Hartaasti odotetut Miljoonasade and Piirpauke (kuva) raivaavat tänään tietä KPO-areenalla alkavan viikonlopun tummuvaan yöhön. Perjantai-illan kruunaa malilainen kitaristi-laulaja Samba Touré. Hän on kehittänyt 90-luvulta saakka omaa blues-tyyliään ja saanut suuren suosion Euroopan maailmanmusiikin festivaaleilla.
– Vuoden 2024 perjantai-ilta muodostaa hienon kansallisen ja kansainvälisen kokonaisuuden viime vuosikymmenistä. Näillä yhtyeillä ja artisteilla on uskollinen kuulijakunta, ja jo eilen Kallioklubilla Piirpauken ensimmäisellä keikalla nähtiin, että myös uudet sukupolvet fanittavat legendoja. Klubi oli äärimmilleen asti täynnä, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki.
Ennen näitä kolmea yhtyettä KPO-areenan päivä on suurta kotimaista ja ulkomaista juhlaa. Ensin Suomen musiikkilukiot näyttävät, millaisen yhteiskonsertin ne ovat rakentaneet kaustislaisten kanssa vuoden aikana. Antti Paalasen suuri hanuriparaati eteläpohjalaisten ja ranskalaisten kanssa avaa KPO-areenan illan kello 19. (Miljoonasade kello 21.00, Piirpauke kello 23.15 ja Samba Touré kello 01.00).
Executive Director Valtteri Valo sanoo päivä päivältä näkyvän yhä selvemmin, että Vuoden festivaaliksi valittu Kaustinen kiinnostaa tänä vuonna monia ensikertalaisia.
– Saapumiseen kannattaa varata sopivasti aikaa, että varmasti ehtii saada paikan juuri siitä keikkapaikasta, joka eniten kiinnostaa, toiminnanjohtaja Valtteri Valo suosittelee.
Myös festivaalibussilla Kokkolasta saapuvien ja autoilijoiden on hyvä varata aikaa tien päälle.
Festivaalin liikennetiedote löytyy tästä linkistä:
https://kaustinen.net/festivaalibussi-ajaa-kokkolan-ja-kaustisen-valia-aamusta-yohon/
KUVA YLLÄ: Piirpauke juhlii Kaustisella 50-vuotista taivaltaan kahden suuren konsertin merkeissä. Torstaina täyttyi Kallioklubi, perjantaina vuorossa on KPO-areena. Kuvaaja: Sami Sorasalmi
KUVA ALLA: Sakari Kukko yhdistää edelleen Piirpauken keikoilla kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia. Kuvaaja: Sami Sorasalmi
Tästä videosta voi fiilistellä lauantain vastaisen yön tulevia tunnelmia: