Vuoden ulkokaustislaiseksi valitaan henkilö joka kunnioittaa kaustilaisia juuriaan ja teoillaan ja toiminnallaan vaikuttaa edelleen Kaustisen kehitykseen ja näkyvyyteen. Kaustisen kunnanhallitus on valinnut vuoden ulkokaustislaiseksi Harri Tastulan.

Harri Tastula syntyi 1963 Elga ja Sauli Tastulan nuorimmaisena lapsena. Musiikki on kiinnostanut Harria aina. Ensimmäiset bändikokeilut tapahtuivat jo yläasteikäisenä ja Harri Tastulan yhtye perustettiin sopivasti Kaustisen ensimmäisiin kuninkuusraveihin vuonna 1985. Soittajien vaihtumisen myötä yhtyeen nimeksi tuli myöhemmin Menox. 

Keikkailu ja maanviljelijän työt jatkuivat vuoteen 1999. Harri opiskeli suntioksi ja sai seurakuntamestarin viran Ruoveden seurakunnasta 2001. Suntion virasta Harri jäi työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2011. 

Näytelmätouhut tulivat mukaan Kai-Eerik Känsälän innoittamana jo Kaustisella, mutta vielä enemmän Ruovedellä, jossa Harri toimii Teatteriyhdistyksen puheenjohtajana. Musiikki on myös vahvasti mukana. Harri laulaa Ruoveden mieskuorossa ja tekee laulukeikkoja eri tilaisuuksissa yhdessä vaimonsa Maijan kanssa.

Harrin mukaan keskipohjalainen rauhallinen ja vaatimaton luonne sulautuu hyvin hitaisiin hämäläisiin. Harri pitää kaustislaisuutta ja keskipohjalaisuutta esillä aina, kun siihen on mahdollisuus. Murre on yksi tärkeä osa omia juuria. Omat juuret ja se mistä olet kotoisin tulevat tärkeämmiksi, kun katsoo kotiseutua kotikuntaa vähän kauempaa.

Harri Tastula pitää saamaansa huomionosoitusta itselleen erittäin tärkeänä ja sanoo arvostansa sen korkealle.

Vuoden ulkokaustislaisen valinta julistetaan Vintturin kyläsoiton yhteydessä to 13.7 klo 11.00.

Mer information:

Arto Alpia,
Kunnanjohtaja
Kaustisen kunta
arto.alpia(at)kaustinen.fi

Share This