Festivaalin aloitussoitto vuonna 2018. (Kuva: Risto Savolainen)
Suomi jätti tänä keväänä Unescolle esityksen kaustislaisen viulunsoiton lisäämiseksi ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon – maailmanlaajuisen huomion kohteeksi. Valmistelussa oli vahvasti mukana koko kaustislainen soittaja-, tanssija-, laulaja- ja muu joukko. Lähes kaksivuotisesta prosessista ja kaikenlaisesta asiaan liittyvästä kerrotaan hakemusblogissa. Myös hakemusvideo kannattaa katsoa.
Lyödäänkö siis joulun 2021 alla kaustislaisten pelimannien persuksiin komea Unesco-leima, joka nostaa heidät korokkeelle ihailtaviksi? Tuleeko Kaustisen kansanmusiikkijuhlista kaustislaisen kansanmusiikin juhla, jossa muu on jotenkin vähempiarvoista lisuketta?
Kaustislaiset ovat varmaankin olleet juhlilla jonkinlaisessa erityisasemassa aina, kiitos kotikenttäedun, soittajien määrän, spektaakkelimaisten yhteisnumeroiden, paikkakunnan myyttiseksi kohonneen maineen sekä Konsta Jylhän tapaisten kärkihahmojen. Tapahtuma perustettiin aikanaan kaustislaisen perinteen ympärille ja sen varaan, ja moni kokee sen edelleen festivaalin sydämeksi.
Se, mitä seuraavina vuosina tapahtui, taisi kuitenkin olla yllätys vähän kaikille. Kaustiselle vaelsi soittajaa suunnasta jos toisestakin, sadoittain, tuhansittain, ja on vaeltanut siitä lähtien. Perustamisvaiheessa ajateltiin kyllä suuria, mutta nähtiinköhän, että festivaalista tulisi kansanmusiikkiväen Mekka, jokaiselle yhtä lailla kuuluva pyhiinvaelluskohde?
Juhlilla käy iso joukko vakiintuneita soittaja- ja kuulijaporukoita, joilla on omat reittinsä, rutiininsa ja rituaalinsa. He eivät pyöri kaustislaisten napojen ympärillä vaan ovat kotiutuneet, tehneet festivaalista omannäköisensä, kotikenttänsä siinä kuin paikallisetkin. Kaustislaisilla ei ole monopolia Kaustiseen, kaikkien onneksi.
Ehkä kaustislaiset nauttivat (keskipohjalaiseen tyyliin pääosin salaa) pienestä erityisasemastaan, mutta he taatusti nauttivat myös siitä, miten kaikki muutkin ovat ottaneet festivaalin omakseen. Festivaalin peruunnuttua tältä vuodelta kaustislaiset, muutkin kuin kassakoneenkäyttäjät, ikävöivät vieraitaan vähintään yhtä paljon kuin vieraat Kaustista.
Unesco-leima houkuttelee toivottavasti tulevaisuudessa paljon uusia ihmisiä kiinnostumaan kaustislaisesta perinteestä ja sitä kautta myös festivaalista. Ehkä he tulevat katsomaan ”kuuluisaa” asiaa, joka on laitettu oikein Unescon luetteloon. Mitä tapahtuu, kun he tulevat?
He toki näkevät kaustislaista musisointia mutta he näkevät myös kaiken muun. Kukaan ei festivaalille tullessaan välty siltä valtavalta luovuuden, musisoinnin ilon ja vuorovaikutuksen kollektiiviselta pyörteeltä, joka tekee juhlista juhlat. Se nostaa kaustislaistenkin soiton vielä enemmän siivilleen kuin jos se soisi yksinään, eikä se katso, mistä kukin soittaja on kotoisin. Ei ole mitään syytä epäillä, ettei näin olisi tulevaisuudessakin.
Teksti:
Lauri Oino
Tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti