Kaustisen kansanmusiikkijuhlat käynnistyvät tänään maanantaina 6. heinäkuuta 48. kerran. Kaustinen on Suomen kansanmusiikin ja kansantanssin keskeisimpiä paikkoja, ja jokakesäiset festivaalit tuovat paikalle matkailijatulvan. Tämän vuoden kävijämäärän suhteen ollaan optimistisia. Ennakkomyynti on kasvanut viimevuotiseen verrattuna 10 %.

Festivaalin järjestelyistä vastaavan Pro Kaustinen ry:n puheenjohtaja Sirpa Lahti odottaa innolla juhlien alkamista.

”On hienoa katsoa kansanmusiikkijuhlia nyt ensimmäistä kertaa tästä näkökulmasta. Huomaa, että vuosien jälkeen löytyy aina jotain uutta! Samaa toivoisin yleisöltäkin, että uskaltautuisi kuuntelemaan uusia ja oudompiakin esiintyjiä, löytämään juhlista uusia puolia.”

Osallistavuus on Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tärkeää ja se korostuu nyt, kun kansanmusiikin ja kansantanssin yleisteema julistaa, että “Kaikki pelaa”!

”Rohkeasti osallistumaan vain”, Lahti kehottaa. ”Festivaalikokemuksesta tulee varmasti toisenlainen, jos lähtee lauluun ja tanssiin mukaan. Ja jos on soitin mukana, niin rohkeasti jamittelemaan!”

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien merkitys on suuri sekä paikallisesti että kansainvälisestikin. Kansainvälisestä merkityksestä kertoo etenkin EFFE:n eli Europe for Festivals -järjestön Festivals for Europe -laatuleiman saaminen. Paikallisesti Lahti kiittää hyvästä yhteistyöstä.

”Tämä on paikkakunnalle erittäin tärkeä juhla, ja kunta onkin hienosti järjestelyissä mukana. Yhdessä tekemällä saadaan merkittävä tapahtuma aikaiseksi.”

Kansanlaulu näkyy tänä vuonna voimakkaasti

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat haluaa tänä vuonna huomioida erityisesti kansanlaulua, mistä kertoo myös Aleksis Kiveltä lainattu slogan ”Kiljukoon nyt kaikkien kaula!”. Laulu näkyy festivaalilla monissa eri muodoissa.

Kansan suosikkilaulajista ovat mukana muun muassa Katri-Helena ja Lauri Tähkä sekä Ismo Alanko yhdessä Kimmo Pohjosen kanssa. Uudempaa tähtiainesta edustaa naapuripitäjä Vetelin oma poika Jani Klemola, joka nousi tänä keväänä suuren yleisön tietoisuuteen saavuttamalla finaalipaikan kovatasoisessa Voice of Finland -kilpailussa. Hän esiintyy keskiviikkona Kallioklubilla.

Laulaja-lauluntekijöistä esiintymässä ovat muun muassa Topi Saha ja Aili Järvelä, molemmat mukana myös Kansanmusiikki-instituutin Pieni kansanlaulu -projektissa, joka huipentuu loppukonserttiin keskiviikkona Keskipohjanmaa-areenalla. Myös Tallari-yhtye ahkeroi kansanlaulun parissa; heidän vierainaan nähdään festivaaliviikolla muun muassa Johanna Försti ja Anssi Känsälä.

Runolauluun voi tutustua alan huipputaitajan Taito Hoffrénin opastuksella, kun hänen kiertueensa “Arhippa astuu autoon” rantautuu Kaustiselle. Kuoroja on mukana sekä läheltä että kaukaa, muun muassa sveitsiläiset kuorot Joyful Voices ja Nuevo proyecto ja palkittu suomalainen naiskuoro Philomela. Perjantai-iltana Kaustinen-salissa useampi kuoro tarjoaa parastaan suuressa kuorojen kansanlaulukonsertissa.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tarjontaan kuuluu myös runsas osallistava toiminta. Ei siis tarvitse tyytyä kuuntelemaan lauluesityksiä, vaan pääsee myös itse laulamaan! Yhteislaulu iltanuotiolla on kaustislainen klassikko. Tarjolla on myös erilaisia lauluworkshopeja sekä Pia Raskin emännöimät laulutuvat keskiviikko- ja perjantai-iltana. Torstai-iltana kaikki voivat osallistua Kantelettaren läpilaulantaan, emäntinä Shamu-yhtyeen laulajat, ja lauantai-iltana on puolestaan mahdollisuus päästä kokeilemaan Tallarin vetämää kansanlaulukaraokea.

Kaustisella huomioidaan lapset

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat sopii mainiosti koko perheelle. Sekä esitystarjonta että muut aktiviteetit lapsille ovat hyvin esillä joka päivä. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi festivaalialueelle. Festivaaliviikon aikana esiintyvät useat akustisen lastenmusiikin huippunimet kuten Mimmit, Freija, Pentti Rasinkangas sekä Tuomo Rannankari & Tallari.

Perinteisiin huippuhetkiin kuuluu tiistain Mukulamatinea, jossa satapäinen pienten Näppäripelimannien joukko sekä pienet Ottosten kansantanssijat saavat Festivaaliareenan katon nousemaan. Näppäreiden erikoisvieraana esiintyy tänä vuonna maankuulu rap-artisti Paleface. Kansainvälistä väriä lastenohjelmaan tuo englantilainen show-orkesteri The New Rope String Band, ja useampi kansainvälinen esiintyjä vierailee myös Lastenteltalla esittelemässä omaa perinnettään. Siellä voi myös esimerkiksi osallistua lasten pelimannikilpailuun, vihkiytyä kansantanssien tai soitinrakennuksen saloihin, piirtää tai soittaa kannelta.

Konsta Jylhä -kilpailussa teemana folk-laulu

Konsta jylhä -kilpailu käydään kuudennen kerran Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä, paikkana tunnelmallinen Pelimannitalo. Teemana on tänä vuonna folk-laulu ja sarjoja on kaksi: perinteinen ja vapaa sarja. Kilpailu alkaa maanantaina klo 19, finaali käydään tiistaina klo 16 ja voittajat esiintyvät keskiviikkoiltana klo 21.30. Tuomaristoon kuuluvat Hannu Saha (pj), Heikki Laitinen ja Laura Sippola. Palkintoina jaetaan yhteensä 10 000 euroa.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita päivittäin soivaan tiedotustilaisuuteen, jossa on mahdollisuus saada lisätietoa ohjelmasta, tavata artisteja ja pelimanneja sekä kuulla musiikkiesityksiä kahvia ja virvokkeita nauttien. Lisäksi lähetämme päivittäin tiedotteen ohjelman keskeisistä sisällöistä. Tiedotustilaisuudet pidetään päivittäin klo 11 tiedotustoimistolla Musiikkilukion tiloissa, poikkeuksena festivaalin avajaispäivä, jolloin tiedotustilaisuus alkaa klo 16.

Ohjelmamuutos

Maanantaina Iholla-salissa klo 20.30 pidettävässä tilaisuudessa esiintyy Kapteeni Arolan sijaan samanhenkinen Ronna Jam Band.

Mer information:

Konsta Jylhä -kilpailu: tuottaja Miia Palomäki, 044-3539827, miia.palomaki@gmail.com

Muut lisätiedot ja haastattelut: Hilkka Rauhala, tiedotuspäällikkö, 040-6585340, press@kaustinen.net