Bands of the year through time

Vuoden yhtye 2023 Ääniteatteri Iki-Turson kaksi jäsentä Juha Valkeapää ja Outi Pulkkinen laulavat toisiaan suohon ja ryhmän muut jäsenet kannustaa näiden kahden kilpalaulajan takana.

2023 Ääniteatteri Iki-Turso

Kaustisen vuoden yhtye 2023, Ääniteatteri Iki-Turso on keskittynyt yli kahdenkymmenen vuoden ajan runolauluperinteen tutkimiseen ja esittämiseen erilaisissa ympäristöissä. Kahdeksan kansanlaulajan muodostama kollektiivi on johtohahmonsa emeritusprofessori Heikki Laitisen johdolla vienyt runolaulua uusiin ympäristöihin ja yhdistänyt sitä taiteellisesti ainutlaatuisella tavalla kokeelliseen ääni-improvisaatioon. Lisäksi ikitursolaiset ovat ansioituneita runolaulun kouluttajia ja tutkijoita. Valinnallaan Kaustinen Folk Music Festival halusi kunnioittaa ääniteatterin määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä arkaaisen runolauluperinteen monipuolisessa esiintuomisessa.

 

2022 Aapintuvan pelimannit

 

Kaustisen vuoden yhtyeeksi 2022 nimetty Aapintuvan pelimannit on kaustislainen harrastajaryhmä, joka luo vahvan pohjan festivaaliin vahvasti liittyviin kaustislaisiin kokonaisuuksiin. Aapintuvan pelimanneihin on aina voinut tulla mukaan millaisilla taidoilla vain ja soittamisessa on pääsyt vaudilla eteenpäin. Tasovaatimuksia ei ole, vaan ryhmä on kaikille avoin. Valinnallaan Kaustinen Folk Music Festival halusi kunnioittaa pitkänteistä ja tinkimätöntä kansanmusiikin ja perinteen ylläpitämistyötä.

 

2021 Maria Kalaniemi & Eero Grundström

 

Emma -palkitun duon mestarimuusikot tulkitsevat musiikkiaan herkimpienkin tunteiden kautta sulautuviin jyliseviin äänimaisemiin; Marian voimakas heittäytyminen ja tunnelataus, niin harmonikan kuin äänenkin kautta, sekä Eeron harmoonin kiihkeä syke vie poikkeuksetta kuulijan tunnekylläiselle musiikilliselle matkalle. Yhtyeen musiikin voi kuulla olevan vaellusta metsissä, vesillä, auringonnousussa- ja laskussa. Jokaisen sävellyksen taustalla on vahva tarina, jonka jokainen kuulija saa kuvitella omalla tavallaan. Yhtyeellä on vahva kasvutarina, jossa kaksi oman instrumenttinsa taidokasta polunraivaajaa on löytänyt saman tahdin musiikilliselle ilmaisusykkeelleen. Maailmallakin mainetta niittäneen yhtyeen muusikoilla on niin voimakas suhde musiikkiinsa, että koskettimen kosketus tuntuu kuulijalle saakka. Valinnalla Kaustinen Folk Music Festival halusi osoittaa kunniaa pitkän linjan tinkimättömälle työlle kansanmusiikin parissa ja festivaali toivookin tämän yhtyeen valloittavan kuulijoidensa sydämet joka puolella maailmaa.

 

 

2020 Kangasalan Pikkupelimannit 

 

Vuonna 2020 Kaustisen Vuoden yhtyeeksi valittiin Kangasalan Pikkupelimannit. Yhtye on toiminut jo yli 40 vuotta omistautuneen johtajansa Leenamaija Raukolan vetämänä ja tästä pitkäikäisestä pelimannijoukosta on kasvanut runsaasti musiikin sekä musiikkikasvatuksen ammattilaisia. Toteuttamalla monipuolista sekä innostavaa ohjelmistoa, yhtye on toiminut alueensa koko uransa ajan monikymmenpäisenä pysyneen lasten ja nuorten joukon merkittävänä kansanmusiikin voimapesäkkeenä. Valinta tehtiin yhtyeen toimintaa suuresti arvostaen ja sille edelleen pitkää ikää toivoen. Valinnan myötä festivaali halusi kunnioittaa merkittävää ja pitkäjänteistä työtä musiikkikasvatuksen parissa. 

