Kirjoittaja Pekka Kuusiston seurassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2016. Kuva: Risto Savolainen
Kirjoittanut Tove Djupsjöbacka
Aika usein ihmiset kysyvät minulta, mitä kautta olen löytänyt kansanmusiikin. Kysymys kuuluu, oliko se koskaan hukassa, pitikö se todella erikseen löytää? Oma vastaukseni on, että vaikka kansanmusiikki on aina kuulunut kuvaan jollain lailla, se piti erikseen ja aktiivisesti löytää ja ottaa omakseen.
Piti esimerkiksi opetella joitain tekijöiden nimiä, jotta tietää kuka sitä musiikkia tekee ja mistä sen löytää. Kun saa yhdestä langanpäästä kiinni, voi keriä sitä auki ja löytää muita vastaavia. Pidätkö Pekko Käpistä? Silloin varmaan etsit ensin käsiisi Pekon omat levyt, sitten kaikki muut levyt joilla Pekko on mukana, sitten kaikki Pekon yhteistyökumppaneiden levyt… Ja matka ei lopu!
Itselläni kolme seikkaa olivat ratkaisevia siinä, että löysin aktiivisesti kansanmusiikin. Liveroolipelit, jonka harrastajat kuuntelivat aktiivisesti kansanmusiikkia (Garmarna oli ykkösbändi siihen aikaan), ja kuorot, joissa laulettiin vaikka mitä Gjallarhornista eteläafrikkalaisiin kansansävelmiin.
Entä se kolmas ja ehkä kaikkein tärkein? No tietysti Kaustisen kansanmusiikkijuhlat! Ilman Kaustista en taatusti olisi töissä kansanmusiikin parissa. Kaustisella olen päässyt kokemaan koko kirjon runolaulusta Guinean kansallisbalettiin, ja kaikkea siltä väliltä. Olipa kerran muuan teinityttö, joka koki Kaustisella Taraf de Haïdouksin, sillä seurauksella että piti mennä kotiin, irroittaa jouhia jousesta jotta saisi aikaan sen kuuluisan, mahdottoman siistin kähinäefektin viululla…
Alussa juoksi tiettyjen bändien perässä, nykyään yrittää myös antaa tilaa yllätyksille. Kuka tietää, milloin JPP nousee maitolaiturille soittamaan yllätyskeikan akustisesti keskellä kirkasta päivää? Kun pääset vihdoin kahvitauolle, vierestä saattaa löytyä huippubändi kahvilakeikalla. Käsiohjelman selaaminen välillä pyörryttää, koska ohjelmatarjontaa on niin huikean paljon. Henkilökohtainen vinkkini käsiohjelmasuunnistuksessa: Pyri näkemään niin monta eri lavaa kuin mahdollista. Sama esiintyjä voi olla aivan erilainen Café Mondossa kuin Pelimannitalossa. Intiimit, akustiset paikat ovat tunnelman suhteen vertaansa vailla. Viime vuonna uusi Maunon makasiini teki erityisen vaikutuksen.
Ensikertalaiselle matka Kaustiselle voi henkisesti olla pitkä. ”On se niin kaukana”, hoetaan, ja mietitään, miten sinne edes pääsee vai pääseekö minnekään majoittumaan. Mutta jos uskaltautuu reissuun, riskinä voi olla paha addiktio – sen jälkeen onkin pakko päästä kansanmusiikkijuhlille joka vuosi. Siellä voi heittäytyä koko viikoksi hyvän tunnelman vietäväksi, koska kerrankin kansanmusiikkia rakastava ei ole millään lailla marginaalissa. Vaan omiensa joukossa.
*
Kirjoittaja on Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tiedotuspäällikkö 2017, helsinkiläinen musiikkitoimittaja ja kulttuurialan sekatyöläinen. Oma kulttuuriaiheinen blogi löytyy osoitteesta www.pinnanalla.fi Ja kuten sukunimen perusteella saattaa arvata, juuret löytyvät Djupsjöbackan kylästä, 7 km Kaustiselta lounaaseen.