Uudet mestaripelimannit. Kuva Kaustinen Folk Music Festival.
Tiedote 10.7.2017
Mestaripelimanni on arvonimi, jonka Pro Kaustinen ry myöntää henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkiharrastusta. Laulaja kantaa arvonimeä mestarikansanlaulaja ja vuonna 2011 valittiin historian ensimmäinen mestarikansantanssija.
Vuonna 2017 mestarin arvonimen saa peräti kuusi henkilöä: mestarikansanlaulaja Jussi Asu, mestarikansantanssija Eivor Wallinvirta sekä mestaripelimannit Teuvo Anttila (kontrabasso), Mauno Järvelä (viulu), Veikko Kuivala (puulusikat) ja Tony Uusitalo (kontrabasso).
In addition Kaustinen Folk Music Festival myöntää vuosittain Tapio Virkkalan suunnittelemia festivaaliplaketteja merkittävälle pelimannille tai kansanmusiikkitoiminnassa muuten ansioituneelle henkilölle. Tänä vuonna plaketin saa erittäin laaja-alaisesti ansioitunut Hannu Saha, joka toimii tällä hetkellä Musiikin edistämissäätiön johtajana.
Mestarikansanlaulaja, mestarikansantanssija ja neljä mestaripelimannia
Seinäjokinen Jussi Erkki Asu (s. 1953, Ylistaro) on laajalti tunnettu ja arvostettu laulaja, pelimanni ja lauluntekijä, joka taitaa niin kupletin, perinteisen kansanlaulun kuin uudempienkin laulunlajien salat. Laulu kuului jo pienenä poikana Jussin kotitalon arkeen. Hän kertoo itse omanneensa jo kansanlaulurepertoaarin häkellyttävästi kahden vuoden iässä. 13-vuotiaana laulun rinnalle tuli kitara, jonka soiton hän opetteli itse.
Jussi on soittanut useissa eri kokoonpanoissa, mutta parhaiten hänet tunnetaan itseään säestävänä trubaduuri-kupletöörinä. Jussi Asun lauluissa yhdistyvät harvinaisen tyylitietoisesti niin vanhojen kuplettimestareiden kuin uudemmankin suomalaisen laululyriikan lainalaisuudet. Perinteisen rekilaulun tekstillinen ja musiikillinen tyylinhallinta rakentaa Jussin esityksissä ainutlaatuisen sillan arkaaisen länsisuomalaisen loppuriimillisen kansanlauluperinteen ja elävän tämän päivän pelimannilaulannan välille.
Eivor Wallinvirta (s. 1953, Helsinki) on järjestyksessään kolmas Kaustisen kansanmusiikkijuhlien nimittämä mestarikansantanssija. Hän on ollut syntymästään asti vahvasti mukana suomenruotsalaisen kansantanssin parissa työskentelevän Brage-yhdistyksen toiminnassa. Hänen vanhempansa olivat molemmat yhdistyksen aktiiveja, ja tätä kautta kansantanssi on ollut Eivorille itsestäänselvyys jo pienestä. Sittemmin hän on toiminut Brage-yhdistyksen pääohjaajana sekä 15 vuoden ajan suomenruotsalaisen kansantanssin kattojärjestön Finlands svenska folkdansringin pääohjaajana (riksinstruktör). Hän on myös vaikuttanut useissa muissa projekteissa ja yhteyksissä suomalaisen kansantanssin kehitykseen.
Eivor on erityisesti painottanut uransa aikana perinteen elävyyden ja muuntautumiskyvyn tärkeyttä. Kansantanssin tarjoaman sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi hän pitää tärkeänä myös ihmisten historiaan ja identiteettiin liittyviä tasoja, joita kansantanssilla ja sen harrastamisen avulla on mahdollista edistää ja syventää. Itse tanssimisen ja tanssin opetuksen lisäksi Eivor on ansioitunut myös kansantanssin keräyksen ja tallentamisen saralla.
Teuvo Anttila (s. 1945, Kaustinen) muistaa saaneensa kipinän musiikkiin viisivuotiaana. Elias Kentala oli heillä kotona maalaamassa välikattoa ja lauloi kansanlauluja työnteon lomassa ja tauoilla. Nämä laulut ja laulaminen tekivät pieneen poikaan syvän vaikutuksen.
Teuvo Anttilan ensimmäinen instrumentti oli nuorena opeteltu viulu, mutta pääsoitin muuttui kontrabassoksi, kun Hääpelimanneissa tarvittiin basistia. Viiden viulun pelimanniyhtyeessä jonkun oli uhrauduttava, ja seuraukset nähdään tässä. Hääpelimannien lisäksi Anttilan muita yhtyeitä ovat olleet tai ovat edelleen ainakin Pikkupelimannit, Mosalan pelimannit sekä Kirkonkylän pelimannit. Hänen soittonsa on jykevää ja rytmikästä.
Outokummulla laitosmiehenä työskennelleen Teuvo Anttilan suvussa on musiikki ollut aina vahvasti edustettuna. Tärkeimpänä musiikissa hän pitää yhdessä soittamista ja sitä vaikeasti selitettävää nautinnon ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota porukassa soittaminen ihmisessä aiheuttaa.
