Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki. Kuva: Lauri Oino
Päivän vieras -sarja VirtuaaliKaustisella
Haastatteluvideo julkaistu 18.7.2020 osana VirtuaaliKaustisen ohjelmaa
Lauantaina päivän vieraana oli Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki. Aiheena oli aineeton kulttuuriperintö ja kaustislaisen viulunsoiton hakeutuminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen kansainväliseen luetteloon. Mitä tarjottavaa Unescolla on kansanmusiikki- ja tanssiperinteelle Kaustisella ja Suomessa? Haastattelijana Sampo Purontaus.
Kansanmusiikki-instituutti on Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskevan sopimuksen asiantuntijaorganisaatio Suomessa. Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimus on lähes kaikkien maailman valtioiden allekirjoittama sopimus, jossa ne sitoutuvat suojelemaan ja vaalimaan kulttuuriperintöä. Aineettoman kulttuuriperinnön luettelo on taas yksi niistä työkaluista, joiden avulla tätä suojelutyötä tehdään.
– Käytännössä nimetään eri kulttuurikohteita, jotka jollakin tavalla voivat toimia esimerkkinä tälle suojelutyölle, Hakamäki täsmentää.
Luetteloita on itse asiassa useita, sillä alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on kullakin omansa. Suomessa on jo kohtalaisen pitkä kansallinen luettelo, josta on nostettu kansainvälisiä hakemuksia koko ihmiskunnan luetteloon. Ensimmäisenä suomalaisena perinteenä haettiin tätä statusta saunakulttuurille ja heti toiseksi kaustislaiselle viulunsoittoperinteelle.
Ehdokkaat suomalaisiksi kohteiksi valitaan sen perusteella, miten elinvoimainen perinne on ja miten merkitykselliseksi oma yhteisö kokee sen.
– Kyse ei niinkään ole siitä, että asiantuntijat määrittelevät jonkin kohteen esteettisesti mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, vaan että perinteen harjoittajat itse pitävät sitä tärkeänä.
Lisäksi valinnassa kiinnitetään huomiota siihen, miten perinne yhteisössä siirtyy ja miten tärkeäksi perinteen harjoittajat itse tämän siirtämisen kokevat.
Valintaprosessi Suomessa alkaa matalan kynnyksen Wiki-luettelosta, josta valitaan kohteita kansalliseen luetteloon. Sinne päässeet kohteet voivat ilmaista halunsa hakeutua kansainväliselle listalle.
Matti Hakamäen mukaan kaustislainen viulunsoittoperinne nousi kärkeen Suomen kansainvälisissä hakemuksissa ensiksikin sen ansiosta, että kyse on perinteestä, joka on hyvin vahvaa ja rikasta suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella. Ihmiset myös identifioituvat siihen voimakkaasti.
– Länsimaisessa viitekehyksessä on aika harvinaista, että muutaman pitäjän alueelle on keskittynyt kyläyhtyeitä ja monenlaisia muitakin perinteitä, jotka kuuluvat samaan kokonaisuuteen.
Millainen rooli sitten Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on ollut tässä ehdokkuudessa?
– Todella merkittävä, Hakamäki toteaa.
Hän kertoo, että kaustislainen viulunsoittoperinne liittyi aikoinaan vahvasti hääperinteeseen, joiden jatkumoa ja harjoittamista häiden vietto määritteli. Viime vuosisadan puolessavälissä oltiin kuitenkin täälläkin jo tilanteessa, jossa hääperinnekulttuuri oli häviämässä ja monelta alueelta hävinnytkin.
– Voidaan katsoa, että festivaali otti häiden roolia kokoontumispaikkana, jossa perinnettä harjoitettiin, ja jota varten harjoiteltiin esityksiä.
Festivaalista tuli ikäänkuin vuosittainen kohokohta, joka piti vuoden kiertoa elävänä. Matti Hakamäen mukaan voi edelleen ajatella niin, että festivaali toimii eräänlaisena muistuttajana kerran vuodessa. Se kokoaa perinteen harjoittajat yhteen, innoittaa heitä ja tarjoaa paikan, jossa voi vaihtaa ajatuksia.
Tämän lisäksi pitää muistaa se, että perinne elää aina ja saa vaikutteita muualta.
– Siinä mielessä festivaalilla on ollut valtavan suuri merkitys kaustislaiselle viulunsoitolle, että kerran vuodessa täällä on kuultu vaikutteita niin lähipitäjistä, valtakunnallisesti eri puolilta Suomea kuin myös kansainvälisesti, Matti Hakamäki muistuttaa.
– Sitä kautta kaustislainen viulunsoitto ei rajoitu enää näihin maantieteellisiin rajoihin, vaan oikeastaan festivaalien kautta se elää ympäri Suomen ja sen rajojen ulkopuolellakin niiden ihmisten piirissä, jotka kokevat sen itselleen tärkeäksi. Voi sanoa, että festivaalien vuosikymmeniä kestänyt perinne on sekä säilyttänyt että uudistanut kansanmusiikin perinnettä Suomessa.
Entä millaisena kansanmusiikki-instituutin johtaja näkee kansanmusiikin ja kansantanssin tulevaisuuden Kaustisella, seutukunnassa ja koko maassa?
– Näen sen valoisana ja suhtaudun siihen hyvin positiivisesti. Unescon luettelointiprosessi ja kaikki siitä syntyneet sivuvaikutukset tulevat varmasti vaikuttamaan positiivisesti paikalliseen soittoperinteeseen, Hakamäki sanoo. Ja se on jo huomattu, että kansainvälinen huomio saa ihmiset kiinnostumaan asiasta.
Hakamäki, uskoo, että koko suomalainen kansanmusiikin ja kansantanssin kenttä saa prosessista tulevaisuudessa paljon.
– Kun katsoo tarpeeksi kaukaa, niin koko suomalainen kansanmusiikkiperinne näyttäytyy yhtenä kokonaisuutena, hän toteaa. Jos täältä nousee yksittäinen perinne maailmankartalle, niin se varmasti vie mukanaan muutakin perinnettä ja perinteen lajeja, jolloin osaaminen ja verkostoitumismahdollisuudet lisääntyvät myös valtakunnallisesti.
Poikkeusvuotena Matti Hakamäki jää kaipaamaan perinteisistä festivaaleista kohtaamisia.
– Niitä kymmeniä ja ehkä satoja kohtaamisia, joita festivaaliviikolla aina henkilökohtaisesti saa kokea: mahtavia mestaripelimanneja, hienoja soittajia ja tanssijoita ympäri maan ja kansainvälisesti, hän sanoo. Niitä tilanteita, joissa ihmiset sydämellään harjoittavat sitä, mistä pitävät ja löytävät uusia ideoita, kun kohtaavat toisia ihmisiä.
– Tietysti on aina hyvä, että on vaihtoehtoja ja digitaalisia kanavia, mutta se käytännön tilanteissa kohtaaminen, niin ei sitä voita mikään.
Hilkka Rauhala