Menuetti, Yökatrilli, Iltavilli ja päätöstanssit – yhteisötanssit sopivat kaiken tasoisille tanssijoille. Kuva:Krista Järvelä

Juhlava, ylväs ja veikeä. Näillä sanoilla on kuvattu 1700-luvun barokin ajan muotitanssia menuettia. Sitä on voinut opiskella festivaaliviikon alkupäivinä, mutta ilman harjoitteluakin pääsee askeliin ja rytmiin mukaan, kun Menuettien yö aloittaa öisten yhteisötanssien sarjan Keskipohjanmaa-areenalla keskiviikkona kello 23.30. Menuettien yön johtaa tanssinopettaja Jessica Krohn ja musiikista vastaa Anders Portin yhdessä I Fäälan -yhtyeen kanssa. Festivaaliviikon huippuhetkiin on jo kohta 40 vuoden ajan kuulunut huikea Yökatrilli, jota on nyt odotettu poikkeuksellisen hartaasti. Torstain ja perjantain välisenä yönä kello 00.00 alkaen Petri Kauppinen ja JPP innostaa festivaalikansaa taatusti ikimuistoiseen yhteiseen kokemukseen. Yökatrillissa valttia on oma tyyli ja vauhti, mutta jos haluaa suunnitella askelkuvioita etukäteen, torstaina voi osallistua Petri Kauppisen tanssityöpajaan Kallioklubilla parin tunnin ajan kello 16.30 alkaen. Perjantaina kello 00.00, kun yö vaihtuu lauantaihin, Keskipohjanmaa-areenalla käynnistyy Hanna Poikelan johdolla naamiorituaalein Iltavilli, todelliset tanssireivit. Iltaan voi valmistautua loihtimalla oman naamion mutta mukaan voi tulla toki ilmankin. Lauantaina on vuorossa Areenan päätöstanssit kello 00.00 alkaen Suomen suurimman pelimanniorkesterin Orivesi All Starsin tahdittamana.

Folkskandia-tapaamisessa myös virolaisia ryhmiä

Festivaaliviikon aikana Kaustisella puhutaan monia kieliä, mutta keskiviikkona kuullaan perinteisesti paljon ruotsia ja erityisesti suomenruotsia. Pro Kaustinen ry:n ohjelmatoimikunnan jäsen, laulaja-lauluntekijä Désirée Saarelan mukaan juhlilla on totuttu siihen, että keskiviikko on suomenruotsalaisuuden päivä. – Oma teemapäivä on hieno perinne, mutta tarkoitus ei ole, että silloin suomenruotsalaiset tulevat katsomaan suomenruotsalaisia esityksiä ja muut ajattelevat, että ne on tarkoitettu suomenruotsalaisille. Pidän tärkeänä, että me kaikki olemme yhtä. Suomenruotsalaiset esitykset ja ohjelmanumerot ovat aivan kaikille. Pohjoismainen yhteistyö näkyy koko viikon Folkskandia-tapaamisen ansiosta, kun nuoret soittajat eri maista opiskelevat ja esiintyvät yhdessä kaustislaisten Näppäreiden kanssa. Mukana on tänä vuonna myös virolaisia ystäväryhmiä. Satojen nuorten yhteissoitto hurmasi Areenalla myös keskiviikkona puolilta päivin

Share This