 

 

2019 ENKEL 

 

Kaustisen Vuoden yhtyeeksi 2019 nimettiin rohkea, herkkä ja hersyvä pelimannityttöbändi ENKEL. Yhtye sai alkunsa spontaaneista lentokenttäjameista vuonna 2013 ja yhtyeen musiikillinen ote on säilynyt hulluttelevana ja luovana, kuin spontaanit jamit jatkuisivat edelleen. Yhtyeen jäsenet Leija LautamajaMaija PokelaMiia Palomäki sekä Iida Savolainen ovat vahvoja kansanmusiikin ammattilaisia, jotka rohkaisevat omalla esimerkillään kaiken ikäisiä olemaan luovia kukin omalla tavallaan. Luovan hulluttelevan tekemisen lisäksi yhtyeen kaikesta toiminnasta huokuu tekijöiden syvä kunnioitus perinnettä ja omaa pelimanniutta kohtaan. 

 

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat halusivat tällä valinnalla tuoda esiin pelimannihenkisyyden säilyttämisen merkitystä ammattimaisen toiminnan rinnalla sekä tukea ajatusta kunkin oman elämän supersankaruudesta, josta onkin muovautunut yhtyeelle upeasti toimiva brändi. 

 

 

2018 Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! 

 

Kaustisen Vuoden yhtyeeksi 2018 nimettiin Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!, vuonna 2007 perustettu ja siitä saakka määrätietoista, kansanmusiikkiperinteitä kunnioittavaa työtä tehnyt yhtye. Sen jäsenet ovat paitsi taitavia muusikoita, myös loistavia musiikkikasvatuksen ammattilaisia ja musiikkipedagogeja. Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! viihdyttää sekä lapsia että aikuisia kansanmusiikkiperinnettä kunnioittaen. Ammuu! hallitsee myös muut musiikilliset tyylilajit kalevalaisesta laulusta salsaan ja sottiisiin, jazzista reggaen rytmeihin. Raikkaat, kekseliäät sovitukset sekä taidokas soitto ja stemmalaulu ovat omaleimaista Ammuun! musiikille. 

 

Nimityksellä Kaustinen halusi osoittaa tukensa lastenkulttuurille ja kunnioittaa samalla korkeatasoista lastenmusiikin tekemistä kotimaassamme: laadukas, perinteitä vaaliva musiikki kuuluu jokaiselle, ikään ja kokoon katsomatta. 

 

 

 

2017 Gájanas 

 

Gájanas, suomeksi kaiku, on nelihenkinen vuoden 2016 alussa perustettu yhtye. Nimensä mukaisesti yhtyeen musiikissa kaikuu saamelainen perinne, joka kohtaa nykyhetken värikkäänä yhteensulautumisena. Gájanaksen musiikissa voi kuulla vuoropuhelua perinteisen ja modernin saamelaismusiikin välillä. 

 

Musiikissa ja joiuissa korostuu alkuperäiskansan vahva yhteys luontoon. Gájanas on monikulttuurinen yhtye. Joikaaja-laulaja Hildá Länsman on pohjoissaamelainen muusikko Suomen huipulta, Utsjoelta. Basisti Erkki Feodoroff puolestaan on kolttasaamelainen, ja hän on kotoisin Inarista. Yhtyeen rumpali Kevin Francett ja kitaristi Nicholas Francett ovat veljekset, joiden sukujuuret ulottuvat Inarista Ahvenanmaalle ja aina Amerikkaan asti. Monikulttuurisuus kuuluukin musiikissa vahvasti. Gájanaksen inspiraation lähteenä on saamelaisen kulttuurin lisäksi koko maailma. 

 

 

 

2016 Piirpauke 

 

Kaustisen vuoden 2016 yhtyeeksi valittiin juuri 40-vuotisjuhlavuottaan viettänyt maailmanmusiikkiyhtye Piirpauke. Kuhmolaisen Sakari Kukon luotsaama yhtye kuului maailmanmusiikin uranuurtajiin yhdistellen kansanmusiikkivaikutteita ennakkoluulottomasti eri musiikinlajeihin jo ennen kuin käsitettä oli keksittykään. Yhtyeen nimi on peräisin karjalaisesta, hälyä ja meteliä tarkoittavasta sanasta. 

 

Vuonna 1974 perustetun yhtyeen ensimmäinen hitti oli levytys Konevitsan kirkonkelloista ja tämän jälkeen kokoonpanon levytykset ovat nousseet niin Suomen kuin ulkomaistenkin radiokanavien soitetuimpien joukkoon. Yhtyeen pitkäaikaisin jäsen Sakari Kukko on soittanut lisäksi muun muassa Youssou N´Dourin Etoile Dakar -yhtyeessä sekä vieraillut esimerkiksi Kingston Wallin ja Amorphiksen levyillä. Tämänhetkisen kokoonpanon muut muusikot kuuluvat kotimaisen jazzin kärkikaartiin. Myös länsimainen taidemusiikki kuuluu monipuolisen yhtyeen musiikissa: viimeisin albumi Koli vuodelta 2010 sisältää muun muassa Sibeliuksen ja Tshaikovskin musiikkia. 

