Kaustisen konserttiviikko 12.–18.7. alkaa tunnetuilla nimillä: Vesala-Järvelä-Rahmel, Ismo Alanko, Anne-Mari Kivimäki, Oona Airola, Ville Ojanen sekä Timo Alakotila & Johanna Juhola.

Loppuviikko päivittää koko suomalaisen kansanmusiikin 2020-luvulle! Siitä pitävät areenalla huolen esimerkiksi Frigg and JPP. Kaustisen oma houseband on haastanut solistikseen Mariskan. Tallari-yhtye viettää 35-vuotisjuhlaa ja saa areenakonserttinsa tähtiesiintyjäksi Anne Mattilan.

Vuoden yhtyeellä – Maria Kalaniemi & Eero Grundström – on kaksi konserttia: perjantaina Kaustinen-salissa Kansantaiteenkeskuksessa ja lauantaina Keskipohjanmaa-areenalla.

Molemmilla lavoilla nähdään myös Piirainen Blom Company, joka sekoittaa musiikin ja tanssin kenties ennen näkemättömällä tavalla. Yleisökonserttien aikataulut löytyvät osoitteesta Kaustinen.net.

Maanantaina 12.7. Paula Vesala (kesk.) Aili Järvelä ja Jutta Rahmel tulkitsevat toistensa kappaleita. Johanna Juhola & Timo Alakotila Duo aloittavat areenakonserttien sarjan.

Kotikatsomoille uutta ohjelmaa joka päivä

Kaikki areenan iltakonsertit striimataan, ja niihin voi osallistua myös hankkimalla lipun VirtuaaliKaustiseen. Se tarjoaa kotikatsomoille striimausten lisäksi paljon myös muuta sisältöä: pelimanniohjelma (maksuton), mestarisoitot, Muistojen Kaustinen, Kaustinen for kids (maksuton), soivat luennot (maksuton) sekä maakuntateema Kymenlaakso.

Kansainvälisessä ohjelmassa nähdään useita skotlantilaisia bändejä Postcards from Scotland -lähetyksessä. Esiintyjiä on lisäksi Norjasta (Larsen), Uzbekistanista (Gulzoda), Nepalista (Barta Gandharba and Kutumba), Italiasta (Les Trois Lezards) sekä Tanskasta (Kristian Bugge). Luvassa on paljon myös suomenruotsalaista ohjelmaa.

Tulet hämmästymään, kun verkkofestivaalin portit aukeavat maanantaina 12.7. kello 10 osoitteessa Virtuaali.kaustinen.net. Viikon ohjelmakartta löytyy Kaustinen.net/aikataulu. Joka päivä uutta ohjelmaa kello 10 alkaen ja mahdollisuus tavata ihmisiä puheen ja musiikin merkeissä.

Tiistaina 13.7. lavalle nousee Kokkolasta kotoisin oleva näyttelijä Oona Airola. Illan käynnistää Saarijärven Kaustiselta omima Ville Ojanen.

Musiikki ja turvallisuus edellä

Kansanmusiikkijuhlat toteutuu siis 54. kerran konserttien muodossa Kaustisella sekä verkossa poikkeuksellisen laajana virtuaalifestivaalina 12.–18. heinäkuuta.

– Tänä vuonna mennään musiikki ja turvallisuus edellä. Olemme todella iloisia siitä, että saamme ylipäätään järjestää yleisötapahtumia. Ei ole festivaalia, ei tarjoilua, eikä soitto soi joka puolella aluetta aamusta iltaan, mutta yleisökonsertteihin voidaan kuitenkin ottaa yhteensä yli 5000 katsojaa ja kuulijaa, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki iloitsee.

Festivaalin järjestäjä Pro Kaustinen ry on yhdessä terveysviranomaisten kanssa päättänyt, että Keskipohjanmaa-areenalle voidaan ottaa koronaturvallisuuden takia 500 henkeä per konsertti eli noin kolmannes areenan normaalivuoden yleisömäärästä.

Varminta on hankkia lippu etukäteen, mutta areenakonsertteihin lippuja on myynnissä myös Pelimannitorin portilla tuntia ennen konsertin alkua. Lippuja voi hankkia Lippu.fin toimipisteistä sekä osoitteesta Kaustinen.net/liput.

