Polenta: Mikko Malmivaaran (vas.), Aino Kinnusen, Olli Sippolan ja Veera Kuisman yhtye muistetaan myös siitä, kun Polenta voitti Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisella vuonna 2019. (Kuva: Tommi Ahonen)

Yhtyeet Hurja Halla, Polenta ja Pelkkä Poutanen saavat erityisen kutsun Kaustisen kansanmusiikkijuhlille tänä vuonna. Heidät on valittu vuoden 2023 showcase-yhtyeiksi eli kokoonpanoiksi, joita festivaali haluaa erityisesti tukea ammattilaisuran rakentamisessa.

Hurja Halla tulee omalla transsimaisella musiikillaan Joensuusta. Esikoisalbumi Riitti (2022) vakuutti radioasemat monissa maissa. Sooloproduktio Pelkkä Poutanen on yhtä kuin tamperelainen laulaja-säveltäjä Petra Poutanen. Hänen debyyttialbuminsa Pyhä veri vuotaa nousi Etno-Emman ehdokkaaksi ja on nyt vuoden 2023 Teosto-palkintoehdokas. Polenta kuulostaa eniten pelimannimusiikilta; se ammentaa muun muassa kaustislaisesta viuluperinnöstä, kuten jo esikoisalbumin nimi Kaustinen Turbo (2021) kertoo.

Hakijoiden taso oli tällä vuonna poikkeuksellinen kova. Näin tohtii Kaustinen Folk Music Festivalin ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki arvioida. Haku päättyi helmikuun lopussa, minkä jälkeen raati tarkasteli hakijoita.

Kolmekymmentä hyvää hakemusta, määrä on yksi suurimmista. Olemme todella tyytyväisiä tähän konseptiin. Viime vuoden kansainvälinen delegaatio ja verkostoitumistilaisuus lisäsivät selkeästi tasoa hakijoiden joukossa, Anne-Mari Hakamäki kertoo.

 Nimitys avaa kansainvälisiä yhteyksiä

Myös tänä vuonna Kaustiselle saapuu kutsuvieraiden delegaatio, ja showcase-yhtyeet saavat jälleen ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitua kansanmusiikin vaikuttajien ja keikkamyyjien kanssa.

Verkostoituminen on pitkäjänteistä työtä, ja haluamme näin antaa yhtyeille sysäyksen eteenpäin luomalla kontakteja ja kohtaamisia, Hakamäki kertoo.

Jotta valitut yhtyeet saavat mahdollisuudesta kaiken irti, musiikkivientiä edistävä Music Finland järjestää heille jokaiselle ennen festivaaliviikkoa mentorointitilaisuuden. Yhtyeet saavat opastusta ja kannustusta delegaation kohtaamiseen festivaaliviikolla Kaustisella.

Mentorointisessiossa pohditaan, miten monin eri tavoin delegaatteja ja keikkamyyjiä kannattaa lähestyä. Tällä työllä on tosi suuri merkitys.

Mikä valittuja showcase-yhtyeitä yhdistää, ohjelmajohtaja Hakamäki?

Ne ovat musiikillisesti erilaisia keskenään, mutta kaikki ovat jo tähän mennessä tehneet määrätietoista työtä oman uransa eteen. Heillä on tavoitteet korkealla ja eteenpäin menemisen meininki. He toimivat kansanmusiikin kentällä ammattimaisesti, ovat verkostoituneet monipuolisesti ja hakevat kansainvälisiä kontakteja.

Delegaatio on paikalla seuraamassa, kun kaikki showcase-yhtyeet esiintyvät peräkkäin keskiviikkona 12. heinäkuuta Kallioklubin suurella lavalla tässä järjestyksessä: Hurja Halla, Polenta, Pelkkä Poutanen. Muusikoille iso kannustin on myös radiointi: Yle Radio 1 taltioi jokaisen yhtyeen klubikeikan. Torstaina on vuorossa vapaamuotoinen verkostoitumistapaaminen delegaation kanssa.

Lisäksi jokaisella showcase-yhtyeellä on festivaaliviikon aikana toinen keikka eri paikassa.

Kaustinen Folk Music Festivalin kevään ohjelmajulkistus tapahtuu 4. huhtikuuta. Pohjoismaiden suurimmat kansanmusiikkijuhlat järjestetään Kaustisella 56. kerran 10.16. heinäkuuta.

 

Hurja Halla

Liisa Haapanen (sello, laulu)
Janne Ojajärvi (pitkähuilut, munniharput, huuliharput, laulu)
Eve Pietarinen (lyömäsoittimet, laulu) 

Polenta

Veera Kuisma (viulu)
Aino Kinnunen (viulu)
Olli Sippola (5-kielinen viulu, mandoliini)
Mikko Malmivaara (kitara)

Pelkkä Poutanen

Petra Poutanen (laulu, kantele, live-elektroniikkaa)