Kaustisella kaikki saavat soittaa, laulaa ja tanssia

Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen tämänvuotinen teema ”Kaikki pelaa” toteutuu täydellisesti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla: kaikilla on lupa ottaa osaa soittoon, lauluun ja tanssiin. Jopa Vuoden yhtyeeksi valittu, Antti Järvelän luotsaama Orivesi All Stars julistaa samaa asiaa; Suomen suurimman pelimanniorkesterin toimintaan voi osallistua minkä tasoinen ja ikäinen soittaja tahansa.

Korkeatasoisen ja monipuolisen koti- ja ulkomaisen konserttiohjelman ohella tapahtuman keskiössä ovat pelimannit, laulajat ja tanssijat, joiden määrä on edelleen noussut viime vuosista. ”Ryhmiä on yhteensä 445, ihmisiä niissä lähes 4000 ja lavoja 24. Esiintymisiä näillä ryhmillä on viikon aikana yhteensä yli 1600”, kertoo festivaalin pelimannivastaava Salla Seppä. Myös virallisen ohjelman ulkopuolella syntyvät vapaamuotoiset esiintymiset, jamit ja puskasoitot ovat osa Kaustisen tunnelmaa.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on aivan erityisesti panostettu siihen, että yleisökin saa osallistua ja myös oppia uutta. Soittajien työpajoissa pääsee harjoittamaan 2-rivisen haitarin, jouhikon ja huuliharpun soittoa, opettelemaan Old Time -, bluegrass- ja irkkumusaa tai jamittelemaan festivaaleilla esiintyvien yhtyeiden kuten JPP:n ja Väsenin kanssa. Kansanmusiikki-instituutti julkaisee nyt jo viidennen kerran festivaaleille uuden Jamivihkon.

Laulun harrastajat voivat osallistua yhteislaulutilaisuuksiin nuotioilla ja Viinituvassa, Pia Raskin laulutupiin tai Kantelettaren läpilaulantaan Shamu-lauluyhtyeen johdolla. Lapsille on oma joikutyöpaja, jonka ohjaajana on Anna Morottaja, ja toki Lastenteltassa laulu raikuu muutenkin pitkin päivää.

Tanssin ystävilläkin riittää tekemistä: pelimannitanssien, muiden yleisötanssien ja yökatrillin lisäksi päivittäin järjestettävissä Keskipohjanmaa-areenan tanssituvissa pääsee kokeilemaan esimerkiksi argentiinalaista tangoa ja puolalaisia kansantansseja, ja tanssiworkshopeissa saa ohjausta vaikkapa  irlantilaisessa kansantanssissa ja kaustislaisessa purppurissa. Yksi työpajoista on omistettu aikuis-lapsi-tanssille, ja Ottosten ryhmät vetävät päivittäin  Lasten teltta tanssii -tilaisuuksia.

Kaustinen kokoaa kansantanssiväen

Kansantanssiryhmien määrä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on kasvanut koko 2010-luvun ajan. Kun vuonna 2011 ryhmiä oli 11, tänä vuonna tanssijoita nähdään juhlilla 43 ryhmästä. Tanssijat ovat kaiken ikäisiä: lapsia, nuoria, aikuisia ja nyttemmin myös senioreita.

”Kaustisesta on tullut kansantanssin harrastajille ja ammattilaisille yksi vuoden kohokohdista”, ohjelman tanssiosuudesta vastaava Ira Korkala iloitsee. ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Kaustinen kokoaa kansantanssiväen yhteen laaja-alaisesti riippumatta siitä minkä harrastajajärjestön piiristä tanssija tulee.”

Joka päivä Keskipohjanmaa-areenalla nähdään jokin kansantanssiesitys. Lähialueen perinnettä  aidoimmillaan edustaa Kruunupyyn purppuria tanssiva Purpuridansarna, kotimaisen kansantanssin kärkeä mm. Kärri, Motoran Livakat ja Tahdittomat. Tanssiteatteria ovat  Rimpparemmin lapsille suunnattu Mä ja Niko sekä suurena eri oppilaisten välisenä yhteistyönä valmistunut, Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlan inspiroima Janne ja Aino – balladi erään säveltäjän elämästä. Kansainvälistä väriä festivaaleille tuo Mały Śląsk Folk Group, joka ammentaa Etelä-Puolan kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisen Sleesian kansanperinteestä.

Paikkakunnan oma Kaustisen Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Ottoset viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa. Kansanmusiikkijuhlilla on mukana noin 160 iältään 3-40-vuotiasta tanssijaa kymmenessä eri ryhmässä. Ottosten tanssia nähdään päivittäin koko viikon ajan. Päätilaisuudet ovat tiistain Mukulamatinea I ja torstain juhlakonsertti.

Muitakin juhlavuosia huomioidaan kansanmusiikkijuhlien ohjelmassa: Jean Sibelius 150 v., suomalainen kansallispuku 130 v., Viljami Niittykoski 120 v., Keski-Pohjanmaan maakunta 75 v., Arto Järvelä 50 v., Kansanlaulukuoro Tiilat ja Pelimannit 40 v., Leikarit 40 v., Espoon pelimannit – Esbo Spelmanslag 40 v., Ottoset 30 v., Kari Oja 30 v., Shaika Balalaika 25 v., Kalevan Kaiku 25 v. ja Haka 10 v.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 6.-12.7.2015.

Lisätiedot ja haastattelut:

Hilkka Rauhala, tiedotuspäällikkö, 040-6585 340, press@kaustinen.net

Share