Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla liehuvat jälleen monen maan liput. Suomen lisäksi esiintyjiä on tulossa yhteensä 19 maasta, mukana sekä kansainvälisesti merkittäviä artisteja että innokkaita pelimanneja. Heidän joukossaan on muun muassa pitkän linjan haitaritähti, englantilainen Karen Tweed. Hän muodostaa yhdessä suomalaisen Timo Alakotilan kanssa upean May Monday -duon, joka esiintyy Kaustisella festivaaliviikon maanantaina ja tiistaina.

Pohjoismainen ulottuvuus on perinteiseen tapaan hyvin edustettuna festivaalin ohjelmassa. Esimerkiksi ruotsalainen Massivet-yhtye tarjoaa takuuvarmasti menevää kansanmusiikkia, toinen jalka tanssilattialla ja toinen konserttilavalla. Vihdoin Kaustiselle saadaan myös hehkutettu Basco-yhtye Tanskasta. Moninkertaisesti palkitun yhtyeen musiikki on sekä herkkää että menevää, ja sen muusikot nähdään festivaalilla myös useassa duokokoonpanossa. Kallioklubilla vietetäänkin perjantaina 15.7. duo-iltaa, jolloin esiintyjien joukossa on muun muassa Bascon busukisti Ale Carr Kaustisen oman Esko Järvelän kanssa. Samassa duojen illassa esiintyvät myös kelttimusiikin kovat nimet, multi-instrumentalistit Troy MacGillivray ja Tim Edey.

Kaustisella kuullaan myös meänkieltä, kun WAO-yhtye ammentaa Pohjois-Ruotsissa asuneen Vilho Akseli Ollikaisen perinnöstä. Kotiseutunsa tunnetuimpien pelimannien rinnalla yhtyeessä soittaa suomalainen kansanmuusikko, monipuolinen Arto Järvelä.

Vanhoja ja uusia tuttavuuksia

Programproducent Anni Järvelä hehkuttaa useita viikon esiintyjiä, joista joidenkin uusintavierailuja on odotettu vuosikausia. Ihastusta on herättänyt esimerkiksi legendaarisen petroskoilaisen Santtu Karhu ja Talvisovat -yhtyeen saapuminen juhlille loppuviikolla. ”He eivät ole esiintyneet täällä pitkään aikaan, mutta vanhaa fanikantaa on selvästi olemassa”, Anni Järvelä kertoo. ”Yhtye tuo Kaustiselle uuden elektrofolk-ohjelmansa nimeltä ElectroSampo.”

Yksi huippuvieraista on itävaltalainen Federspiel, seitsenhenkinen vaskiyhtye, jonka soitossa yhdistyvät taito, luovuus ja spontaanisuus. Yhtyettä pääsee kuulemaan niin Keskipohjanmaa-areenalla, Kaustinen-salissa kuin Lastenteltalla. Italialainen haitaristi Filippo Gambetta tarjoaa yhdessä kanadalaisen pianisti Emily Stamin kanssa kuulijoille virtuoottisen hienostunutta soittoa.

Festivaalin viimeisen illan lauantaina 16.7. päättää uusi tuttavuus, Madagaskarilta lähtöisin oleva, nykyään Espanjassa vaikuttava Kilema. Perinnesoittimien ja keinahtelevien rytmien sävyttämä energinen musiikki soi rennosti Kileman ja hänen yhtyeensä käsittelyssä.

Nepalilaiset muusikot tukikiertueella

Huomionarvoinen esiintyjä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on nepalilainen yhtye Kanta dAb dAb. Suomalainen muusikko Vilma Timonen on työskennellyt Nepalissa jo usean vuoden aikana, ja nepalilaismuusikot esiintyvät sekä omassa konsertissaan että yhdessä Vilma Timonen Quartetin kanssa.

”Viime vuonna Nepalin maanjäristys tuhosi kaiken muun lisäksi myös soittimia ja harjoitustiloja, eli kansanmusiikkiperinteen säilyttäminen ja kehittäminen on tällä hetkellä vaarassa”, kertoo Anni Järvelä. ”Tämä ryhmä muusikoita kiertää nyt Eurooppaa lahjoittaen keikkapalkkioitaan Nepalin musiikkikentän jälleenrakentamiseen.” Nepalilaisvieraat nähdään Kaustisella tiistaina 12.7. ja keskiviikkona 13.7.

Pelimanneja ja tanssijoita koko maailmasta

Kansantanssin riemuvuotta vietetään koko vuoden 2016 ajan, ja Kaustisella koetaan tuttuun tapaan myös kansainvälisen kansantanssin riemua. Tänä vuonna tanssivieraita tulee Latviasta (Folk Dance Group Peda) ja Portugalista (Grupo Folclórico das Lavradeiras da Meadela).

Myös pelimannien joukossa on mukana muusikoita eri puolilta maailmaa. ”Australia, Itävalta, Saksa, Ruotsi, Viro, Kanada, Iso-Britannia, Irlanti”, luettelee pelimannivastaava Salla Seppä. ”Viime vuoteen verrattuna ryhmät ovat hiukan pienempiä, mutta maita on muutama enemmän edustettuna. Mukana on muun muassa kovassa nosteessa oleva ruotsalais-virolainen Folk och Rockare ja australialainen The Wanton Shillelaghs.”

 

Mer information:

Presschef

Hilkka Rauhala

p. 040 6585 340

press@kaustinen.net