Folkskandia-tapahtuma kokoaa yli 550 nuorta soittamaan yhdessä festivaaliviikolla Kaustisella. Kaustislaisten lasten ja nuorten Näppäripelimannit ovat saaneet vieraita Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta ja Shetlanti. Heillä on tapana vaihtaa toistensa maiden musiikkia ja harjoitella yhteiset sovitukset, kunnes kohtaavat festivaaleilla.

Ensimmäistä kertaa mukana on soittajia myös Shetlannin saarilta, kun verkostoja on syntynyt viime vuosina Skotlantiin Iso-Britanniaan.

Pohjoismainen Folkskandia-nimen saanut yhteistyö alkoi jo 1990-luvun alussa – tavallaan sattumalta ja tavallaan ei. Suomalaisen kansanmusiikin ja kaustislaisen viulunsoiton johtohahmo Mauno Järvelä ja norjalainen kansanmusiikkikonkari Geir Egil Larsen kohtasivat ja alkoivat vierailla toistensa vetämillä kursseilla.

– Näppäritoiminta oli meillä pyörinyt jo alun toistakymmentä vuotta. Siinä hyvin pian alkoi itämään ajatus, että joskus vielä tempaistaan kunnolla, Mauno Järvelä kertoi keskiviikkona festivaalin tiedotustilaisuudessa.

Syntyi Folkskandia-yhteistyö, mutta myös pohjoismaisen nykykansanmusiikin lippulaiva. Järvelän ja Larsenin perheet ystävystyivät niin hyvin, että heidän lapsensa perustivat Frigg-yhtyeen 25 vuotta sitten. Eilen tiistai-iltana Frigg villitsi täpötäyden KPO-areenan historiallisessa esiintymisessään, kun koolla olivat kaikki yhtyeen alkuperäiset jäsenet.

KUVA YLLÄ: Folkskandian esiintyjät hurmasivat KPO-areenan katsojia tiistaina ja keskiviikkona. Kuvaaja: Lauri Oino