Vuoden artisti Vilma Jää (Kuva: Mikko Malmivaara)

 

Kansanmuusikko, laulaja ja säveltäjä Vilma Jää on saanut Muusikkojen liiton Vuoden Artisti -palkinnon. Häntä kuvaillaan palkintoperusteissa eri genrejen rajoja rikkovaksi valovoimaiseksi solistiksi. Vilma Jää esiintyy heinäkuun toisen viikon keskiviikkona ja torstaina ensi kesänä Kaustisella.

Eläköön Folk! -palkintojen saajat julkistettiin tiistaina 1. helmikuuta. Vuoden Wäinö -tunnustuksen sai Jaana-Maria Jukkara, Maailman musiikin keskuksen – Global Music Centren toiminnanjohtaja. Hän on työssään edistänyt erityisesti Suomeen muuttaneiden muusikoiden asemaa ja mahdollisuuksia rikastuttaa suomalaista kulttuurielämää.
Samassa yhteydessä Kaustisen kansanmusiikkijuhlat uutisoi Vuoden yhtyeen, Aapintuvan pelimannit, joka tällä kertaa on tunnustus koko kaustislaiselle viulunsoiton perinteelle. 1980-luvun alussa alkanut kansalaisopiston pelimanniryhmä on koonnut soittajia yhteen jo yli neljän vuosikymmenen ajan.

Lue lisää Kaustisen Vuoden 2022 yhtyeestä tästä

 

Eläköön Folk! -palkintoja 2022

Kansantanssi- ja kansanmusiikkikentän merkittävimmät toimijat palkitsevat vuosittain alan valovoimaisia tähtiä ja merkittäviä vaikuttajia. Tunnustukset oli tarkoitus jakaa Folklandia-risteilyn Eläköön Folk! -gaalassa tammikuussa, mutta se jouduttiin perumaan koronan takia. Nyt myöntäjät jakavat palkinnot omilla tahoillaan.

Vuoden Kansanmusiikkitekijä: Akkajee. Yhtye kohottanut kansanmusiikin tekemisen rimaa monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään. (Suomen Musiikintekijät)

Vuoden Tanssiteko: Riina Hosiolle teoksestaan Verensulkusanoja. (Suomen Nuorisoseurat)

Vuoden Kansanmusiikkilevy: Ánnámáret: Nieguid duovdagat. Levyn musiikki ammentaa sekä rikkaasta joikuperinteestä että elävästä saamenmaan kulttuurista. (Kansanmusiikki-lehti ja kamukanta.fi)

Vuoden Kantelelevy: Folk’Avant -yhtye: Jorvik Lu llaby. Uniikista ja vaikuttavasta yhteistyöstä, jossa pelimaailma, upea luova sisältö ja muusikoiden osaaminen yhdistyvät. (Kanteleliitto)

Vuoden Nuori Pelimanni: Anni Saksman, 12. Hän on mm. voittanut Hopeinen harmonikka -kilpailun vuonna 2019. (Kansamusiikkiliitto, Juho Koirasen muistorahasto)

Risteys-palkinto: Haapavesi Folk Music Festival on rakentanut toimintansa rohkeasti jo vuosikymmenten ajan eri genrejen ja valtakuntien rajojen ylityksille. (Maailman musiikin keskus – Global Music Centre)

Share This