Kaustisen showcase -yhtyeet 2024

Kaustisen festivaaleilla on valittu Showcase-yhtyeitä vuodesta 2013. Vakiintuneessa sarjassa esitellään eteenpäin tavoittelevia, nousevia ja kansainvälistyviä kansanmusiikin nimiä. Showcase-sarjaan valitaan kolme yhtyettä tai artistia, joista kukin esiintyy vähintään kerran festivaalien aikana eli ainakin keskiviikkona 10.7. Kallioklubilla. Kesän 2024 showcase-sarja toteutetaan yhteistyössä Yle Radio 1:n ja Music Finlandin kanssa.

Ilkka Heinonen

Muinainen sointi siivilöityy läpi renessanssin palatsien ja Karjalan vanhauskoisten tupien, kun jouhikonsoittaja yhdistää karjalaiset tanssisävelmät vanhan musiikin estetiikkaan ja live-elektroniikkaan. Ilkka Heinosen jouhikko vaeltaa pyhän ja maallisen rajapinnoilla soiden sekä karheana että hienovaraisesti.  

Kokoonpano

Ilkka Heinonen – jouhikko, laulu

Esikoisalbumi

Käki 2023

Kuuntele Salve flos et decor Ecclesiæ & Laulu -kappale

HOSTIKKA

Kuusihenkisen yhtyeen uuden aallon instrumentaalisen folk-musiikin melodioissa soi pohjoismaiselle kansanmusiikille ominaista kauneutta sekä maisemia maalaavaa kerrontaa. Komppisektion viljavat rytmit ja harmoniat pauhaavat rohkeasti eri tyylilajeja hyödyntäen. Jokainen muusikko tuo kappaleisiin oman tarinansa ja sen mukana väriä, elävää elämää ja kauneutta.

Kokoonpano
Saija Penttilä – kontrabasso (sävellys ja tuotanto)
Jaakko Penttilä – kitarat (sävellys ja tuotanto)
Aino Kinnunen – viulu Jari Kankare – puhaltimet
Maimu Jõgeda – haitari
Jesse Lehto – rummut

Julkaistu single

Mahonki 2023

Mahonki Music Video is Best LGBT film / Stockholm City Film Festival, 2023

Kuuntele Mahonki -kappale, musiikkivideon ohjaus Jori Grönroos.

Luomuduo

Yhdeksi tämän hetken tyylikkäimmäksi bändiksi tituleerattu duo on perustamisestaan lähtien keskittynyt hiomaan omaa pohjoismaista instrumentaalista kansanmusiikkityyliään, joka on valjastettu viulisti Olli Sippolan metalli- ja jazz-vaikutteiden sekä suomalais-amerikkalaisen rock- ja roots-kasvatuksen saaneen kitaristi Sakari Keipin taituroinnilla. Duo loikkiikin tarvittaessa genre- ja tyylirajojen yli kun siltä tuntuu, mutta perinteen kunnioitus istuu syvässä.

Kokoonpano

Sakari Keipi – kitara
Olli Sippola – viulu

Esikoisalbumi

Askola 2021

Kuuntele Vuorovesi -kappale