäärään, joka on 4300, hymyilee Arto Alpia, ja jatkaa:
Aloitimme juhlavuoden heti uudenvuodenpäivänä Nikulan raveilla. Tammikuussa vietettiin vuosittaista kamarimusiikkiviikkoa, johon tällä kertaa osallistui tavallisen yleisön lisäksi tuhat kahdeksasluokkalaista Taidetestaajat-hankkeen tuomana. Kesäkuun lopulla on perinteiset moukarikarnevaalit ja syksyllä on tulossa mm. kädentaitotyöpajoja ja perinneruokakursseja. Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. järjestämme kalaasit, jossa nostetaan esille vuoden mainetekoja ja palkitaan ansioituneita kuntalaisia.

Kunnanjohtaja muistuttaa, että kunta on tänä vuonna suunnannut järjestöille ja muille toimijoille avustusmäärärahan haettavaksi juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen.

Hyvin menee mutta menköön

– Kaustisella menee hyvin, toteaa kunnanjohtaja Alpia. Se näkyy faktoina elinvoiman tunnusluvuissa, kuten työpaikkakehityksessä, työllisyysasteessa ja väestörakenteessa. Kaustinen teiden 63 ja 13 risteyksessä on alueensa vireä palvelukeskus, jossa asioidaan paljon myös naapurikunnista.

Kunnassa tiedetään kansanmusiikkiperinteen ja festivaalien merkitys Kaustiselle ja sitä myös arvostetaan.

– Kulttuuristahan meidät tunnetaan, Alpia sanoo. Kansanmusiikki ja kansainvälinen festivaali ovat äärimmäisen tärkeitä Kaustisen näkyvyydelle, tunnettuudelle ja vetovoimalle. Hienoa julkisuutta tuli vastikään, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti esittää kaustislaista viulunsoittoperinnettä Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Valmisteluprosessi vie aikaa, niin että asia käsiteltäneen vuoden 2021 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleiskokouksessa.

– Hyvä yhteistyö kulttuurin saralla jatkukoon, Kaustisen kunta toivottaa onnea kansanmusiikkijuhlien seuraavalle puolivuosisataiselle taipaleelle, sanoo kunnanjohtaja Arto Alpia.

Kaustisen kunnan nimikkokonsertit kansanmusiikkijuhlilla:
Ma 9.7. klo 17.30 Avajaisjuhla, Keskipohjanmaa-areena
Ma 9.7. klo 22.00 Kaustinen 150 -pelimannitanssit, Keskipohjanmaa-areena
Ti 10.7. klo 21.30 Kaustisen Hääkuoro, Iholla-sali
Ke 11.7. klo 17.30 Akkapelimannit, 30-vuotisjuhlakonsertti, Iholla-sali
To 12.7. klo 13.00 Kaustinen tanssii: Ottoset, Keskipohjanmaa-areena
Pe 13.7. klo 19.00 Kaustisen musiikkilukion kansanmusiikkiryhmät, Iholla-sali
La 14.7. klo 19.00 Tallari ja Jesse, levynjulkaisukonsertti, Kaustinen-sali
sekä
Pe 13.7. klo 12.30 Kaustinen laulaa -yhteislaulutilaisuus, Keskipohjanmaa-areena

51. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 9.-15.7.2018.
Kesän ohjelmatiedot löytyvät kotisivuilta
http://www.kaustinen.net
Yhteistyössä Kaustisen kunnan 150-vuotisjuhlat