Mestaripelimanni Mauno Järvelä soittaa videokameran edessä kotonaan Järvelän kylässä Kaustisella pääsiäislauantaina kello 14 ja kutsuu kaikkia musiikin ystäviä mukaan suureen yhteissoittoon – samalla hetkellä tai omaan tahtiin. Kuva: Krista Järvelä


Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestää pääsiäisenä yhteissoittotapahtuman eli puskasoiton verkossa mestaripelimanni Mauno Järvelän johdolla. Tuhannet pelimannit saavat nuotit etukäteen ja voivat soittaa mukana missä tahansa maailmassa kello 14 pääsiäislauantaina 11. huhtikuuta.
– Ensi lauantaina voi siis vain tarttua omaan soittimeensa ja liittyä kaustislaiseen aloitussoittoon Maunon antaessa kotoaan tahdin suorassa lähetyksessä. Videon voi katsoa milloin vain myös myöhemmin. Jokainen voi halutessaan kuvata oman soittonsa ja jakaa videon tai valokuvan ryhmään muiden iloksi, festivaalin ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo. 
– Vielä ei tiedetä, miten festivaalin järjestäminen onnistuu ensi kesänä. Kerromme yleisölle heti, kun tiedämme tulevasta jotakin varmaa. Sillä välin, kohdataan ja ilahdutetaan toisiamme verkon kautta. Ainahan me voimme soittaa yhdessä!
Puskasoitto tarkoittaa festivaaleilla sitä, että kuka tahansa voi soittaa yksin, tutulla porukalla tai vieraiden kanssa jossakin rauhallisessa nurkassa.
– Viime kesänä festivaaleilla oli yli 4000 pelimannia esiintymässä. Kyllähän me melkein kuullaan toistemme soitto vain ajatuksenkin voimalla. Minä aion itse osallistua oman viuluni kanssa ja houkuttelen muunkin perheen mukaan soittamaan, Hakamäki kertoo.

Ryhmä kerää myös muistoja
Uuden Facebook-ryhmän nimi on My Kaustinen, ja siihen voi liittyä koska vain. Ryhmään ovat kaikki Kaustisen ystävät tervetulleita, ja sieltä löytyvät myös pääsiäisen yhteissoiton nuotit. Pelimanneille lähetetään kutsuja myös sähköpostitse.
Ryhmässä voi jakaa festivaalimuistoja – tarinoita, valokuvia, videoita – tai kotona kuvattuja esityksiä milloin vain pääsiäisen jälkeenkin. Kaikenlaiset musiikilliset tervehdykset sopivat joukkoon.
– Päätimme ottaa somekäyttöön nyt uudet aihetunnisteet #mykaustinen, #minunkaustinen ja #mittkaustinen. Niitä voi käyttää myös muualla somessa, jotta löydämme paremmin toistemme viestit.
Pääsiäisenä kotona kuvattaviin esityksiin voi halutessaan kirjoittaa lisäksi myös tunnisteen #pääsiäisenpuskasoitto

Share This