Konsta Jylhä -kilpailu on suunnattu tällä kertaa 2-4-henkisille instrumentaaliyhtyeille teemalla muinaissuomalaisuus. Finaalitaisto väännetään festareilla ma-ti 9.-10.7.!

Yhdeksäs valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu kisataan teemalla varhaisempi suomalais-karjalainen kansanmusiikki, jota on kutsuttu mm. muinaissuomalaiseksi tai kalevalaiseksi. Perinteeseen kuuluvia alueita ovat esimerkiksi koverrettujen kanteleiden, jouhikon ja paimensoitinten seka runolaulun perinteet. Kilpailu järjestetään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 9.–10.7.2018.

 

– Kilpailun teemana on nyt ensimmäistä kertaa kansanmusiikkimme varhaisin kerrostuma. Tuntuu hienolta saada päivitys siihen, miltä arkaainen kalevalainen soitinmusiikki kuulostaa juuri nyt, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha.

Kuva: Konsta Jylhä -kilpailun 2017 voittaja MÄSÄ-duo tuulettaa. Lauri Oino/Kansanmusiikki-instituutin kuva-arkisto.

Kilpailuun voivat osallistua 2–4-henkiset instrumentaaliyhtyeet, joiden soitinvalinta on vapaa, mutta mukana toivotaan olevaan teemaan liittyvää soittimistoa. Kilpailuun ilmoittaudutaan Kansanmusiikki-instituutin verkkosivulla, josta löytyvät myös säännöt. Esikarsinta suoritetaan näytetallenteen perusteella. Ilmoittautuminen päättyy 15.4.

Kilpailussa jaetaan palkintoina jaetaan 10 000 euroa. Konsta Jylhä -kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa.


More info:

Miia Palomäki
tuottaja
044 353 9827
konstajylhakilpailu@gmail.com

Matti Hakamäki
johtaja, Kansanmusiikki-instituutti
040 358 8921
.

Share This