Tiedote 29.6.2017

Kaustisen festivaalilla nostalgia lyö kättä modernin showkansantanssin kanssa, karjalainen tanhuperinne kohtaa läntisen ja purppurin vuoroja ja häätanssien askeleita harjoitellaan lauantain suurta hääjuhlaa varten. Yleisöä tanssitetaan tanssituvissa ja kunnon yleisötansseissa paitsi isolla areenalla, myös pitkästä aikaa Penttilän sillalla. Taitavat tanssiryhmät Tsekistä ja Serbiasta tuovat juhlille tuulahduksen omia perinteitään.

Tanhukapinalliset Jukarainen ja Hässäkkä

Suomalaista tanhuperinnettä parhaimmillaan edustaa mestarikansantanssija Hannu Nipulin kokoama tanssikonsertti Helvi Jukaraisen parhaat. Helvi Jukarainen oli 1900-luvun keskeisiä kansantanssivaikuttajia. Aikansa radikaali joutui vielä 1940-luvulla tekemään omia koreografioitaan salaa perinnepuritaaneilta, joiden mielestä ”oikeaa” kansantanssia olivat vain keruumatkoilta ”löydetyt” ja muistiinmerkityt tanssit. Jukaraisen tanssisommitelmat ovat kuitenkin niin perinteisiä, ettei niitä juuri ”oikeaoppisista” tanhuista erota. Jukaraisen rakastetuimpia koreografioita Ristilaukasta Juhlavalssiin nähdään Keskipohjanmaa-areenan tanssikonsertissa lauantaina 15.7. kello 16. Niitä esittävät Lahden Tanhuujien Riijarit, Mallusjoen kansantanssijat, Nurmijärven Pörriäiset sekä Kaustisen Ottoset.

Mitähän tuumaisivat Jukaraisen tansseja aikanaan paheksuneet perinteen vartijat oululaisen kansantanssiryhmä Hässäkän tanssiteoksesta? Elsa Antikaisen and Hanna Poikelan koreografia, Hässäkkä goes Ultra Bra, vyöryy 25 tanssijan ja muusikon voimalla Keskipohjanmaa-areenalle perjantaina 14.7. puolilta öin. Samaan syssyyn käynnistyy Iltavilli, joka lupaa tanssikansalle kreisibailumeininkiä Petri Kauppisen villitsemänä. Iltavillin pidetty isoveli, legendaarinen Yökatrilli pyöräytetään torstaina 13.7. kello 23.15. Jo vuosien ajan on ihmetelty, miten mahdoton alkukaaos etenee lopulta suhteellisen säntillisiin kuvioihin mestarikansantanssija Antti Savilammen komennossa ja JPP:n kiihtyvässä poljennossa.

Nauti tanssikonserteista ja antaudu itsekin vietäväksi

Keskipohjanmaa-areenalla on koti- ja ulkomaisten tanssiryhmien silmäkarkkia tarjolla päivittäin. Esimerkiksi Kansantanssin Itä-Länsi -ottelu perjantaina 14.7. kello 15 esittelee rikasta karjalaista tanssiperinnettä lappeenrantalaisen Rajan Nuorten kolmen tanssiryhmän voimin. Länsi-Suomesta siihen vastaavat Oulun Polokkarit ja tietysti Kaustisen omat Ottoset, joiden 200-päisestä joukosta riittää esiintyjiä koko viikolle.

Viikon aikana esitellään myös Suomen eri alueiden purpureita ja häätansseja. Kaustislaiseen purppuriperinteeseen voivat tanssijat perehtyä Keskipohjanmaa-areenalla torstaina kello 10 ja Kallioklubilla klo 14.30. Soittajille on oma työpajansa Cafe Mondossa torstaina ja perjantaina kello 11.30 alkaen. Purppuriworkshop järjestetään Kallioklubilla perjantaina kello 12–15. Annetuilla opeilla tohtinee osallistua lauantain hääseremonioihin kuuluvaan yleisöpurppuriin.

Yleisö pääsee opiskelemaan kotimaisia ja kansainvälisiä tanssiaskelluksia ohjatuissa tanssituvissa ja workshopeissa pitkin viikkoa. Ja tietysti ohjelmassa on myös perinteisiä yleisötansseja. Esimerkiksi nostalgiset Siltatanssit järjestetään pitkän tauon jälkeen Penttilän sillan kupeessa keskiviikkona 12.7. kello 18-21. Tahdin takaavat Kaustisen Torviseitsikko ja Ameriikan poijat (USA), JPP ja T for Three.

Kansainvälistä väriä tanssiohjelmistoon tuovat tsekkiläinen kansantanssiryhmä Javorina ja Kotar sekä serbialainen Mladost Avala. Molemmat ryhmät esiintyvät maanantaista keskiviikkoon ja Mladost Avala vielä torstainakin.

Tanssipoiminnat viikon ohjelmasta:

MAANANTAI
Eurooppa tanssii, Tsekki ja Serbia klo 20-21, Keskipohjanmaa-areena
Aapintuvan pelimannien tanssit klo 22-22.45, Keskipohjanmaa-areena
T for Three, tanssitunnelmaa 50-60-luvun sävelin klo 22.45-23.45, Keskipohjanmaa-areena

TIISTAI
Mukulamatinea klo 13-14.15, Keskipohjanmaa-areena
Kansantanssin Surf & Turf, Tsekki, Serbia ja Vinkkarit klo 19-20, Keskipohjanmaa-areena
Décadas – flamencon voimaa klo 20.30, Kaustinen-sali

KESKIVIIKKO
Kulttuurit kohtaavat, mm. Tsekki ja Serbia klo 14.30-16, Keskipohjanmaa-areena
Siltatanssit klo 18-21 Penttilän sillan kupeessa
Purpurista polkkaan, Purpuridansarna ja Ottosten ryhmät klo 19-20, Keskipohjanmaa-areena
Yleisötanssit, Lasse Hoikka & Souvarit klo 21-22.15, Keskipohjanmaa-areena

TORSTAI
Ja sitte me vasta tanhuthinki, Kaustisen nuorisoseuran 200 hengen tanhujoukkue ystävineen klo 13-14.15, Keskipohjanmaa-areena
Kansainvälinen iltapäivä, mukana mm. Serbian tanssiryhmä klo 15-16.30, Keskipohjanmaa-areena
Yökatrilli, Antti Savilampi ja JPP klo 23.15-00.15, Keskipohjanmaa-areena

PERJANTAI
Kevyesti keskellä päivää, Rajan Nuoret, JunioriOttoset, Koplaus klo 13-14, Keskipohjanmaa-areena
Kansantanssin Itä-Länsi -ottelu klo 15-16.15, Keskipohjanmaa-areena
Hässäkkä goes Ultra Bra ja Iltavilli klo 00.15-01.30, Keskipohjanmaa-areena

LAUANTAI
Helvi Jukaraisen parhaat klo 16-17.15, Keskipohjanmaa-areena

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Tiedotuspäällikkö Tove Djupsjöbacka
p. 040-6585340
press(at)kaustinen.net