 

Piirpauke on pitkän uransa aikana nauttinut niin musiikin ammattilaisten kuin kuuntelijoidenkin jatkuvasta suosiosta. Kotimaassa yhtye on kiertänyt niin konserttisalit, klubit kuin suurimmat rockfestivaalitkin. Syynä laantumattomaan kiinnostukseen on yhtyeen muuttuva, mutta silti omaleimainen musiikki. Kainuulaiset mielenmaisemat, häly ja meteli muodostuvat näiden muusikoiden tulkitsemina aina yllätyksellisiksi ja taidokkaiksi rytmien ja sävelten virroiksi. 

 

 

 

2015 Orivesi All Stars 

 

Orivesi All Stars on Suomen suurin pelimanniorkesteri, joka on toiminut vuodesta 2011 alkaen Antti Järvelän johdolla.  Orkesterin ainoa päämäärä on mielekkään musisoinnin harjoittaminen hyvässä hengessä – se saa myös näkyä ja kuulua. Orivesi All Stars on pelimannikollektiivi, johon voi osallistua minkä tasoinen ja ikäinen soittaja tahansa, eikä maantieteellistä rajoitusta osallistumiselle ole. Orkesteri on saanut alkusysäyksensä Suomen Kansanmusiikkiliiton vuosittain Orivedellä järjestämillä kansanmusiikkikursseilla. 

 

 

 

2014 Juha Kujanpää Ensemble 

 

Juha Kujanpää Ensemble on Juha Kujanpään musiikkia esittävä uusi kokoonpano. Se on muuntautumiskykyinen instrumentaaliyhtye, joka yhdistää Kujanpään muusikkouden kaksi eri puolta: akustisen pelimannipoljennon ja sähköisen rock/jazzin. 

 

 

 

2013 Orkestar Bordurka 

 

Vuonna 2004 perustettu Orkestar Bordurka soittaa kuvitteellisen itäeurooppalaisen maan, Bordurian, hypittävää balkaninmakuista perinnemusiikkia. 

 

 

 

2012 Siba Folk Big Band 

 

Sibelius-Akatemian Folk Big Band on 35-henkinen kansansoitinorkesteri. Vuonna 2010 perustettu yhtye koostuu kansanmuusikoista, joista jokainen on säveltäjä, sovittaja, multi-instrumentalisti, solisti ja yhtyemuusikko. Soitinarsenaaliin kuuluu muun muassa viuluja, kanteleita, haitareita, kitaroita, puhaltimia ja harmooneja. Laaja soittimisto ja vahva kansanlauluosaaminen luo yhtyeelle ainutlaatuisen ja ennenkuulumattoman soinnin. 

 

 

 

2011 Luomala & Salminen 

 

Kaustislaislähtöiset muusikot pistävät Konsta Jylhän tuotantoa uuteen uskoon radikaalilla tavalla mutta kappaleiden alkuperäistä henkeä kunnioittaen. 

 

 

 

2010 Duo Elina Järvelä & Juha Virtanen 

 

Duo Elina Järvelä & Juha Virtanen herättää henkiin vivahteikkaalla soitollaan sävelmiä arkistojen kätköistä, tunnelmoi myös muiden maiden sävelmillä sekä loihtii omilla sävellyksillään uusia tuulia kansanmusiikin kentälle. Viulun ja 2½-rivisen haitarin saumaton yhteistyö elää hetkessä. 

 

 

 

2009 Polka Chicks 

 

Polka Chicks on energinen folkduo, joka kiillottaa perinteiset pelimannisävelmät uuteen uskoon dynaamisella soitannollaan. Duon erikoisuutena on ääripäiden tulkitseminen hurjan nopeista ja menevistä polkista tunteelliseen tulkintaan. 

 

 

 

2008 Haka 

 

Haka on viiden nuoren muusikon muodostama eteläpohjalainen pelimanniyhtye, jonka esitysten itsenäinen ote ja aktiivinen osanotto korostavat vahvaa läsnäoloa. 

 

 

 

2007 Vanhanpiian pojat 

 

 

 

2006 Hyperborea 

 

Hyperborean musiikissa sen soitannollisiin tavaramerkkeihin – mehevään svengiin ja konstailemattomaan meininkiin – kietoutuu eeppisten perinneteemojen lumo. Yhtye tulkitsee polkkia, sottiiseja ja polskia tyrmäävän tanssittavalla otteella omien sävellysten lomittuessa juurevasti perinteisen materiaalin sekaan. 

