Ayla Brinkmann oppi Kaustisella, että kansanmusiikki on kaikkien ihmisten juttu.
Kun Ayla Brinkmann ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten lähti Kaustiselle festivaaleille, hän ei oikeastaan yhtään tiennyt, mihin oli menossa. Toki hän teoriassa tiesi, että on olemassa Kaustinen, jossa järjestetään jotakin kansanmusiikkitapahtumaa. ”Minulla ei kuitenkaan ollut käsitystä Kaustisesta eikä siitä, mitä kaikkea kansanmusiikki pitää sisällään”, Brinkmann toteaa.
Hän lähti mukaan jyväskyläläisessä Ruamjai-kuorossa laulavien kavereiden houkuttelemana. Tuossa vaiheessa osallistuminen kansanmusiikkijuhlille oli usein kesätöissä oleville tai muuten kiireisille opiskelijoille vapaaehtoista, ja vain pienehkö porukka esiintyi festivaaleilla matalalla profiililla. Kerta kerran jälkeen Kaustisella kävijöiden hehkutus sai yhä useampia innostumaan. ”Kuorossa on kivasti kasvanut sellaista Kaustis-kihinää”, Brinkmann kuvailee. ”Kaustisesta on tullut tärkeä osa kuoron toimintaa ja suorastaan kesän kohokohta, jota monet odottavat.”
Kun Ayla Brinkmannilla oli aiemmin ollut epämääräinen käsitys siitä, mitä kansanmusiikki oikeastaan on, Kaustisella hänelle alkoi selvitä, miten laaja käsite se itse asiassa on. Esimerkkinä laaja-alaisuudesta hän mainitsee tänä vuonna ensimmäistä kertaa kuulemansa Suistamon sähkö -yhtyeen. Ilmapiiri on Kaustisella Brinkmannin kokemuksen mukaan sellainen, että ihmiset ovat hyvällä tavalla uteliaita ja kiinnostuneita siitä, että perinnettä uudistetaan ja sekoitetaan erilaisia elementtejä. ”Sellainen ei ole itsestään selvää”, hän sanoo. ”Asenteet voisivat olla paljon jähmeämpiäkin. Sen sijaan täällä voi nähdä kunnianosoituksia vanhoille perinteille, todella tuoreella tavalla toteutettuina.” Sellaista Ayla Brinkmann koki Perpeetuum Lokomobilen esityksessä, joka oli samalla kertaa sekä ikiaikainen että uusi.
Erityisesti Brinkmannille kirkastui festivaaleilla, keille kansanmusiikki kuuluu. ”Kaustisella kansanmusiikki on aidosti kaikkien ihmisten juttu”, hän selittää. ”Vaikka varhaisteinejä ei ehkä ole täällä erityisen paljon, niin silti voi sanoa, että Kaustisen festareilla on kaiken ikäisiä ihmisiä.”
Tällä kertaa Brinkmann on Ruamjain ohella mukana toisessakin kokoonpanossa. Viime kesänä sattui nimittäin niin, että Massikalla Pekka Strengin kappaleita soittaneen bändin innoittamana porukka intoutui tanssimaan ja lopuksi kiipeämään viereiseen koivuun. Yksi yhtyeen jäsen riemastui tästä niin, että ehdotti yhteisen orkesterin perustamista. Yhteystiedokseen hän mainitsi vain olevansa Hailuodon kirjastonhoitaja. Niinpä kevättalvella pelimanni-ilmoittautumisen ollessa ajankohtainen Jyväskylässä kommuunissa syntynyt kotiorkesteri otti yhteyttä tähän kirjastonhoitajaan, Kari Blomsteriin. Nyt festivaaleilla esiintyy yhtye nimeltään Wivi Lönnin kadulla soi Pekka Streng. Yhtyeeseen kuuluvat neljän kommuunikaveruksen lisäksi yhden saksalainen poikaystävä sekä Hailuodon kirjastonhoitaja ja tämän kaksi muusikkoystävää. ”Teemme tavallaan Kaustiselle kunniaa”, Brinkmann ajattelee. ”Tämä on minusta juuri sellaista, mitä Kaustisella voi parhaimmillaan tapahtua.”
Ayla Brinkmann on myös alkanut uudestaan soittaa poikkihuiluaan. ”Jamiworkshopit ovat tosi mukavia, koska ohjelmisto on juuri sen verran vaikeaa, että joudun keskittymään kovasti. Huilun soittaminen tuo myös sopivaa vaihtelua laulamiselle.”
Tämän vuoden yksi kohokohta on ollut romanialaisen Taraf de Haïdouks -yhtyeen väkevä romanimusiikki. Viime vuodesta jäi erityisesti mieleen Kilema, joka vetosi Brinkmanniin voimakkaasti ja jäi myönteisenä kokemuksena mieleen. Yhtyeen soittimet olivat lentojen jäljiltä hukassa jossakin Keski-Euroopassa, ja Kaustisen esiintymistä varten haalittiin kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia instrumentteja soitinrakentajien ja kansanmuusikoiden verkostojen avulla. Katastrofin ainekset sisältänyt päivä päättyi sympaattiseen konserttiin. ”Eikä sillä ollut mitään tekemistä soittimien katoamisen kanssa”, Brinkmann sanoo. ”Kilema ei kerännyt sympatiapisteitä, vaan soitti oivaltavaa musiikkia sisältäneen täysipainoisen keikan.” Erityisen piirteen konserttiin toi Kileman ohjelmistossa ollut Shosholoza-laulu, joka oli hänelle tuttu jo lapsuudesta. Brinkmann kasvoi nimittäin Etelä-Afrikassa, sillä hänen isänsä on kotoisin Kapkaupungista.
Nyt jo viisikymmenvuotias Kaustisen kansanmusiikkijuhla on avannut nuorelle Ayla Brinkmannille uusia ovia. Tämä uskoo, että festivaalit jatkuvat ja kansanmusiikki uudistuu. ”Mahdotonta kuvitellakaan, että tämä kaikki loppuisi.”