Minulta kysytään usein, mitä ohjelmanumeroa odotan eniten tulevilla juhlilla. Toimittajien mieliksi olen joskus nostanut esiin konsertin tai pari, mutta totuus on, etten koskaan pysty rehellisesti sanomaan, mikä oikeasti olisi minulle se eniten odotettu esitys....
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on mahdollisuus nauttia todella laajasta taidekattauksesta. Kansanmusiikin ja kansantanssin sateenvarjon alle mahtuu tänä kesänä paljon taiteidenvälisyyttä. Etenkin musiikkiin liittyviä elokuva- ja teatteriesityksiä on tarjolla...
Keski-Pohjanmaa on tunnettu pelimannimaakunta, joka aikaisemmin tunnettiin myös tervanpoltosta ja laivanrakennuksesta. Toistaiseksi vähemmän tunnettua on se, että väestömäärään nähden Keski-Pohjanmaan vaivaisukkotiheys on ylivertainen muuhun Suomeen verrattuna!...
Kansantanssin riemuvuosi näkyy Kaustisella Viime vuosina Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on satsattu kovasti myös kansantanssijoiden viihtyvyyteen, ja työ on tuottanut tulosta: juhlilla esiintyvien kansantanssiryhmien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna myös...
Ehei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä! Tunnelmat festivaalin taustalla ovat nimittäin sen verran hektiset, että on ihan paikallaan harrastaa luovaa sanailua. (En keksinyt otsikkoa itse, mutta innokkaana sanaseppona varastin sen heti käyttööni.) Loppu- eipäs kun...