Yli 200 hämäläisen soittajan, laulajan ja tanssijan unelma toteutui, kun he esittivät suuren maakuntakonserttinsa Kaustisen pääareenalla perjantaina. Festivaalin maakuntateema Häme oli tänä vuonna poikkeuksellisen laaja, sillä se kattoi vanhat hämäläisalueet Pirkanmaalla, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Häme-teemaan kuului myös melkoinen joukko artisteja, kuten Viialasta kotoisin oleva Kimmo Pohjonen.
– Kaikki saivat uutta puhtia jatkaa harrastusta. Kevään ja alkukesän aikana syntyi paljon uusia kontakteja. Löysimme Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen alueella uusia yhteyksiä Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Hämeeseen, Tampereella olimme järjestämässä Kaustisen etkoja Finlaysonin alueella, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja, konsertin juontaja Sirpa Olkinuora.
– Me saamme olla ylpeitä, että meidän perinteemme voi näin hyvin. Musiikki lähtee sydämestä ja tulee sydämeen.
KPO-areenalla nähtyyn suuren pelimanniorkesteriin kuuluivat Kangasalan Balladipelimannit ja Kangasalan Pikkupelimannit mestaripelimanni Leenamaija Raukolan johdolla, Lempäälän Pelimannit, Pirkkalan Pelimannit (PirPeli), Ahjolan Pelimannit ja Vanajaveden Pelimannit.
Konsertin orkesteria johti Hämeen uusi oltermanni Erlend Jantsikene. Maakuntateeman ohjelman kokoaja Veli-Jussi Lietsala oli jopa rakentanut hänelle ja kuorolaisille korokkeet, jotka tuotiin Kaustiselle.
– Jokaisen pelimannin unelma on päästä soittamaan Kaustisen pääareenalle. Nyt se toteutui meillä, Lietsala hymyilee.
Ahjolan Tanhuajat ja ja Hollolan Nuorisoseuran purpuriryhmä yllättivät yleisön täysin saapumalla eri suunnista hirveällä huudolla. Heidän mukanaan areenalle saapuivat myös Riinat ja Rikut. Heidän hurjien hyppyjen katrilli oli esityksen huippuhetkiä! Tanssiosuuksien takaa löytyi mestarikansantanssijoiden koreografioita (Hannu Nipuli, Aimo Hentinen ja Antti Savilampi).
Rahvaanmusiikin kerho järjestää Tampereella klubi-iltoja ympäri vuoden. Kaustisella ”rahvislaiset” olivat koonneet suuren joukon hämäläisiä pelimanneja Soittosaliin Hämäläisiin iltamiin.
Festivaali julkisti lauantaina vuoden 2026 maakuntateeman. Ensi vuonna on Pohjois-Pohjanmaan pelimannien vuoro toteuttaa oma unelmansa areenakonsertista.
KUVA YLLÄ: Oksalla ylimmällä – musiikkimatka Hämeessä -konsertti viihdytti ja hurmasi areenayleisöä Kaustisella.
KUVAT ALLA:
Maakuntakonsertin juonsi Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Olkinuora.
Suurta orkesteria johti kapellimestari Erlend Jantsikene.
Tanssijat esittelivät iloisina Hämeen pukujaan.
KUVAT: Usva Torkki


