Konsta Jylhän sävellyksiä ei ole kuultu Konsta Jylhä -kilpailussa ja tuskin missään muuallakaan koskaan niin monella eri soittimella, genrellä ja kokoonpanolla kuin tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlien festivaaliviikon aluksi järjestetyssä mittelössä. Osanottajat toivat tuomariston eteen yllättäviä tulkintoja jopa jazzin ja kamarimusiikin muodossa.
Nuoret kaustislaiset voittajat, viulistiduo Erkki Virkkala & Iikka Huntus saivat tuomaristolta poikkeukselliset suitsutukset, kun jännittävän kilpailun tulokset julkistettiin Pelimannitalon Isossa tuvassa tiistai-iltana. Heidän tulkintaansa ja soittotapaansa kuvattiin täysin ainutlaatuiseksi!
Tuomaristoon kuuluivat perinteiseen tapaan FT, dosentti Hannu Saha ja emeritusprofessori Heikki Laitinen sekä kolmantena jäsenenä tänä vuonna kuvataiteilija Riitta Huttunen.
Tuomaristolla on tapana jakaa voittosumma parhaaksi katsomallaan tavalla. Tänä vuonna se tarkoitti 6000 euron jakamisen voittajan sekä jaettujen toisen ja neljännen sijojen kesken. Konsta Jylhä -kilpailu on erittäin arvostettu tapahtuma alalla, koska se on ainoa kansanmusiikin soittokilpailu, jossa on rahapalkinnot.
Kilpailun järjestää vuosittain Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Kilpailu järjestettiin nyt 14. kerran.
Konsta Jylhä -kilpailun tulokset:
- Erkki Virkkala ja Iikka Huntus, 2000 euroa
- Hot Heros ja Rauhan Maa, 1250 euroa molemmat
Jaettu 4. sija: Fiulittaret ja Kiikael, Kolppanen & Leppisaari Full Send Duo sekä Salonen & Stein 500 euroa kukin
KUVA YLLÄ: Erkki Virkkala (vas.) ja Iikka Huntus tuulettivat voittoaan Pelimannitalon ulkopuolella Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tiistaina. Kuvaaja: Risto Savolainen
_________________________________
Finaaliyhtyeiden esittelyt:
1. ERKKI VIRKKALA & ILKKA HUNTUS
Erkki Virkkala ja Iikka Huntus ovat ystävykset Kaustiselta ja soittavat kaikenlaista viulusta rumpuihin ja aina tinapilliin asti. He muodostavat yhdessä viuluduon, jonka sointi sisältää monenlaista maustetta. Kaustisen viulunsoittoperinne toimii vahvana pohjana, jonka päälle on ripoteltu improvisaatiota ja ihmettelyä, harmoniaa ja hulluutta, rytmejä ja romantiikkaa… Virkkalan ja Huntuksen Konsta Jylhä -kilpailun ohjelmisto koostuu Konsta Jylhän hiteistä, joita duo ei ole pelännyt sovittaa omanlaisikseen.
2. HOT HEROS
Improvisoiva tamperelainen kolmikko Sami Sippola, Ville Rauhala ja Janne Tuomi ovat vanhoja ystävyksiä, jotka perustivat trion kymmenen vuotta sitten. Basisti Ville Rauhalan sydän lämpeni Konstan musiikille jo pikkulapsena jokakesäisillä matkoilla Kaustisen festivaalille, kotona isän äänilevyltä ja kaseteilta sekä vähän myöhemmin Kangasalan Pikkupelimannien porukoissa.
Konsta Jylhän musiikki nousee aika ajoin pintaan elämän isoissa käänteissä: läheisiä haudatessa tai häitä tanssittaessa se tuo mukanaan syvyyttä, jonka vain harva musiikki tavoittaa. Kilpailussa he esittivät potpurin, oman sovituksen kappaleista ”Vuokraemännän sotiisi” ja ”Parhaalle ystävälle”.
2. RAUHAN MAA
Rauhan Maa on kahden viulun, harmoonin ja kitaran kokoonpano, joka tulkitsee Konsta Jylhän pelimanni- ja hengellistä musiikkia ainutlaatuisella tavalla. Elina Grekulan, Tuuli Jaakonahon, Jasmin Mönkkösen ja Sakari Keipin soitossa kohtaavat klassisen musiikin syvyys, kansanmusiikin juurevuus ja Jylhän sävellysten hengellinen herkkyys. Sovituksissa kuuluvat sekä pohjalainen perinne että selkeät folk- ja kamarimusiikin vaikutteet. Tavoitteena on kunnioittaa Jylhän perintöä ja välittää hänen musiikkinsa herkkyyttä, toiveikkuutta ja voimaa kaikille kuulijoille.
4. FIULITTARET & KIIKAEL
Fiulittaret ja Kiikael soittaa perinteistä kansanmusiikkia Perhonjokilaakson alueelta ja myös omia sävellyksiään, jotka pohjautuvat vahvasti perinteeseen unohtamatta tuulahdusta nykypäivästä. Trion jäsenet Janika Läspä (viulu), Mira Viiperi (viuli) ja Mikael Känsäkoski (harmooni) ovat jo pitkään soittaneet yhdessä. Konsta Jylhä -kilpailuun yhtye lähti innolla mukaan arkistoja tutkien. Fiulittaret ja Kiikael soittavat Konstan tuotantoa perinteitä kunnioittaen mutta tuovat samalla oman näkemyksensä siitä, miltä Konstan sävellykset voisivat kuulostaa nykypäivänä. Yhtye tuo myös varjoon jääneitä sävellyksiä valoon ja kansan kuultaviin.
4. KOLPPANEN & LEPPISAARI FULL SEND DUO
Kolppanen & Leppisaari Full Send Duo on kokkolalainen kielisoitinyhtye. Eino Kolppanen ja Tuomas Leppisaari ovat muodostuneet Kokkolan Balalaikkaorkesterin sisällä domran ja balalaikan soittajien väliseksi pienoiskokoonpanoksi. Konstan sävellyksiin duo antaa omaleimaisen sävyn soittimien kaihoisasta sävystä ja itään päin nojaavasta harmoniasta. Ohjelmassa kuullaan Konstan sävellyksistä monipuolinen kattaus useita eri kansantanssityylejä. Konstan sävellykset ovat olleet tärkeässä osassa kaksikon musiikkiopinnoissa ja kilpailuun osallistuminen on luontaisa tapa tuoda julki Konstan sävellyksiä balalaikalla ja domralla.
4. SALONEN & STEIN
Salonen & Stein -duon tavaramerkiksi on muodostunut pohjoismaisen kansanmusiikin, tangon ja animemusiikin liitto. Yleensä omia sävellyksiään esittävä duo on sukeltanut nyt Konsta Jylhän sävelmaailmoihin säilyttäen kuitenkin omaperäisen otteensa. Santte Salosen ja Joni Steinin vuosien tiivis taiteellinen yhteistyö sai alkunsa kansanmusiikin opinnoista Sibelius-Akatemiassa vuonna 2014. Siitä lähtien he ovat toimineet muusikkoina ja säveltäjinä useissa yhteisissä yhtyeissä ja projekteissa, kuten Tradikaali, Reelinki ja Fugaiu Novo. Viime vuodet he ovat keskittyneet Animagios-fantasiamaailman ja sinne sijoittuvien näyttämöteosten luomiseen yhdessä Erika Hammarbergin kanssa.