Mauno Järvelä (s. 1949) on kotoisin Kaustiselta, Järvelän kylästä. Hänen musiikillinen maailmankuvansa muotoutui jo lapsena omassa perheessä ja suvussa vallinneen vahvan pelimanniperinnön kautta. Kansanmusiikki, erityisesti viulunsoittoperinne, oli erottamaton osa myös kotikylän traditiota. Maunon isä Johannes Järvelä sai mestaripelimannin arvon vuonna 1972.
Vahvat musiikilliset juuret saattelivat Mauno Järvelän myöhemmin Helsinkiin Sibelius-Akatemian opintoihin ja muusikon ammattiin. Helsingistä hän muutti takaisin Järvelään 1978, mistä käsin hän on toiminut viime vuoteen saakka Perhonjokilaakson kansalaisopiston musiikinopettajana.
Mauno Järvelä esiintyy ja on esiintynyt useissa eri yhtyeissä ja on ollut vahvasti mukana vaikuttamassa myös Suomen nykykansanmusiikin syntyyn ja kehitykseen. Toisaalta hän taitaa läpikotaisin myös sukunsa ja kylänsä perinteisen tyylin ja repertuaarin.
Pelimanniperinteen vaalijana, suojelijana ja elävöittäjänä Mauno Järvelä hakee vertaistaan. Ehkä parhaiten Järvelän väsymättömän perinnetyön vaikuttavuus tulee esille hänen perinnetietonsa ja -taitonsa siirtämisessä ja siirtymisessä seuraaville sukupolville – niin omien lasten kuin myös lasten ja nuorten parissa tehdyn mittavan kasvatustyön kautta.
Veikko Ilmari Kuivala (s. 1929), syntymäpaikka Viipuri, kotipaikka Lieto, soittimena puulusikat. Veikko on toiminut koko elämänsä aikana ainakin renkinä, palopäällikkönä, urheiluhierojana sekä paperi-, telakka- ja merimiehenä. Oppinsa lusikoiden soittoon Veikko on saanut Norjan merillä seilatessaan laivan kapteenilta.
Soitto alkoi metallilusikoilla, mutta myöhemmin lusikat vaihtuivat puulusikoihin, toisten pelimannien pyytäessä pehmeämpää sointimaailmaa. Veikko on ollut tuttu näky pelimannipiireissä jo pitkään – Kaustisellakin Veikon soitosta on muotoutunut jo omanlaisensa tavaramerkki. Veikko Kuivala omaa ainutlaatuisen lusikansoittotaidon ja hänen soittonsa on melodista, rytmisesti tarkkaa ja hän tulkitsee soittamiaan kappaleita hienovaraisesti.
Sittemmin Veikko on ansioitunut soittimensa kehitystyössä ja rakentanut monelle täälläkin paikalla olevalle pelimannille kaikukopalliset puulusikat. Veikko on opettanut myös nuoria pelimannialkuja, ja perintö elää vahvana yhä edelleen Veikon tekemissä lusikoissa ja niiden soinnissa.
Tony Uusitalo (s. 1960) on kotoisin Kaustisen Jylhästä ja Purppuripelimannit-yhtyeen nykyinen basisti. Muita Tonyn yhtyeitä ovat ainakin Jylhän pelimannit sekä Heikki Lahti & KOMIA. Tony Uusitalon isä oli Purppuripelimannien legendaarinen tämmäri Toimi Uusitalo, joten esikuvia ei ole tarvinnut kaukaa hakea. Tony on omaksunut soittonsa salat kuulonvaraisesti ja hänen ohjelmistonsa on poikkeuksellisen laaja. Herkkä pelimannikorva löytää helposti myös uusien sävelmien sointukiertoihin ja hänen asenteensa musiikkiin ja yhdessä soittamiseen kerää laajalti kiitosta. Tonyn käyttämä kontrabasso on mallia Tony Uusitalo ja rakennettu Kaustisen Jylhässä.
Hannu Sahalle festivaaliplaketti
Kaustislainen Hannu Saha (s. 1956, Humppila), Musiikin edistämissäätiön johtaja, filosofian tohtori ja kansanmusiikin tutkimuksen dosentti on tuttu kansanmusiikkiväelle niin tutkijana, kulttuurivaikuttajana kuin pelimanninakin. Hän on toiminut muun muassa Kansanmusiikki-instituutin johtajana, Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana sekä hoitanut professuureja niin Tampereen Yliopistossa kuin Sibelius-Akatemiassakin.
Erityisen laajasti Hannu Saha on ollut mukana kulttuuripolitiikassa ja taiteenedistämisen tehtävissä eri luottamustoimissa. Hänen työnsä jälki näkyy hyvin laaja-alaisesti kansanmusiikkikentän, ja suomalaisen kulttuurikentän ylipäänsä, nykypäivässä.
Lisäksi Hannu Saha on muusikko, pelimanni ja säveltäjä. Hänet tunnetaan muun muassa yhtyeistään Mummi kutoo, Primo, Kaustisen kanteleet ja Salamakannel, joista viimeksi mainittu on jälleen 20 vuoden tauon jälkeen mukana esiintymässä täällä juhlilla.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Tiedotuspäällikkö
Tove Djupsjöbacka
p. 040-6585340
press(at)kaustinen.net