Tour de Vaivaisukot 2015 starttasi Kaustiselta. Kuva Pekka Vauhkonen.

Tour de Vaivaisukot 2015 starttasi Kaustiselta. Kuva Pekka Vauhkonen.

Keski-Pohjanmaa on tunnettu pelimannimaakunta, joka aikaisemmin tunnettiin myös tervanpoltosta ja laivanrakennuksesta. Toistaiseksi vähemmän tunnettua on se, että väestömäärään nähden Keski-Pohjanmaan vaivaisukkotiheys on ylivertainen muuhun Suomeen verrattuna! Suurellisuuteen joskus taipuvaiset eteläpohjalaiset tietysti viittaavat keskipohjalaisten verrattain vähäiseen asukasmäärään ja maakunnan pienuuteen, mutta net ovat vain katheellisia.

Vaivaisukothan ovat maailmanlaajuisesti vallan ainutlaatuinen ilmiö; Ruotsista löytyy muutama ukko, ja nekin suomalaisten tekeminä. Vanhin tunnetuista ukoista seisoo Hauhon kirkossa vastaanottamassa kirkossa kävijöitä. Yli kolmensadan vuoden ikänsä ansiosta ukko on päässyt siisteihin sisätiloihin, kuten jokunen muukin vaivaisukko.

Suurin osa näistä 145:sta köyhille ja vaivaisille rahaa keräävistä Sokean Bartimeuksen kollegoista seisoo kuitenkin kesät talvet ulkosalla säiden ja joskus ajattelemattomien ohikulkijoidenkin armoilla. Niinpä moni on päässyt aika huonoon kuntoon, ja pikaisia korjaustoimia tarvittaisiin enemmän kuin mihin seurakunnilla on varaa ja harrastusta. Senpä vuoksi on perustettu aivan erityinen yhdistys – Pelastakaa Vaivaisukot ry – ajamaan kunnostusasiaa ja vaivaisukkojemme saamista Unescon maailmanperintökohteeksi.

Vaivaisukkojen kulttuuri- ja kansanperinnearvo on kiistaton. Perjantaina 15.7. klo 12 alkaa Kaustisen seurakuntatalolla seminaari, jossa museovirasto esittelee uunituoreita ohjeita ulkona olevien vaivaisukkojen säilyttämiseksi. Saman iltapäivän aikana pohditaan nimekkään esiintyjäkaartin voimin myös rahapelifuusiota, vaivaisakkojen elämää ja piipahdetaan pyörällä Himalajallakin! Seminaareihin on vapaa pääsy.

Pyöräily myös kulttuurimatkailun osana on kasvattanut kaikkialla maailmassa suosiotaan. Keski-Pohjanmaa ja Kaustisen seutukunta tarjoavat myös kiireettömään pyöräilyyn suuntautuneille vaivattomia maastoja vaikkapa vaivaisukolta toiselle. Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevat Teerijärven mäet onkin tänä vuonna säästetty muun muassa Tosivaivaisille tarkoitetun 135 km loppuhuipennukseksi! Tokihan sitä Etelä-Pohjanmaallakin piipahdetaan, Evijärven ukkoa tervehtimässä. Kyseessä on siis todellinen maakuntakierros.

Tour de Vaivaisukot johdattelee neljän reitin (25-135 km) avulla keskipohjalaisessa kulttuurimaisemassa sosiaali- ja köyhäinhoitohistoriamme juurille. Kansanmusiikkijuhlat taas tarjoaa rentouttavaa palautumismusiikkia ja kohottavan ajanvieton mahdollisuuden myös huoltojoukoille.

Pyörällä näkee enemmän ja tarkemmin!

Jouko Karjalainen

Varapuheenjohtaja

Pelastakaa vaivaisukot ry

Jk. Noinkohan vielä jostain saisi Kampsukeittoa?