Kansanmusiikin ammattikenttä analyysissä

17.07.2020

Musiikin Edistämissäätiön toimitusjohtaja Hannu Saha ja muusikko Ilkka Heinonen.
Kuva: Lauri Oino.

Päivän vieras -sarja

Haastattelu julkaistu 17.7.2020 osana VirtuaaliKaustisen ohjelmaa

Perjantaina VirtuaaliKaustisen vieraina olivat muusikko Ilkka Heinonen ja Musiikin Edistämissäätiön toimitusjohtaja Hannu Saha, muusikko niin ikään. He keskustelivat koronasta, virtuaalisuudesta ja tietenkin kansanmusiikista erityisesti kansanmusiikin ammattikentän näkökulmasta.

Haastattelua edeltävänä päivänä VirtuaaliKaustisen iltaohjelmana striimattiin konsertti Kansantaiteenkeskuksen salista, jossa ei ollut yleisöä paikalla. Ilkka Heinonen esiintyi tuossa Konsta Jylhä -konsertissa Alina Järvelän kanssa. Miltä tuntuu päästä koronakevään jälkeen taas soittamaan keikalla muiden muusikoiden kanssa?

– No onhan se mahtavaa, Heinonen sanoo.

Erityisesti hän on kaivannut jamitunnelmaa, joka syntyy esimerkiksi yhteisnumeroissa. Vaikka keikkailemaan pääseminen onkin monella tavoin palkitsevaa, tyhjälle konserttisalille soittamisessa jää pois live-esiintymisen keskeinen osa, vuorovaikutus yleisön kanssa. Sen puuttuminen tekee kokemukseen ison aukon.

– Siinä on vähän kuin musiikkivideon ja live-esiintymisen huonot puolet samassa, Heinonen naurahtaa. – Mutta tässä tilanteessa on ehdottomasti paras ratkaisu, että pääsee soittamaan.

Ilkka Heinonen on ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että hän on pystynyt koronakevään aikana keskittymään tohtoriopintoihinsa niihin myönnetyn rahoituksen turvin. Lisäksi hän on kotona ollessaan käyttänyt aikaa äänittämiseen ja säveltämiseen, mikä on ollut palkitsevaa.

Aika ajoin hän on potenut huonoa omaatuntoa siitä, että monet kollegat ovat olleet vaikeassakin tilanteessa peruutettujen esiintymisten vuoksi. Kevään esiintymisten ja kesän festivaalikeikkojen peruuntumisessa Heinoselle kovin juttu on ollut yhteisöllisyyden puuttuminen.

– Se on surullisinta, kun ei pääse tapaamaan kollegoja eikä yleisöä.

Kaikki elävä musiikki loppui

Hannu Saha johtaa Musiikin Edistämissäätiötä. Kulttuuri ja musiikki ovat niitä aloja, joihin koronaepidemia on kaikkein eniten vaikuttanut, monella tapaa ja hyvin pitkään – nyt jo  yli neljä kuukautta. Hänelle itselleen tilanteen rajuus valkeni konkreettisesti maaliskuun 12. päivänä Frigg-yhtyeen keikalla G Livelab Helsingissä.

– Yhteen jäsenet kertoivat konsertin aikana, että heiltä oli jo siihen mennessä peruuntunut keväältä yhteensä yli sata keikkaa, Saha muistelee. – Sen jälkeen ei mennyt kuin viikko, pari, kun oikeastaan kaikki elävä musiikki oli loppunut.

Musiikin Edistämissäätiö on ollut yksi niistä organisaatioista, jotka ovat yrittäneet auttaa. Ylimääräinen tukihaku saatiin aikaiseksi Teoston ja Gramexin merkittävällä panostuksella, minkä lisäksi yrityselämän puolelta Sanoma Oy tuli mukaan omin lahjoituksin. Musiikin kenttää onkin tuettu nimenomaan koronaepidemian aiheuttamissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että asiat olisivat menossa hyvään suuntaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu.

– Vaikka korona saataisiinkin pysäytettyä, niin menee varmaankin vuosi ennen kuin tilanne voi normalisoitua – joka tapauksessa todella pitkä aika, Saha joutuu toteamaan.

Niillä ammatikseen kansanmusiikkia esittävillä, joilla on kansainvälinen ura, suuri osa työstä on nimenomaan konserttitoimintaa. Siihen epidemia pahiten iskee.

– Nyt ei ole mahdollista noin vain lennellä keikoille, Ilkka Heinonen sanoo. Miten esimerkiksi Friggin kaltaiset esiintyjät pystyvät saamaan toimeentulonsa?

Suunnannäyttäjä ja juurruttaja

Tänä kesänä virtuaalisesti järjestettävää Kaustisen kansanmusiikkijuhlaa vieraat pitävät onnistuneena.

– Minun mielestäni tämä on erinomainen veto, Heinonen kiittelee. – On tehty rohkea avaus.

Monet festivaalit ovat jättäneet kokonaan tapahtuman järjestämättä ja siirtäneet sen seuraavalle vuodelle. Heinonen arvelee, että harrastajille on tärkeää, että he pääsevät esiintymään ja saavat näkyvyyttä tapahtuman sivuilla. Myös ammattimuusikoille on tervetullutta saada keikkoja. Hannu Saha on samoilla linjoilla.

– Kaustinen on tehnyt todella hyvää työtä pitäessään kenttää hengissä tällä tavalle, hän sanoo. 

