Ismo Alanko: Ihmisen ääni, piano ja kitara – tekstit heräävät henkiin

14.07.2021

– Tulkaa avoimin mielin! Toivon, että saadaan kokea puolin ja toisin jotakin mahtaava ja vapauttavaa. (Kuva: Kaustinen FMF 2015)

Ismo Alanko muistaa olleensa kansanmusiikkijuhlilla esiintymässä neljä kertaa: Sielun Veljien kanssa, Ville Kankaan vierailijana, Ismo Alanko Säätiö -kokoonpanolla sekä Kimmo Pohjosen kanssa. Sielun Veljien kanssa syntyi julkisuuteen pientä kohuakin siitä, edustiko keikka ensinkään kansanmusiikkia.

Alangon sukujuuria on Kaustisen seutukunnalla pohdiskeltu tänä kesänä. Liikkeellä on ollut monenlaista versiota, joten nyt on aika kaivaa tosiasiat esiin.Isäni puolelta löytyy kytköstä pelimannimusiikkiin. Isäni äidin isä Juho Ylikorpi oli Toholammilta kotoisin, valtiopäivämies ja myös muusikko. Tarina kertoo, että Juho Ylikorpi oli pienenä poikana avustajana sokealle pelimannille, kiersi hänen mukaan ja oppi siinä ohessa viulunsoiton. Hän opetti sitä itse lapsilleen, joita oli muuten neljätoista.

– Muistan, miten olen lapsena ollut Kannuksessa tapaamassa isoäitini isän veljiä, niillä oli bändejä. He olivat jo vanhoja silloin 60-luvulla.

Ismo Alangon molemmat vanhemmat kuuluivat Tyyne Niikon Karjalaiseen Kanteleyhtyeeseen, äiti runonlausujana.Isäni oli laulumiehiä. Muistan, miten hän hyräili kansansävelmiä automatkoillakin. Hän oli musiikkielämän aktiivi Joensuun seudulla, kun muutettiin sinne hänen työnsä perässä.

– Isäni veli Tapio Alanko on erinomainen sahansoittaja, ja muutkin sisarukset muusikoita tai harrastaneet musiikkia.

Ismo Alanko kertoo, että hän valitsee jokaiseen sooloesiintymiseen kappaleet aina erikseen. (Kuva: Arttu Kokkonen)
.

Historialliset hetket pitkän tauon jälkeen

Alanko on huomannut palautteista, että soolokeikat löytävät uutta yleisöä. On tullut uusia kuulijoita, jotka ovat saattaneet vierastaa hänen musiikkiaan aiemmin.

– Sooloesiintyminen on täysin genrevapaata: ei rockia, ei poppia, ei kansanmusiikkia. Se on vaan sitä, että ihminen laulaa. On ihmisääni, ja tekstit heräävät henkiin. Säestän itseäni pianolla ja kitaralla.

– Luvassa on muutamia kappaleita, joita ei ole koskaan julkisesti esitetty. Joko sellaisia, joita ei ole esitetty vuosikymmeniin, tai jokunen ihan uusikin biisi. Yksin keikkailussa on se loistava puoli, että pystyy elämään täysin hetkessä. Ketterä bändi, joka seuraa notkeasti bändiliiderin muutoksia.

Ismo Alanko Yksin -soolokiertue alkoi tiistaina Joutsasta. Tänään keskiviikkona on vuorossa Kaustinen.

– En ole soittanut minkäänlaista keikkaa yleisön edessä puoleentoista vuoteen. Edellinen soolokeikka oli vuonna 2018, joten onhan tämä hyvin jännittävää.

– Tulkaa avoimin mielin vastaan ottamaan, toivon että saadaan kokea puolin ja toisin jotakin mahtaava ja vapauttavaa.

Ismo Alanko Yksin
14.7. Keskipohjanmaa-areena

Konsertti alkaa kello 20. Ensin esiintyy Anne-Mari Kivimäki Palomylly-yhtyeensä kanssa, vierailijana tanssija Timo Saari.

Liput ennakkoon Kaustinen.net/liput ja Pelimannitorin puoleiselta portilta, mikäli lippuja on vielä saatavilla.

Teksti:
Marita Salonen