Aoide voitti Konsta Jylhä -kilpailun. Kuva Lauri Oino.

Yhdeksännen valtakunnallisen Konsta Jylhä -kilpailun on voittanut Aoide. Yhtyeen jäsenet Heli Hartikainen, Minttu Hellstén, Essi Hirvonen ja Jenni Venäläinen vakuuttivat tuomariston intohimoisella esityksellään. Tämänvuotisen kilpailuteeman, muinaissuomalaisen musiikin syvällisestä ymmärryksestä yhtye sai niin ikään kiitosta.

Sekä toinen että kolmas sija jaettiin kahden yhtyeen kesken. Toiseksi sijoittuivat Silvo Vatanen ja Jarmo Romppanen duo sekä The Mystic Revelation of Teppo Repo. Kolmas sija jaettiin yhtyeille Duo Selina ja Sumu. Erikoispalkinnon sai The World Mänkeri Orchestra muinaissuomalaisen musiikin ja soitinrakennuksen eteen tehdystä pitkän linjan työstä.

Finaali käytiin Pelimannitalossa Kaustinen Folk Music Festivalin yhteydessä tiistaina 10.7.2018. Konsta Jylhä -kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Palkintosummana jaettiin yhteensä 10 000€, josta voittajayhtye sai 3000€.

Mer information:
Miia Palomäki
tuottaja, Konsta Jylhä -kilpailu
konstajylhakilpailu@gmail.com
044 353 9827