Kuva: Jussi Petäjä.
Kirjoittanut Ville Kangas
No silloin 1980-1990 -luvuilla, kun kavalkadit oli Kalliopaviljongilla, “takahuone” oli lavan alla talon perustuksissa, paljaan peruskallion päällä. Siellä oli hauskaa lapsena, kun vanhat pelimannit puhui mukavia, otti tuikkua, itse sai limsaa ja kaikkien viulukotelot oli vieri vieressä paljaalla kalliolla. Ulkona käytiin tupakilla, ettei palais koko tupa. En minä käynyt, mutta ne vanhemmat.
Pitkät raput kavuttiin ylös lavan viereen aina kun oli tulossa oma soittovuoro. Ellei sitten oltu komennettu istumaan koko näytöksen ajaksi lavalle. Kenraaliharjoituksissa ohjaajalla ei ollut vielä ihan kaikkia käsikirjoituksen sivuja kasassa, mutta ensimmäinen näytös meni silti aina hyvin ja yleisö tykkäsi.
Yhtenä kesänä, silloin lapsena, minulla oli joku osuus jonka takia piti istua koko kakstuntinen siinä ihan lavan etureunalla ja aina välillä käydä soittamassa. Ei saanut olla kuin alussa ja lopussa lavan alla puhumassa mukavia. Harjoitukset meni ihan niin kuin ennenkin. Kenraaliharjoituksessa ei vielä ollut kaikkia käsikirjoituksen sivuja kasassa. Soittohommat kumminkin oli selevää pässinlihaa. Mutta voi; sitten minuun iski ankara flunssa. Silmät vuoti ja nenä valui – melkein polvien tasalle. Koko ajan piti niistää ja aivastaa. Istu siinä sitten näytös lavan etureunassa.
Menin lääkäriin. Selitin että nyt on tällainen tärkeä homma Kaustisen festareilla ja minun pitää esityksessä tehdä tällä viisiin ja näin ja noin monta kertaa viikon aikana. Lääkäri tuumaili pitkissä mietteissä, että tjaa-a, vai Kaustisen festivaaleilla, tjaa-a vai siellä on se. No kyllä soittajan pitää rohto saada, ettei mene kavalkadi pilalle, sanoi lääkäri lopulta. Laitetaanpas sinulle tällainen lääke, otat sitä sen ja sen verran ennen esitystä ja tauti häviää kokonaan muutamaksi tunniksi. Tällaista ei koskaan määrätä flunssapotilaille, mutta nyt kun on näin tärkeä asia kyseessä, teen poikkeuksen, sanoi lääkäri.
Menin kotiin sänkyyn makaamaan. Ei tullut festivaalien vietosta mitään. Sitten määrättynä aikana ennen kavalkadin alkua otin lääkärin määräämän lääkkeen. Ja hop, tauti katosi täysin, aivan kuten oli luvattu. Nokka kuivui, aivastelu loppui.
Istuin terveenä kuin pukki paikallani koko esityksen ja soitin ohjelmanumerot. Vanhat pelimannit ottivat lavan alla tuikkua ja puhuivat mukavia. Oli mukavaa. Esitys meni hyvin, vaikka kenraaliharjoituksissa ei ollut vielä käsikirjoitus kasassa. Niinkuin ei ikinä ennenkään. Muutama tunti esityksen jälkeen flunssa palasi. Menin kotiin nukkumaan.
Seuraavissa esityksissä toimin samoin. Yleisö tykkäsi kavalkadista. Vanhat pelimannit ottivat tuikkua. Paljaalla kalliolla oli kymmeniä viulukoteloita rivissä ja hupaisia juttuja kerrottiin. Minulla ei edelleenkään ole aavistustakaan mitä se lääke oli. Mutta jotain semmoista kumminkin, jota määrätään vain pelimanneille, Kaustisen festivaaliaikaan.
Ville Kangas
Kirjoittaja on kaustislainen säveltäjä ja viulisti/multi-instrumentalisti joka julkaisee tällä viikolla uuden levyn nimeltä Plastic Fiddle Band. Albumi löytyy het kohta kaikista internetin mainioista suoratoistopalveluista. Osoitteessa www.villekangas.net kuultavissa näytepläjäys. Julkaisukeikka on – kuinka ollakaan – Kaustisen juhlilla Kalliopaviljongin Klubilla lauantaina.