Normaalitilanteessa festivaalijärjestelyt olisivat jo pitkällä ja koko viikon ohjelma alkaisi olla pala palalta viimeistelty sekä oman pään sisälle että fyysiseen muotoon toteutettavaan ohjelmarunkoon. Palavereita erilaisten käytännön järjestelyiden osalta pidettäisiin viikoittain, ja hyvän laatuinen stressi ja innostuneisuus hivelisi kaikkia aisteja. Pian alkaisivat tosi toimet, ja aika lentäisi kuin siivillä, kunnes heinäkuu olisi ohi.
Tänä keväänä kaikki on toisin.
Tänä keväänä huomaa miettivänsä asioita, joita ei jostain syystä ole päätynyt miettimään arjen soljuessa normaalisti. Ajatusketjut lähtevät liikkeelle oman työn merkityksestä ja vievät kulttuurin merkityksiin, ensin sosiaalisella tasolla mutta lopulta yksilötasolla, näin sosiaalisen eristyksen aikana.
Nyt kun kulttuuritapahtumia on jouduttu perumaan, on oma ajatukseni jokaisen kulttuurityötä tekevän merkittävyydestä saanut lopullisen vahvistuksensa. Kulttuuri ei ole ihmisen elämässä tarvehierarkian kautta tarkasteltuna ensimmäisenä – kaikki kunnia ja arvostus niille, jotka tällä hetkellä laittavat työssään oman terveytensä päivittäin muitten puolesta alttiiksi.
Kuitenkin ilman konsertteja, teatteria, taidetyöpajoja, tanssitapahtumia ja lukuisia muita laadukasta vapaa-aikaa tarjoavia kulttuurielämyksiä olisi maailma tylsä, yksitoikkoinen ja vailla sisältöä.
HUOMIO MENEE väistämättä myös kulttuurin taloudelliseen vaikuttavuuteen, joka on silminnähden merkittävä. Tässä tilanteessa huomaa ilman sen tarkempia laskelmiakin, millainen osa kaikkia taloudessa tarkasti mitattavien asioiden vyyhtiä kulttuuri on. Sen aineettomia vaikutuksia on verrattain vähäisen tutkimuksen vuoksi vaikeaa kokonaisuudessaan todentaa, mutta tällaisen tilanteen tullessa eteen myös numeraaliset ja konkreettiset vaikutukset tulevat kertaheitolla kaikkien näkyville.
Mielenkiintoista on myös se, miten tilanne voi muuttua odottavaksi niin yhtäkkiä, että uudenlaista henkistä olotilaa on oikein haettava pysähtymällä todella miettimään, mistä sen löytää. On asetuttava uuden äärelle ihan uudenlaisin odotuksin, avattava silmät, opittava katsomaan entistä laajemmalle ja samalla muistettava hengittää.
Tällaisiin tilanteisiin on vaikea, lähes mahdoton valmistautua, joten on parasta organisoitua uudelleen, hyväksyä tilanne ja koettaa asettua hetken vietäväksi. Kun huomaa oman ajattelunsa pohjautuvan oman arjen suorittamiseen hienoisessa etukenossa, kestää tovin tajuta, että kärsimättömyyden olotila helpottuu, jos asettuu mieluummin hetkeen.
FESTIVAALIT OVAT ihmisten elämässä yhdessä olemisen muoto, eräänlainen kokoontumisajo iloisen kanssakäymisen pariin. Yhteiset musiikkielämykset, soitto-, laulu- ja tanssihetket luovat syviä muistojälkiä ja kantavat pitkälle ihmisten elämissä. On siis hyvä muistaa, että tällaisen yhteisen koettelemuksen jälkeen sosiaalinen elämä monine muotoineen tulee jatkumaan ja tuo tullessaan varmasti paljon uusiakin olemisen ja kulttuurista nauttimisen tapoja.
Tänäkin keväänä lumet sulavat, illat alkavat olla valoisampia, luonto alkaa vihertää ja pääskyset saapuvat. On hyvä muistaa hengittää, avata rauhassa silmät ja katsoa päivä kerrallaan, mitä tuleva eteen tuo.
Teksti:
Anne-Mari Hakamäki
Kirjoittaja on kevään merkkejä seuraileva ohjelmajohtaja, oman elämänsä keittiöfilosofi ja Alexander-tekniikkaa harjoittava perheenäiti.
Kuva:
Kirjoittajan kotialbumista