Siepakat Kaustisella vuonna 2014.

Tiedote 29.6.2018

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tämän vuoden maakuntateema on Lappi, joka esiintyy festivaalilla monipuolisella musiikki- ja tanssikattauksella.

Juuri laajuus on varmaan lappilaisen kansanmusiikin erikoisuus, kuvailee tuoreen Lapin kansanmusiikki ry -yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hannula. Itse maakuntahan on niin suuri, lähes puoli Suomea!

Vuonna 2016 perustettu yhdistys kokeekin tärkeäksi tehtäväkseen luoda kohtaamispaikkoja eri puolilla Lappia toimiville kansanmusiikin ystäville.

Kansanmusiikkitoiminta Lapissa on tällä hetkellä jonkinlaisessa nosteessa, Hannula kertoo. Tyylikirjo on suuri, esimerkiksi jo pelkästään saamelaismusiikki käsittää monia eri tyylejä. Lisäksi meillä on Ruijan laulut, ja koko Tornionjokilaakson musiikki, lappilaisten pelimannien ja säveltäjien ohjelmisto… Lapin kansanmusiikki ry:n tehtävä on tuoda meidät kaikki yhteen.

Kansantanssitoimintakin on Lapissa perinteisesti ollut hyvin aktiivinen. Kaustisella ovat mukana Jutarinki Sodankylästä ja Rovaniemen Saarikylästä tulevat Siepakat, joka on valittu tänä vuonna Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi. Tanssiteatteri Rimpparemmi tuo Kaustiselle perheelle suunnatun teoksen Liikenteessä, ja ryhmän muusikot esiintyvät myös muissa kokoonpanoissa.

Lapin teeman pääkonsertti nähdään Keskipohjanmaa-areenalla perjantaina 13.7. Pohjoisesta tuulee -kokonaisuudessa ovat mukana muun muassa kansantanssiryhmä Siepakat, Putaan pelimannit ja Meri-Lapin kanteleensoittajat. Saamelaisantia edustavat Aila Duo ja Avvila Nieiddat, Tornionjokilaaksoa Gränslösa spelmän -ryhmä, jossa on mukana pelimanneja sekä Suomen että Ruotsin puolelta.

Lappi-anti Kaustisella ei suinkaan rajoitu pelkästään teeman pääkonserttiin. Muusikoita ja tanssijoita Lapista voi nähdä koko viikon ajan, mainittakoon muun muassa Duo Kenttälä & Tammela, jotka esittävät suomenkielisen Pohjoiskalotin kansanlauluperinnettä, sekä kaksirivisen haitarin mestari Hannu Rahikainen, joka ystävineen soittaa ja turinoi Lapin kuuluisasta valtapelimannista Albert Vuomajärvestä (1894–1969) eli Vuoma-Pertistä.

Lappi-tärpit:

Pohjoisesta tuulee pe 13.7. klo 14.30 Keskipohjanmaa-areena
Siepakat 11.–13.7., pääesitys to 12.7. klo 15.15 Keskipohjanmaa-areena
Rimpparemmi: Liikenteessä to 12.7. klo 12 Kaustinen-sali
Vuoma-Pertin perintöä to 12.7. klo 19.15 Iholla-sali
Duo Kenttälä & Tammela l
a 14.7. klo 20.00 Pelimannitalo
Aila Duo 13.–14.7., mm. Saamelaisen musiikin työpaja la 14.7. klo 10 Lastenteltta

51. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 9.-15.7.2018.
Kesän ohjelmatiedot löytyvät kotisivuilta
http://www.kaustinen.net
Yhteistyössä Kaustisen kunnan 150-vuotisjuhlat

Jaa