Konsta Jylhä -kilpailun 2015 finalistit selvisivät

Konsta Jylhä -kilpailun maanantaina 6.7. käydyistä alkueristä loppukilpailuun selvisivät seuraavat osallistujat. Perinnesarja: Jukka Hynninen Leija Lautamaja Onni Rajaniemi Tomas Takolandet Vapaa sarja: Kari Kuosmanen Tiina Louneva & J-P Piirainen Tero Pajunen...

Kolme uutta mestaripelimannia valittu

Mestaripelimanni on arvonimi, jonka Pro Kaustinen ry myöntää henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkiharrastusta. Vuonna 2015 arvonimen saa kolme henkilöä: Jussi Huovinen...

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ennakkomyynti kasvoi

  Kaustisen kansanmusiikkijuhlat käynnistyvät tänään maanantaina 6. heinäkuuta 48. kerran. Kaustinen on Suomen kansanmusiikin ja kansantanssin keskeisimpiä paikkoja, ja jokakesäiset festivaalit tuovat paikalle matkailijatulvan. Tämän vuoden kävijämäärän suhteen...

Varaslähtö Kaustisen kansanmusiikkijuhliin Kreetan kierroksella

Eräänlainen festivaalikulkue nähtiin sunnuntaina Kaustisen kirkonkylällä, kun satapäinen osallistujajoukko juoksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlat käyntiin ensi kerran järjestetyllä Kreetan kierroksella. Juoksu startattiin kansantanssista ponnistavan...

Festivaalibussi kulkee nyt myös Halsualta

Kaustisen kansanmusiikkijuhlille tulevien matkantekoa on helpotettu entuudestaan. Festivaalibussi kulkee paitsi Kaustisen ja Vetelin alueilla sekä Kokkolasta, nyt uutena palveluna myös Halsualta. Sininen linja kulkee Kaustisella Nikulasta Känsälän, Puumalan ja...