TAKU ry:n tiedote 16.11.2015

Vuoden Tuottaja ja Tuotanto 2015 valittu

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n Tuottajapäivän yhteydessä on palkittu Vuoden Tuottajana Sini Keränen ja Tuotantona Maailma kylässä. Valintapäätökset teki Liisa Akimof.

TAKU ry palkitsee vuosittain järjestämänsä Tuottajapäivän yhteydessä vuoden tuotannon ja vuoden tuottajan. Palkittavia on voinut ehdottaa Tuottajapäivän nettisivulla ja ehdotusten perusteella voittajan valitsee vuosittain tehtävään kutsuttu kulttuurivaikuttaja. Tuottajapalkinnon suuruus on 1000 euroa ja tuotantopalkinnon 1500 euroa.

Tänä vuonna palkitut valitsi toimitusjohtaja/tuottaja Liisa Akimof, valintaperusteistaan hän toteaa seuraavaa:

TAKU Tuotantopalkinto 2015 – Maailma kylässä

Vuoden 2015 palkinnon saa tapahtuma, joka onnistuu lähes mahdottomassa: se tarjoaa elämyksiä ja viihtymistä kahden päivän ajan kaiken ikäisille, erilaisista asioista kiinnostuneille ihmisille. Se yhdistää musiikin, ajankohtaiset keskustelut, maukkaan ruoan ja messuilun viihdyttäväksi tapahtumaksi, jossa aivoja ei tarvitse jättää narikkaan. Narikkaa ei tässä tapahtumassa edes ole, sillä sanan säilät, piknikit ja rytmit katetaan kaikille avoimeen puistoon. Kun sisäänpääsymaksua ei ole, tapahtumaan voivat osallistua aivan kaikki, ja noin 80000 ihmistä niin tekeekin joka vuosi.

Maailma kylässä sai alkunsa vuonna 1995. Se on Suomen suurin kehitysyhteistyö-  ja monikulttuurisuustapahtuma ja samalla poikkitaiteellinen kulttuurifestivaali, jolla voi nauttia paitsi työpajoista ja musiikista, myös ajankohtaisista puheenvuoroista ja paneeleista. Festivaalin teemat ovat olleet virkistävästi yhteiskunnallisia ihmisoikeuksista oikeudenmukaisuuteen, demokratiasta ilmastonmuutokseen.

Maailma kylässä, että viihtyminen, monikulttuurisuus ja keskusteleminen ovat yhdistettävissä elämykselliseksi tapahtumaksi, jossa viihtyvät niin vapaaehtoistyöntekijät, esiintyjät kuin yleisö vauvasta vaariin.

TAKU Tuottajapalkinto 2015 – Sini Keränen

Tuottajapalkinnon saa tänä vuonna Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtaja Sini Keränen, joka on osoittanut, että vaikeudet voidaan voittaa ja vanhakin tapahtuma kiidättää uuteen lentoon.

Sini Keränen on osoittanut innostusta, määrätietoisuutta, järjestelmällisyyttä ja sisua. Näillä avuilla hän on nostanut jo kuopatuksi kuvitellun tapahtuman sisällölliseen kukoistukseen.

Keränen on kehittänyt tapahtumaa vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa ja aikataulupaineissa, mutta onnistunut sen uudistamisessa ja nykyaikaistamisessa unohtamatta kuitenkaan juurevia traditioita. Työn tuloksellisuudesta kertoo tapahtuman kävijöiden innostus ja määrän kasvu, kuten myös tapahtumassa esiintyvien taiteilijoiden tyytyväisyys. Kaustisen musiikkijuhlien uusi nousu on osoitus ammattitaitoisen ja uutteran tuottajan työn merkityksestä.

Share This