Yli kolmesataa pelimannivideota sekä niin etukäteen tallennetut kuin livenä lähettävät konsertit ja muu sivun tarjonta koukuttavat.

– Siihen, kun menee jotain katsomaan, niin helposti junttaantuu kiinni.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on kiistatta suuri merkitys aineettoman kulttuuriperinnön pitämisessä elävänä. Saha toteaa, että Kaustinen on aina vuodesta 1968 ollut tietynlainen suunnannäyttäjä. Tärkeintä on oma vahva perinnekulttuuri, joka on säilynyt elävänä tähän päivään asti, elää ja kehittyy edelleen.

Sen lisäksi tulee kaikki se työ, jota niin juhlat kuin esimerkiksi Kansanmusiikki-instituutti ja Tallari ovat tehneet. Sahan arvion mukaan se ei ole vain valtakunnallisesti vaan jopa maailmanlaajuisesti merkittävää. Kaustislaisen viulunsoiton eteneminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on jatkumoa aiemmalle.

– Se vie tätä kaikkea vielä enemmän kansainväliseen tietoisuuteen, hän arvioi.

Ilkka Heinonen ei ole ihan vuodesta -68 asti ollut festivaaleilla mukana, vaan on omien sanojensa mukaan nuori tulokas. Parikymmentä vuotta on kuitenkin jo kertynyt kokemusta. Hänelle kansanmusiikkijuhlat merkitsevät verkostoa ja juurruttajaa.

– Tämä on niin suuri festivaali, että viikon aikana tapaa aina lähes kaikki oman alan ihmiset, Heinonen sanoo.

Erityisen tärkeänä hän pitää Kaustisen yhdistelmää, johon kuuluvat niin vanhat pelimannit viuluineen, harrastajat ukuleleineen kuin ammattilaiset.

– Kun itsekin esiintyy konsertoiden, niin siinä on suuri elitismin ja juurista irtaantumisen vaara. Kaustinen varmistaa, että pysyy kansanmusiikin juurissa kiinni.

Lisää keskustelua ja näkyvyyttä

Kansanmusiikin ja kansantanssin tila Suomessa näyttäytyy vieraille pääosin hyvänä. Esimerkkeinä myönteisistä trendeistä Ilkka Heinonen mainitsee Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen olemassaolon, kansanmusiikin lisääntyneen nettinäkyvyyden ja vuosittaisen Etnogaalan. Uusia toimintamuotoja ja vuorovaikutusta on.

– Kansanmusiikki uusiutuu, hän uskoo. Hyvänä esimerkkinä tästä näen ukulelen, jonka koko kentän läpäisevä soittoinnostus on uutta kansanperinnettä.

Kaikesta hyvästä huolimatta Heinonen haluaa myös käyttää hyväkseen tilaisuuden tuoda esiin asioita, joita olisi syytä tarkastella. Yksi niistä on tasa-arvon toteutuminen.

– Ammattiopiskelijoista suurin osa on naisia, mutta esiintyjistössä ei välttämättä ole näin.

Toinen asia, josta olisi Heinosen mukaan olisi hyvä keskustella, on se, ketkä tulevat kuuntelemaan kansanmusiikkia.

– Tämä liittyy siihen, millaisiin kansallisen identiteetin merkityksiin kansanmusiikki on liitetty. Mitä mielikuvia kansanmusiikista tulee ja mihin ne nojautuvat?

Esimerkiksi hän ottaa jouhikon. Soitin on karjalainen, melodioista noin 1/3 on venäläisiä, 1/3 on runonlauluja ja 1/3  länsisuomalaisia tansseja, ja lisäksi on vielä muita lainasävelmiä. Mikä siis tekee jouhikosta jotenkin erityisesti suomalaisen? Mitä ”suomalaisuus” tarkoittaa suomalaisessa kansanmusiikissa?

Ilkka Heinonen näkee, että näiden kysymysten pohtimisen kautta voisi myös löytyä vastauksia siihen, ketkä kansanmusiikkia kuuntelevat ja ketkä tulevat kansanmusiikkikonsertteihin.

– Erityisesti konserttisaleissa esittävälle kansanmusiikille yleisön löytyminen ei ole itsestäänselvyys, ei perinteen kannattajien joukosta eikä esimerkiksi klassisen musiikin tai jazzin yleisöstä.

Hannu Sahan mielestä kansanmusiikin, varsinkin ammattikansanmusiikin, suurin ongelma on tietynlainen sisäänlämpiävyys; ollaan omissa pienissä piireissä, eikä sanomaa saada sillä tavalla eteenpäin. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että ilmiö ei ole kansanmusiikin vika.

– Sähköinen media ei edelleenkään halua hyväksyä ajatusta, että kansanmusiikki voisi olla viihdettä, hän kritisoi. Minusta kansanmusiikki on mitä mainiointa viihdettä, ja sitä pitäisi soittaa viihdemusiikkina muun viihdemusiikin joukossa.

Näin kansanmusiikki tavoittaisi suuremman yleisön. Saha toivookin, että kansanmusiikin oma joukko lähtisi rohkeasti levittäytymään vähän laajemmalle ja että sähköinen media ymmärtäisi tämän loistavan, kansainvälisestikin menestyvän, moniäänisen musiikin arvon.

– Tarvitaan enemmän näkyvyyttä kansanmusiikille, joka voi olla perinnettä, taidetta, rokkia ja melkein mitä vain!

Teksti: Hilkka Rauhala