Terveiset monivuotiselta Kaustiskävijältä tulivat meille runomuodossa:
Sommarens lyckligaste dagar
kohdaltani taakse jäivät,
niistä useina vuosina nauttia sain,
niistä voimani matkalle hain.
Nyt kohtalo päättikin toisin
poisti kartalta kokonaan reitin.
En tiedä antaako mahdollisuuden
vielä joskus löytää reitin uuden.
Helkyntää kanteleen, hurmaa viulun,
Kaustisella nyt en kuulla voi.
Vain muistoissa hiljaa ne korvissani soi,
mutta tuskan kyynelten valtavaa määrää
ei millään asteikolla mitata voi.
Jospa nämä kyyneleet sointuja ois
ne minun poskillani aidosti sois.
Niitten koskaan en kuivua sallis,
ne olisivat elämäni aarre kallis.
Hilkka-Miljetta Lehto
Lahti