Bäkkäriäiti Aino Malin häärää joka päivä illansuusta yömyöhään Areenan bäkkärillä eli back stagella, siellä muurin ja porttien takana minne yleisön katseet eivät yllä.
– Mä paistan lettuja, ilmoittaa Aino. Väännän litratolkulla taikinaa ja paistan parhaana sesonkina kolmella pannulla kerrallaan. Viikossa menee noin 12 ämpärillistä, siitä tulee tuhatkunta lettua.
– Sujuu nykyisin helposti, kun tekniikka on kehittynyt, Aino ilakoi. Meillä on bäkkärillä oikea hella eikä tarvitse turata kurjalla sähkölevyllä niin kuin alussa. Ja lettutaikinan sekoitus käy kuin kansantanssi akkuporakoneella, jossa on maalinsekoittaja. Ja valo pimeitä öitä varten, Aino huomauttaa. Porakoneen toimitti bäkkärille festivaalin pitkäaikainen turvallisuuspäällikkö Kari Korkala, kun ämpärikaupalla taikinaa käsin vatkannut bäkkäriäiti oli saanut rasituksesta olkapäävamman.
Mikä tämä lettujuttu oikein on?
– Letunpaisto tässä laajuudessa alkoi oikeastaan Antti Järvelän ideoimasta Lauantaisaunasta joitakin vuosia sitten. Antti kokosi Areenalle mittavan konsertin, jossa artistit esiintyivät talkoohengessä palkkiotta. Heille järjestettiin bäkkärille tarjoilua, jossa yhtenä osana olivat letut. Munat saatiin ja saadaan edelleen Hanna Järvelältä luomukanalasta ja muut tarvikkeet sponsoroi Jylhän Topi Kaustisen K-marketista.
Nykyisin lettuja tarjoillaan Areenan esiintyjille ja siellä pitkää päivää paiskoville tekniikan ihmemiehille, lavahenkilökunnalle ja muille työn raskaan raatajille.
– Moni matkojen takaa reissaava artisti ilahtuu silminnähden, kun vastaan leijailee kotoisa letun tuoksu, Aino tietää. Haluamme että artisteille jää Kaustisen keikasta hyvä mieli. Tämä on huippupalvelua pikkurahalla.
Aino Malinin uraputki Kaustisella alkoi 1982, kun Euroopan yleisradioliitto EBU toi Kaustiselle tavallista enemmän kansainvälisiä esiintyjiä. Kielitaitoista naista tarvittiin tulkiksi ja oppaaksi.
– Kun kuulin ensimmäisen kerran kaustislaiset pelimanniviulut, tiesin heti, että tää on mun juttu, Aino sanoo. Muutaman välivuoden jälkeen hän palasi takaisin oppaan ja tulkin hommiin 1990-luvun loppupuolella ja sillä tiellä ollaan. Nykyinen toimenkuva rakentui oikeastaan itsestään joitakin vuosia sitten. – Viihdyn erityisen hyvin bäkkäriäitinä. Minä joka en muuten yleensä arkielämässä laita ruokaa, Aino ihmettelee.
Mikä Kaustiselle vetää?
– No niinpä! Aino miettii tovin. – Kesän onnellisimmat päivät. Stressitön ja hauska työ. Festariympäristössä pääsee irti arkielämästä ja ”oikeista” töistä. Ihmiset, työyhteisö. Musiikki, joka kaikista taiteen lajeista koskettaa eniten, se menee sieluun ja sydämeen, ravistelee koko tunneskaalan.
Paljasta vielä, kuka on lettujen suursyömäri.
– Kyllä se on Järvelän Mauno, joka ei taida festarikiireiltään ennättää paljon muuta syödäkään. Yhtenä kesänä pari ranskalaispoikaa söi kumpikin seitsemän lettua mieheen. Kiittelivät mennessään.
Festivaaliväkeä 4/6
Festivaaliväkeä-sarjaa varten Merja Lahti haastatteli muutamia henkilöitä, joilla kullakin on oma historiansa ja näkökulmansa Kaustisen kansanmusiikkijuhliin. Sarjassa esitellään enemmän tai vähemmän tuttuja tyyppejä, joihin Kaustisella on vuosien mittaan törmännyt ja törmää.