 

 

 

2005 Sväng 

 

Sväng on asettanut huuliharppumusiikin riman uudelle tasolle sekä ohjelmistollaan että omintakeisella instrumenttien käytöllään. Yhtyeen musiikkivakuuttaa taiturillisuudellaan ja viihdyttävyydellään, ja repertuaarillaan Sväng on osoittanut, että tämän ulkoisesti vaatimattoman instrumentin mahdollisuudet ovat rajattomat! 

 

 

 

2004 Snekka 

 

Snekan omalaatuinen instrumentointi, nuoret persoonalliset muusikot sekä pääasiassa omaa tuotantoa oleva ohjelmisto luovat vahvan, tunnistettavan Snekka-soundin, joka ei antaudu lokeroitavaksi mihinkään yksittäiseen musiikkityyliin. 

 

 

 

2003 Frigg 

 

Frigg: Hot fiddles from cool Scandinavia! Uuden sukupolven soittajalahjakkuudet tarjoavat nykykansanmusiikkia, joka on sekoitus pohjoismaista folkia ja amerikkalaista bluegrassia. 

 

 

 

2002 Kiharakolmio 

 

Kiharakolmion alavutelaisamerikkalaisen kansanmusiikin yhtyemusisointi on korvalle kuin korvalle mieluista kuultavaa – taiturimaista, mutta silti kansanomaista – jalaan alle menevää iloottelua! 

 

 

 

2001 Leikarit 

 

Pelimanniyhtye Leikarit on toiminut vuodesta 1975 lähtien esiintyen paitsi kotinurkillaan pääkaupunkiseudulla myös muualla Suomessa ja ulkomailla. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluvat sekä perinteinen että uudempi kansanmusiikki, ns. vanha tanssimusiikki sekä omat sävellykset ja sanoitukset. 

 

 

 

2000 Bill Hota & the Pulvers 

 

Bill Hota & The Pulvers tarjoaa takuuvarman paketin nykykansanmusiikkia ja sovitettuja klassikoita, joissa kuullaan yllin kyllin dynamiikkaa ja ennen kaikkea atakkia, eikä yhtyeen riehakkuus keikkafinaalissa jätä ilmaan tuumakaan toivomisen varaa! 

 

 

 

1999 Kaustisen purppuripelimannit 

 

 

 

1998 Heikki Lahden yhtye 

 

Mestaripelimanni Heikki Lahti on suomalaisen pelimannimandoliinin soiton tunnetuin esikuva. Lahti on toiminut soitonopettajana ympäri Suomea ja palkittu taitavasta pelimannisoitostaan useita kertoja. 

 

 

 

1997 Loituma 

 

Loituma taiteilee neliäänisellä laulullaan ja kantelesoitollaan upeita sävellyksiä ja sovituksia suomalaisesta perinnemusiikista. 

 

 

 

1996 Spontaani vire 

 

Spontaani vire on energinen nykykansanmusiikkiyhtye jonka ohjelmistossa yhdistyvät perinteinen suomalainen ja uusi sävelletty kansanmusiikki. 

 

 

 

1995 Folkkarit 

 

Folkkarit soittaa traditionaalisia kansansävelmiä kepeistä rekipolskista voimakkaisiin balladeihin folk ’n’ roll -asenteella, joka ei jätä ketään kylmäksi. 

 

 

 

1994 Pinnin pojat 

 

Pinnin pojat -duon varma soitannolinen ote yhdistettynä vakavan humoristiseen lauluun luo vastustamattoman elämyksen hämäläisen pelimannimusiikin parissa. 

 

 

 

1993 Näppäripelimannit 

 

 

 

1992 Koinurit 

 

Koinurit tulkitsee suomalaista pelimannimusiikkia rockasenteella ja huikealla meiningillä höystettynä. 

 

 

 

1991 Jylhän pelimannit 

 

 

 

1990 Halsbrytarna 

 

Halsbrytarna, eli Kaulankatkojat on mestaripelimanni Ricke Metten luotsaama suomenruotsalainen pelimanniyhtye, jonka ohjelmistoon kuuluu oman tuotannon lisäksi laajasti suomenruotsalaista, suomalaista ja pohjoismaista pelimannimusiikkia. 

 

 

 

1989 Niekku 

 

 

 

1988 Alaspään veljekset 

 

 

 

1987 Värttinä 

 

Värttinä yhdistää musiikissaan perinteisen karjalaisen ja suomalais-ugrilaisen kansanlaulun moderniin ja omaperäiseen tulkintaan. 

 

 

 

1986 JPP 

 

JPP eli Järvelän pikkupelimannit soittaa omien sävellyksien lisäksi taitavasti sovitettuna perinteistä kansanmusiikkia kaikkialta Suomesta.