Kaustinen rakentaa rauhaa musiikin ja perinteen voimalla

Artisteja: Aili Järvelä, Arppa, Laura Moisio, Muska, Samuli Putro, Scandinavian Music Group

Etiopia, Kenia, Kolumbia, Ukraina – näistä maista saapuu ryhmiä 10.–16.7. Kaustiselle esiintymään mutta myös jakamaan kokemuksiaan sodasta ja rauhasta. Heidän mukanaan tulee muusikoita ja tanssijoita sekä asiantuntijoita keskustelemaan rauhasta, festivaalin tämän vuoden teemasta.
Kun runsas kaustislainen ja keskipohjalainen ohjelma saa kylään noin 550 ryhmää 16 maasta, syntyy jälleen Pohjoismaiden suurimmat kansanmusiikkijuhlat.

– Festivaalin kivijalka on vahvistunut selvästi sen jälkeen, kun kaustislainen viulunsoitto pääsi Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Ensi kesän festivaalia on järjestetty entistä enemmän yhteistyössä monien tahojen kanssa. Yhteisöllinen henki on heräämässä koko ajan entistä enemmän, niin paikallisesti kuin laajemminkin, sanoo Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtaja Valtteri Valo.

Suomalaisen kansanmusiikin etujoukoissa Tallari konsertoi vieraidensa kanssa: ruotsalainen Jonas Simonsson Ruotsista, irlantilainen Tiónol ja inarinsaamelainen Anna Morottaja. Viikon mittaan eri lavoilla nähdään 20-vuotias Hyperborea ja 30-vuotias Bill Hota sekä, Päivi Hirvonen Trio, Alda, Haaga Folk Machine, Onni Rajaniemi sekä J-P Piirainen.

Festivaali vahvistaa nyt myös ensi kesän artisteja: Aili Järvelä, Arppa ja Laura Moisio alkuviikosta, Muska Babitzin ja Samuli Putro torstaina, Scandinavian Music Group perjantaina. Hopeinen kuu -konserttitansseissa yleisöä tanssittaa HT Combo solisteina Mikael Konttinen ja Henrik Perelló (viulu).

Kaustisella saa viikon aikana monipuolisen kuvan siitä, mitä kansanmusiikissa tapahtuu Euroopassa. Kiinnostavia yhtyeitä ovat muun muassa Elephant Sessions ja Breabach Skotlannista, Gangar Norjasta, Hudaki Village Band Ukrainasta, PásztorHóra Unkarista ja Les Trois Lezards Italiasta. Kanta Dab Dab -yhtye saapuu Nepalista asti.

Etäyhteys Ukrainaan

– Vuositeemamme tuntuu yhtäkkiä tärkeämmältä kuin mikään muu. Mitä rauhantyö voi yksityiskohtaisesti tarkoittaa ja miten eri asioita erilaisille ihmisille ja yhteisöille? Rauhantyötä voi jokainen tehdä omassa arkielämässään ja harrastuksissa, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki miettii.
Lauantaina kello 11 Kaustinen Folk Music Festival järjestää kansainvälisen rauhanseminaarin nimeltä Aineeton kulttuuriperintö rauhantyössä – valmius, reagointi ja jälleenrakennus. Osanottajat tulevat maista, jotka elävät eri vaiheissa oman konfliktinsa kanssa.

Seminaarin koollekutsuja, Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki muistuttaa, että sodassa on aina kyse myös kielestä ja kulttuurista. Musiikki on sodassa ja konfliktitilanteissa myös vahva symboli.

– Rauhanseminaarissa on kolme näkökulmaa: 1. millaista suojelutyötä on hyvä tehdä rauhan aikana, 2. miten siirretään turvaan tärkeitä ihmisiä ja kulttuuriperintöä, kun konflikti on päällä, sekä 3. mitä tehdään konfliktin jälkeen, Matti Hakamäki kuvailee.

Ukrainasta osanottajat tulevat mukaan etäyhteydellä, Puolan ja Liettuan edustajat tuovat näkemyksensä sotaa käyvän maan naapurustosta.

Tanssia päivät ja yöt

Kenialainen tanssiperinne on festivaalilla vahvasti läsnä. Wana Mziki Afrika on yksi koko festivaalin näyttävimmistä esiintyjäryhmistä – se on yli 20 jäsenellään maansa yli 40 etnisen ryhmän edustaja. Unesco on nostanut uhanalaisen Isukuti-juhlaperinteen aineettoman kulttuuriperinnön listalle, ja Wana Mziki Afrikan seremonialliset esitykset ovat täynnä tanssin, rummutuksen ja laulun intohimoa.

