Kaustinen Folk Music Festival järjestetään seuraavan kerran 2021

Suomen hallituksen 22.4.2020 ilmoittaman linjauksen mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestämisen kielto jatkuu heinäkuun loppuun saakka. Tähän linjaukseen perustuen Kaustisen kansanmusiikkijuhlia järjestävän Pro Kaustinen ry.:n hallitus on 23.4.2020 kokouksessaan päättänyt, että Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään seuraavan kerran kesällä 2021 ja tulevan kesän 2020 festivaalit perutaan.
”Päätös on raskas mutta välttämätön vallitsevat olosuhteet huomioiden. Tärkeintä on turvata yleisön, esiintyjien ja työntekijöiden terveys sekä ennen kaikkea taata juhlien jatkuvuus tulevina vuosina,” Pro Kaustinen ry.:n puheenjohtaja Ira Korkala kertoo.

Festivaaliorganisaatiossa on luotu uusia yhteisöllisiä toimintatapoja pitää yllä Kaustisen henkeä ja tarjota kaikille kansanmusiikin ja -tanssin ystäville alusta kohtaamiseen ja yhdessäoloon. Juhlien Facebook-sivun My Kaustinen -ryhmä on jo onnistuneesti lanseerattu osana tulevaa aktiivista toimintaa matkalla kohti tulevia juhlia.

”Haluamme kiittää henkilöstöä, talkoolaisia sekä yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat jo tehneet suuren työn kesän juhlien eteen. Kiitos myös kaikille Kaustisen ystäville jo saamastamme tuesta. Ainutlaatuinen, elävä perinteemme kantaa yli vaikeankin ajan – Kaustisen henki asuu meissä kaikissa,” Korkala toteaa.

Vuoden 2020 festivaalille ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 festivaalille. Lipun voi myös palauttaa, jolloin rahat saa takaisin lipunmyyntivälittäjiemme palvelu- ja käsittelymaksua lukuun ottamatta. Tiedotamme toimintatavoista lisää kotisivuillamme www.kaustinen.net.

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään seuraavan kerran 12.–18.7.2021.

More information:
puheenjohtaja Ira Korkala
ira.korkala@kaustinen.net
+358 40 583 2714

Kaustinen Folk Music Festival will be back in 2021

According to the policy announced by the Finnish government on 22 April 2020, the ban on holding public events for more than 500 people will continue until the end of July. Based on this, the board of Pro Kaustinen ry that organizes the Kaustinen Folk Music Festival has decided at its meeting on 23 April 2020 that the Kaustinen Folk Music Festival will be held next time in the summer of 2021 and the festival of the coming summer 2020 will be canceled.

“The decision is difficult but necessary given the prevailing circumstances. The most important thing is to safeguard the health of the audience, performers and employees and, above all, to guarantee the continuity of the festival in the coming years, ” says Ira Korkala, the Chair of Pro Kaustinen ry.

The festival organization has created new communal ways of maintaining the spirit of Kaustinen and offering all lovers of folk music and dance a platform for meeting each other online. The My Kaustinen group has already been successfully launched on Facebook as a part of future active work on the way to next year’s festival.

“We would like to thank our staff members, volunteers and our partners who have already done a great deal of work for this summer’s festival. Thank you also to all of Kaustinen’s friends for the support we have already received. Our unique, living tradition carries us even in difficult times – the spirit of Kaustinen lives in all of us, ” says Korkala.

Tickets purchased for the 2020 festival will be valid as such for the 2021 festival. Tickets can also be returned, in which case the money will be refunded, except for the service and processing fee of our ticket sales agents. For more information, please visit our website at www.kaustinen.net.

The next Kaustinen Folk Music Festival will be held from 12 to 18 July 2021.

For more information, please contact:

Ira Korkala

Chair of the Board

ira.korkala@kaustinen.net

+358405832714