Yleisöltä toivotaan huolellista käsihygieniaa sekä kasvomaskia ahtaissa paikoissa etenkin sisätiloissa.

Keskiviikkona 14.7. pelimannihenkeä lavalle tuo Ismo Alanko. Illan konsertin päättää Anne-Mari Kivimäki ja hänen Palomylly-yhtyeensä, vierailijana tanssija Timo Saari.

Elämää virtuaalifestivaalin takana

Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki iloitsee siitä, että festivaalialueella on hiukan elämää myös konserttien ulkopuolella. Kaustiselle saapuu ensi viikolla ympäri maata yhteensä noin 100 esiintyjää.

– Kun mukaan lasketaan vielä paikalliset pelimannit, työntekijät ja talkoolaiset, meitä on täällä varmaan noin 400 henkeä puhaltamassa henkeä virtuaalifestivaaliin. Todellakin tervetuloa seuraamaan, mitä kaikkea täällä tehdään!

Joka päivä on luvassa useita suoria lähetyksiä, ja melkein suora on myös joka aamu kuvattava ohjelmajohtajan aamulähetys, jossa Anne-Mari Hakamäki esittelee päivän ohjelmaa kello 10.

Torstaina 15.7. Mariska nousee lavalle Kaustisen oman housebandin kanssa. Kaustisen kiintotähti JPP tapaa huumata yleisönsä.

Pelimanneilla vahva virtuaaliyhteys

Suuri yhteissoitto palaa tänä vuonna festivaalin ohjelmaan, vaikka sitä ei päästä soittamaan suurella joukolla Keskipohjanmaa-areenalla. Yhteissoittoa on harjoiteltu keväästä asti suorien FB-lähetysten kautta, ja lauantaina 17.7. joukko pelimanneja johtaa striimattavaa konserttia Kaustisella.

Kaustisella vuosien ajan esiintyneet pelimannit ovat tottuneet toimimaan virtuaalisesti jo keväästä 2020 saakka. Silloin perustetussa Facebookin My Kaustinen -ryhmässä on lähes 4000 jäsentä eli saman verran kuin pelimanneja esiintyy vuosittain festivaaleilla.My Kaustinen onkin hyvä kanava erityisesti pelimanniohjelman päivittäisten vinkkien seuraamiseen.

Lisäksi @KaustinenFMF-kanavilla jaetaan ohjelmavinkkejä joka päivä Instagramissa, Facebookissa and Twitterissä.
Tunnelmia kotikatsomoista ja yhteissoitoista voi kuka vain merkitä aihetunnisteilla esimerkiksi #mykaustinen, #kaustinen2021 ja #KaustinenOn.

Perjantaina 16.7. Rehupiikles viihdyttää Tanssiteatteri Tsuumin Improvisoitujen iltamien jälkeen.

Yleisökonserttien lipunmyynti

Liput, ohjelma ja aikataulu:
Kaustinen.net/liput, lipunmyynti käynnissä

Hinnat:
Alkaen 17,50 euroa

Parasta on varmistaa paikka ostamalla lippu etukäteen, mutta on myös mahdollista ostaa lippu tuntia ennen konserttia areenalle Pelimannitorin puoleiselta portilta tai Kaustinen-saliin Kansantaiteenkeskuksen aulasta, jos lippuja on jäljellä.

Lauantaina 17.7. tanssin ja musiikin yhdistää Piirainen Blom Company. Areenakonserttien sarjan päättää Frigg, joka on valloittanut maailmaa yli 20 vuoden ajan.

VirtuaaliKaustisen lipunmyynti

Liput, ohjelma ja aikataulu:
Virtuaali.kaustinen.net, ma 12.7. klo 12 alkaen

Hinnat:
10 euroa 24 tunnin katseluoikeus
50 euroa koko viikon katseluoikeus (12.–18.7.2021)

Virtuaalifestivaali tarjoaa konserttien striimausten lisäksi paljon myös muuta sisältöä: pelimanniohjelma (maksuton), mestarisoitot, Muistojen Kaustinen, kansainvälinen ohjelma ja soivat luennot (maksuton).