Vaikka festareille tullaan pitämään hauskaa, monilla juhlavierailla on silti seuranaan myös elämän kipeät kokemukset. Niiden sanallinen jakaminen oli tänä vuonna mahdollista kasvokkain itku-workshopissa. Keräsin festariyleisöltä itkujen aiheita ruokalan aulassa olevaan laatikkoon. Kynään ja paperiin tarttui kymmenisen ihmistä. Koskettavat aiheet inspiroivat minua sepittämään itkuja, joita esitin perjantaiaamuna Kansantaiteenkeskuksessa. Itkutyöpajassa viisitoista ihmistä kertoi suhteestaan itkuun ja sen […]
Kaustinen kasvoi sateesta huolimatta
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijämäärä jatkoi edelleen kasvuaan sekä myytyjen lippujen että kokonaiskäyntimäärän osalta. Pääsylippuja myytiin kaikkiaan 16 743 kpl (v. 2015 15 740 kpl) ja kokonaiskäyntimäärä oli 42 892 (v. 2015 39 351). Kokonaiskäyntimäärän kasvuun vaikutti ennen kaikkea yhä edelleen kasvanut pelimannien määrä juhlilla. 4375 pelimannia, tanssijaa ja laulajaa vietti juhlilla keskimäärin neljä päivää. Muita esiintyjiä […]
Pelimannivastaavan päiväkirja
Lauantaina 16.7.2016 Toimisto alkaa rauhoittua. Klo 13.00. Päivän erikoisjärjestelyt on hoidettu, on täyteläisen hiljainen hetki ensimmäistä kertaa koko viikkoon. Suorastaan ihanaa, saa keskittyä asioihin rauhassa. Käytävästä kuuluu Slavonic Tractorin harjoitukset. Jos en ehdi käymään konsertissa, sainpa ainakin käydä treenihuoneessa ja saada korvat ja sielun täyteen bulgarialaista naiskuorolaulua. Taisin käydä taivaassa, koska olen aina sanonut, että […]
Early blind bird -tarjous!
Viikkolippu vuoden 2017 juhlille tästä päivästä alkaen ensi perjantaihin 22.7. saakka 109 € (norm. 150 € / 170 €)! Tarjousliput myynnissä tänään lauantaina 16.7. porteilla ja musiikkilukion lipputoimistossa sekä sen jälkeen vielä perjantaihin 22.7. saakka myös Lipputoimiston verkkokaupassa. Kaustinen juhlii, juhli meidän kanssamme!
Vuonna 2017 Kaustisella on monta syytä juhlia
Tämän vuoden Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vasta lopetellaan, mutta samalla katsotaan jo tulevaisuuteen. Vuonna 2017 on monta syytä juhlaan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 50. kerran ja lisäksi Suomi juhlii 100-vuotissyntymäpäiviään. Vuoden 2017 festivaalipitoja juhlitaan kokonaisen seitsemän päivän ajan, kun myös sunnuntai on Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla täysipitoinen tapahtumapäivä. Suomen täyttäessä 100 vuotta kansanmusiikkijuhlien teema on Pidot. Pidot on kautta vuosisatojen […]
#kaustinenfmf #festival #countryside
Kolme vuotta asuin täällä, mutta silti vasta nyt näen sen hetken vuodesta, kun Kaustinen oikeasti herää henkiin. Festareita on nyt takana (omalta osaltani) kolme päivää ja vielä olis tämä ja huominen jäljellä. Pakko kuitenkin tässä vaiheessa hehkuttaa! En koskaan tiennyt, kuinka yhteishenkinen, omaperäinen ja monikulttuurillinen meininki täällä on! Lähes jokainen nurkka koko kunnasta on otettu […]
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tunnelma tiivistyy
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat etenee vankasti viikonloppua kohden. Perjantaina ja lauantaina ohjelmaan mahtuu runsaasti tanssiohjelmaa ja tanssittamista, kansainvälisiä vieraita sekä kotimaisia eturivin artisteja kuten Anssi Kela, joka villitsee varmasti Kaustisen tarinoillaan ja vakuuttavalla lavaesiintymisellään. Musiikin sielu Madagaskarilta Lauantai-illan Keskipohjanmaa-areenalla päättää uusi tuttavuus Kaustisen festivaaliyleisölle, nimittäin madagaskarilainen Kilema. Energistä maailmanmusiikkia soittavan yhtyeen ytimessä on laulaja-lauluntekijä Kilema, ”Madagaskarin sielu”, […]
Kansanmusiikkijuhlien ohjelmaan mahtuu niin kainuulaisia kuin vaivaisukkoja
Kaustisella soi kansanmusiikki ja näkyy kansantanssi, mutta tapahtuman yhteydessä on tarjolla muutakin kävijöitä innostamaan. Lauantaina 16.7. Tour de Vaivaisukot -tapahtumassa yhdistyvät kulttuurimatkailu ja pyöräilyharrastus, ja samana päivänä Kaustisen keskustassa voi kokea myös vanhojen autojen ja muiden menopelien kulkueen, kun Kaustisen mobilistit ja Harley Davidson Club Finland yhdistävät voimansa paraatissa Kaustisen kirkonkylällä klo 13.30. Vaivaisukot ovat […]
Perinnearkun juhlamarssikilpailun voittajaksi Suvi Oskala
Perinnearkku ry:n järjestämä juhlamarssikilpailu huipentui tänään keskiviikkona 13.7. Kaustisella soitetussa finaalissa. Kilpailun tarkoituksena oli juhlistaa meneillään olevaa Perinnearkku ry:n kymmenvuotisjuhlavuotta ja löytää uusia pelimannityylisiä marssisävellyksiä. Kilpailussa jaettiin 800, 500 ja 150 euron palkinnot seuraavasti: Ensimmäinen palkinto 800 euroa: Suvi Oskala sävellyksellä Perinnearkun juhlamarssi Toinen palkinto 500 euroa: Silja Kuoppala sävellyksellä Marssi mereltä Kolmas palkinto […]
Kaustisella mestareita ja kisällejä – ja Kekkonen mielikuvitusmaisemissa
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat jatkuvat vauhdikkaina. Kotimaista ja kansainvälistä ohjelmaa on tarjolla 27 esiintymispaikassa, soitto soi ja tanssi jatkuu aamusta pikkutunneille. Torstaina ensi-iltansa saa perinteinen Kaustisen kavalkadi. Tällä kertaa aiheena on presidentti Kekkosen vierailu Kaustisella vuonna 1974, kun hän vihki Pelimannitalon käyttöön. ”Näytelmä liikkuu eniten mielikuvitustasolla”, toteaa ohjaaja Anna-Kaisa Kettunen. ”Kaustislainen isäntä ja emäntä miettivät, millaista olisi […]