Laajaan tanssiohjelmaan kuuluu myös näyttävä suurtanssiteos Viimeinen sapiens. Se tuo Kaustiselle yli 20 tanssijan ja muusikon spektaakkelin yhdessä Jarkko Martikaisen laulujen kanssa.

Areenan suuret yhteisötanssit Menuettien yö, Iltavilli sekä legendaarinen Yökatrilli Petri Kauppisen ja JPP:n johdolla kuuluvat tuttuun tapaan myöhäisiltojen ohjelmaan. Viikon päätöstanssit soittaa Suomen suurin pelimanniorkesteri Orivesi All Stars lauantai-iltana.

Yli 550 esiintyjäryhmää

Pelimanniohjelman suosio yllätti alkuvuodesta, kun jo tammikuussa tuli poikkeuksellisen paljon ilmoittautumisia. Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki iloitsee siitä, että pelimannit ovat todella runsain joukoin liikkeellä.

– Tulossa on yhteensä yli 550 esiintyjäryhmää. Tämän vuoden maakuntateema on Keski-Suomi, ja sieltä on tulossa innostunutta porukkaa kokonaisten perheiden voimin, Hakamäki kertoo.

Elävän perinnön piste toimii koko viikon aineettoman kulttuuriperinnön järjestäjien ja harrastajien kohtaamispaikkana festivaalialueella. Siellä pääsee tutustumaan tänä vuonna tukkilaisperinteeseen, saunakulttuuriin sekä neulomiseen ilmiönä. Saunakylässä festivaalivieraat voivat jopa poiketa löylyihin.

Maakuntaneuvos Viljo S. Määttälä vaikutti merkittävästi kansanmusiikkijuhlien syntyyn ja kehitykseen. Näyttelijä Panu Valon dramatisoima katselmus kaustislaisen pelimanni¬musiikin taikavaikutuksesta on kyläläisten kunnianosoitus sata vuotta sitten syntyneen toholampilaisen muistolle. Esitys nähdään torstaina ja lauantaina Keskipohjanmaa-areenalla.

Festivaalin kattauksesta löytyy myös vahva koko perheen ohjelma. Lasten Kaustisen lisäksi nuori festivaalikansa ilahtuu varmasti, kun Pikku Kakkosesta tutut juontajat nousevat Areenan lavalle. Tuomo Rannankari esiintyy oman orkesterinsa kanssa tiistaina sekä Susanna Volanto keskiviikkona Laitakaupungin orkesterin kanssa, joka soittaa toisen kerran keskiviikkona The Voice of Finlandin viime vuonna voittaneen Sussu Erkinheimon yhtyeenä.

Uudet mestaripelimannit julkistetaan perinteiseen tapaan avajaispäivänä maanantaina. Silloin alkavat myös valtakunnan kovatasoisimman kansanmusiikkikilpailun huippuhetket, kun Konsta Jylhä -kilpailun semifinaali käynnistyy 12. kerran.

Uusi telttakylä lähellä

Majoitusratkaisuja löytyy paljon Kaustiselta, naapurikunnista ja Kokkolasta. Siirtyminen paikasta toiseen onnistuu mukavasti festivaalibussilla, joka liikennöi tarkalla aikataululla yötä päivää Kaustisen ja Kokkolan välillä.
Festivaalialueen tuntumasta on jo myyty loppuun kaikki Hotelli Kaustisen huoneet, leirintäalueen mökit, caravan-paikat ja viralliset telttapaikatkin. Niinpä Kaustisen Kehitys Oy:n hotellipäällikkö Terhi Väkeväinen alkoi miettiä, miten voisi kehittää lisää majoituspaikkoja.
– Leirintäalueen viereen pellolle nousee nyt ensimmäistä kertaa telttakylä, jossa voi nyt siis olla pedattu retkisänky valmiina: täkit, tyynyt ja lakanat. Hotellin palvelut ovat telttamajoittujien käytössä, ja kylän yhteyteen tulee konttivessoja ja -suihkuja.
Luksusteltoissa on retkisängyt, ja niihin voi majoittua 1–4 henkeä. Retkipatjoilla ja makuupusseilla yhteen telttaan mahtuu jopa 12 henkeä. Teltat varataan aina koko teltta kerrallaan.
– Koitetaan saada näin Kaustiselle lisää majoituspaikkoja. Ja kyllä omalla pienellä teltalla mahtuu aina jonnekin, Terhi Väkeväinen lupaa.

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään 56. kerran 10.–16. heinäkuuta Kaustisella Keski-Pohjanmaalla. Ajankohtaista tietoa löytyy osoitteesta Kaustinen.net sekä mobiilisovelluksesta. Telttakylään voi tutustua osoitteessa Hotellikaustinen.fi.

 

Lue myös:
Iki-Turso, vuoden yhtye 2023
Showcase-yhtyeet 2023