”Se oli Siltatanssien aikaa 1980-luvulla, kun Kaustiselta pois muuttaneet vanhat ja nuoret tulivat festivaalien keskiviikkona isoin joukoin Penttilän sillalle ja meijerin pihalle tanssimaan. Seuraavana päivänä he perheineen sitten ilmestyivät festivaalialueelle. Torstai olikin päivä, jolloin erikoisen paljon kuulimme ihmisten iloisia huudahduksia toisilleen: ”Ookko se sinä? Voi kyllä siittä on kauan, ko on nähty? Onko totta, että vain täälä tavathan?” – Terttu Hanhikoski
Festivaalitorstaista eli Kaustisen päivästä on vuosien mittaan muodostunut iloisten jälleennäkemisten päivä, kun entiset kaustislaiset törmäävät toisiinsa festivaalihumussa. Jälleennäkemisen riemua on jaettu perinteisessä Ulkokaustislaisten tapaamisessa.
Tänä vuonna ulkokaustislaiset kohtaavat Köyhäjoen kyläsoiton yhteydessä Köyhäjoen Mäntymajalla. Huhut kertovat, että tilaisuudesta on tulossa entistäkin suurempi ja ehompi!
Kutsun ja lisätietoa tietoa torstain 11.7. tilaisuudesta saat jättämällä yhteystiedot
osoitteessa http://bit.ly/ulkokaustislaiset.
Lisätietoa voi tiedustella myös kunnan infonumerosta 040 6527 692.
Tilaisuuuden järjestävät Kaustisen kunta, Kaustinen Folk Music Festival sekä Eläkeliiton Kaustisen yhdistys
Mikä ulkokaustislaisten tapaaminen?
Terttu Hanhikoski kuvailee:
Se oli Siltatanssien aikaa 1980-luvulla, kun Kaustiselta pois muuttaneet vanhat ja nuoret tulivat festivaalien keskiviikkona isoin joukoin Penttilän sillalle ja meijerin pihalle tanssimaan. Seuraavana päivänä he perheineen sitten ilmestyivät festivaalialueelle. Torstai olikin päivä, jolloin erikoisen paljon kuulimme ihmisten iloisia huudahduksia toisilleen: ”Ookko se sinä? Voi kyllä siittä on kauan, ko on nähty? Onko totta, että vain täälä tavathan?”
Mikä ettei järjestettäisi entisille kaustislaisille yhteistä tapaamista, jossa vanhat
tutut, ystävät ja sukulaiset voisivat seurustella? Ja niin festivaaliviikon torstaiksi, Kaustisen päiväksi ulkokaustislaiset kutsuttiin tapaamiseen. Saatoin saada puhelun
jostain kauempaa, että ”Miksi meille ei tule ulkokaustislaisten kutsua, olemmehan entisiä kaustislaisia yhtä hyvin kuin naapurikin? ”
Ensimmäisessä ulkokaustislaisten tapaamisessa keskikoulun juhlasali ja aula olivat tupaten täynnä entisiä kuntalaisia. Puheensorina oli niin valtava, että kun kunnanjohtaja yritti pitää tervehdyspuhetta, hän joutui lopettamaan kesken. Eihän se mihinkään kuulunut! Eikä tarvinnutkaan kuulua, olivathan ulkokaustislaiset tulleet tapaamaan toisiaan.
Alkuvuosina hyvin suosituiksi tulleet tapaamiset järjestettiin kirkonkylässä kouluilla,
Kalliopaviljongilla, kunnantalolla ym. Myöhemmin ne liitettiin Kyläsoittojen yhteyteen kiertämään ympäri pitäjää ja opastetuilla bussimatkoilla kerrottiin vieraille niin Kaustisen historiaa kuin päiväntasaisia kuulumisia. Parhaina aikoina pari bussia meni Salonkylään ja kolme bussia Köyhäjoelle, josta paluumatka oikaistiin Lumppion kautta.
Tämän kesän Ulkokaustislaisten tapaaminen järjestetään 11.7. vuorostaan taas Köyhäjoen Mäntymajalla ja sinne oikasthan heti Pelimannihartauden jäläkhen Näätingin kautta. Opastetulla matkalla tutuille vieraille päivitetään tietoa Kaustisesta, mutta myös johdatellaan tarinoin Mats Näätingin eli Retu-Matin aikaan ja valotetaan, mitä kytköksiä kuuluisalla Kuusiston suvulla on Näätinkiin. Kyläsoitossa Köyhäjoen kykyjen koko kirjo nousee vuoron perään Mäntymajan lavalle, ja kunta julkistaa vuoden ulkokaustislaisen. Ohjelman ja seurustelun ohessa on mahdollisuus nauttia
perinteistä kaustislaista juustopaistia kylän kokkien passauksessa. Kunta tarjoaa krenikkakaffit.
Loppupäivän täyttääkin sitten festivaalialueen runsas ohjelmatarjonta. Tervetuloa!
Lopuksi tarina, kun Näätingissä lyötiin vetoa:
Vedonlyönti
Isäntämies Oskari Kaustinen (Peltolan Oska) eli Kaustisella 1930-luvulla. Hän omisti peltoja Näätingin takamailla, vaikka asuikin varsinaisesti kirkonkylällä, Puhkiossa. Siihen aikaan Näätinkiin ei ollut kunnollista tietä, vaan sinne kuljettiin jalkaisin tai kesälläkin hevosen vetämällä sivuaisareellä. Kerran Oska heinätöistä palatessaan poikkesi Näätingin Heikin pihaan. Miehet istuivat tuvan portaille praatailemaan ja ihmettelivät isoa, leikkimökin kokoista kiveä keskellä pihaa.
Heikki tuumaili:
– Mitenkähän tuon sais hävitetyks?
– Tokihan minä sen saan pois, Oska totesi.
– Kyllä tuommonen järkäle jää hävittämätä, epäili Heikki.
Aikansa väiteltyään miehet löivät vetoa.
Muutaman päivän päästä Oska tuli Heikin pihalle tarvittavat työkalut mukanaan. Aluksi hän hankki paikalle tukevia kelopuita ja rupesi kaivamaan kiven alta maata pois. Montun laajetessa hän katkoi keloista sopivan mittaisia tukipuita ja asetti ne pystyyn kiven alle. Työ jatkui muutaman päivän, ja viimein monttu oli kiven kokoinen. Oska ei tosiaankaan ollut arkajalka, koska uskalsi lapioida kiven alla. Seuraavaksi hän keräsi risuja, roskia, runsuja ja muuta palavaa, täytti niillä kiven alusen
ja sytytti ne palamaan. Oska ruokki tulta niin kauan, että pylväät paloivat poikki, ja kivi romahti monttuun. Hän tasoitti maan kiven ympärillä, mutta huomasi, että kivestä jäi vähän maan pinnan yläpuolelle näkyviin ja tuumasi:
– Ois pitänny syventää vielä muutaman lapiopistollisen verran!
Kuitenkin Oska voitti vedon. Tiedossa ei ole, mitä voittaja sai, mutta tarkkasilmäinen
näätinginkävijä saattaa havaita kiven pilkistävän maasta vielä tänäkin päivänä.
Oskari Kaustinen oli tehnyt kivitöitä ennenkin, hän oli värkännyt mm. saman pihapiirin vinttikaivoon mahtavan laattakivikannen, joka on Näätingissä ns. Heikin paikalla vieläkin nähtävissä.
Lähde: Tapio Huhtakankaan haastattelu Heikki Känsäkankaan arkistoissa.
Terttu Hanhikoski, vanha juhularuusa